Page contents Page contents Päätöksenteon periaatteetEU:n toimintapolitiikalla ja lainsäädännöllä puolustetaan kansalaisten, liikeyritysten ja muiden toimijoiden etuja EU:ssa. Paremman sääntelyn tavoitteena on, että toimet perustuvat tutkittuun tietoon ja parhaiksi havaittuihin käytäntöihin. Uudet aloitteet hyväksytään niiden poliittisesta painoarvosta riippuen joko komissaarien viikkokokouksessa suullisella menettelyllä tai kokousten ulkopuolisella kirjallisella menettelyllä. How the Commission plans SuunnitteluEnnen kuin komissio ehdottaa uutta toimintapolitiikkaa tai lakia, selaatii ehdotukselle etenemissuunnitelman tai alustavan vaikutustenarvioinnintarkastelee ehdotuksen mahdollisia taloudellisia, yhteiskunnallisia ja ympäristöön liittyviä vaikutuksia vaikutustenarvioinnissapyytää kansalaisia ja sidosryhmiä kertomaan mielipiteensä ehdotuksesta esimerkiksi julkisessa kuulemisessa.Kansalaiset voivat eurooppalaisella kansalaisaloitteella tehdä EU:lle sen toimintapolitiikkaa tai lainsäädäntöä koskevia ehdotuksia.TyöohjelmaAjantasaista tietoa uusista toimintasuunnitelmista ja julkisista kuulemisistaKerro mielipiteesi tai osallistu julkiseen kuulemiseenPäätöksetKaikki ehdotuksesta saatu palaute otetaan huomioon ja tekstiluonnos viimeistellään. Sen jälkeen se lähetetään komission sisäiseen kuulemiseen, johon kaikki asiaan liittyvät osastot osallistuvat. Uusi toimintapolitiikka- tai lakialoite hyväksytään sen poliittisesta painoarvosta riippuen joko komissaarien viikkokokouksessa suullisella menettelyllä tai kokousten ulkopuolisella kirjallisella menettelyllä.Suullisessa menettelyssä komissaarit keskustelevat aloitteesta ja hyväksyvät sen kokouksessaan. Komissaarit voivat myös antaa aloitteelle kirjallisen hyväksyntänsä kirjallisessa menettelyssä. Tämä voidaan tehdä vasta sen jälkeen, kun oikeudellinen yksikkö ja kaikki suunnittelu- ja ehdotusvaiheessa kuullut yksiköt ovat antaneet siihen suostumuksensa.Viimeistelty aloiteKomission viimeistelemän aloitteen luonteesta riippuen se voidaan lähettää Euroopan parlamentille ja neuvostolle sekä niille, joita aloite koskee, esimerkiksi EU-maille. Se voidaan myös julkaista Euroopan unionin virallisessa lehdessä.Lue lisää komission työjärjestyksestä How the Commission decides Milloin uutta lainsäädäntöä tarvitaanJos komissio katsoo, että uusi lainsäädäntö on tarpeen, sen tekemä aloite käy läpi useita vaiheita ennen kuin siitä tulee virallisesti EU-laki. Useimmat EU-lait hyväksytään nk. tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, jossa muina lainsäätäjinä ovat Euroopan parlamentti ja neuvosto.Lue lisää aloitteen käsittelystä EU:n lainsäädäntöprosessissa tai anna palautetta komission uusista aloitteista.Täytäntöönpanon seurantaKomissio valvoo, että EU-maat soveltavat EU-lainsäädäntöä asianmukaisesti. Jos EU-maa ei esimerkiksi saata lakia osaksi kansallista lainsäädäntöään, komissio voi käynnistää rikkomusmenettelyn. Yritysten on noudatettava esimerkiksi EU:n kilpailulainsäädäntöä. Jos ne rikkovat sitä ja esimerkiksi muodostavat kartelleja, komissio voi määrätä sakkoja.KantelutJos jokin EU-maa tai yritys ei sovella EU-lainsäädäntöä asianmukaisesti, asiasta voi tehdä kantelun.Arviointi- ja kehitystyöEuroopan komissio arvioi jatkuvasti strategioitaan ja säädöksiään, jotta tavoitteisiin voitaisiin päästä mahdollisimman tehokkaasti ja tuloksellisesti.REFIT – EU-lainsäädännön keventäminenArviointien suunnitteluTulevista arvioinneista tiedotetaan arviointien etenemissuunnitelmissa.Suunnitellut arvioinnit vuodesta 2017 alkaen