Euroopan komission toimintaa ohjaavia keskeisiä periaatteita ja tekijöitä ovat avoimuus, eettinen toimintatapa, yhtäläiset mahdollisuudet, monikielisyys sekä digitaalinen muutos ja ympäristönäkökohdat. Läpinäkyvyys Komissio pyrkii edistämään luottamusta ja vastuuvelvollisuutta varmistamalla, että kansalaisilla, sidosryhmillä ja kaikilla osapuolilla on mahdollisuus saada paikkansapitävää ja kattavaa tietoa. Komissio julkaisee tietoja järjestämistään kuulemisista, edunvalvojien rekistereistä, komiteamenettelyyn osallistuvista komiteoista ja neuvoa-antavista asiantuntijaryhmistä sekä EU:n rahoituksen saajista. Avoimuus tarkoittaa myös sitä, että kaikki EU:n asukkaat voivat tutustua komission asiakirjoihin suoraan verkossa erilaisten rekisterien ja tietokantojen kautta tai erillisestä pyynnöstä. Tiedonvälityksen vapausAsiakirjojen saatavuusOsallisuusRahoituksen saajatKuulemiset ja kansalaispalauteKomiteamenettelyrekisteriAvoimuusrekisteriErityisneuvonantajatAsiantuntijaryhmien rekisteriTietosuojavastaavan rekisteriJohtavien virkamiesten ammatillinen toiminta palvelussuhteen päätyttyä – vuosikertomus Etiikka ja hyvä hallinto Sekä komission jäsenillä että komission henkilöstöllä on velvollisuus palvella yleistä etua. Heidän ammattietiikkaansa sovelletaan hyvän hallintotavan periaatteita ja sääntöjä. Komissio on sitoutunut noudattamaan hyvää hallintotapaa suhteissaan yleisöön. Se pyrkii välttämään hallinnolliset epäkohdat ja varmistamaan, että kansalaisten oikeus hyvään hallintoon toteutuu käytännössä.Komissaarit ja ammattietiikkaHenkilöstö ja ammattietiikkaHyvä hallinto Kantelumenettely Nykyaikainen työpaikka Komission uudessa henkilöstöstrategiassa esitetään visio nykyaikaisesta ja joustavasta organisaatiosta, joka tuottaa erinomaisia tuloksia kaikkien eurooppalaisten hyväksi. Komissio pyrkii houkuttelemaan palvelukseensa huippulahjakkuuksia kaikista EU-maista tarjoamalla heille palkitsevan urakehityksen. Komissiolla on myös digitaalistrategia, jolla se on luonut puitteet jatkuvalle digitaaliselle kehitykselle. Se edistää visiota digitaalisesta komissiosta, joka osallistaa ja yhdistää ihmisiä, dataa, prosesseja ja teknologiaa. Komissio on päättänyt toimia edelläkävijänä siirryttäessä kohti ilmastoneutraalia yhteiskuntaa. Se on laatinut kunnianhimoisen mutta realistisen suunnitelman, jonka tavoitteena on saavuttaa ilmastoneutraalius vuoteen 2030 mennessä. Komissio on antanut eurooppalaisen ilmastosopimuksen mukaisen sitoumuksen siitä, että se vähentää kasvihuonekaasupäästöjään asteittain vähintään 60 % vuoden 2005 tasosta. Ihmiset etusijalle – komission uudenaikaistaminen Komission hallinnon digitalisoiminen Komission viherryttäminen Komission kielipolitiikka EU:n jäsenmaiden kielet ovat olennainen osa Euroopan kulttuuriperintöä. Sen vuoksi komissio pitää tärkeänä sitä, että EU:n ohjelmissa ja toimielinten työssä tuetaan monikielisyyttä. Euroopan komission kielipolitiikka Aiheeseen liittyvää Euroopan komission hallintoTurvallisuus komissiossa