EU:n toimet
Viime vuodet ovat olleet kipeä muistutus rauhan hauraudesta Euroopassa, mutta tämän myötä olemme EU:ssa havahtuneet siihen, että meidän on luotava itsellemme keinot suojella itseämme ja torjua mahdollisia vihollisia. Tämän vuoksi Euroopan komissio pitää ensisijaisen tärkeänä todellisen Euroopan puolustusunionin rakentamista, jotta jäsenvaltiot voivat käyttää varoja enemmän, paremmin ja yhdessä.
EU:n puolustuspolitiikan tärkeimpinä tavoitteina on vahvistaa Euroopan puolustusteollisuuden kilpailu- ja innovointikykyä
- auttamalla jäsenvaltioita kansallisten asevoimien jälleenrakentamisessa, täydentämisessä ja muokkaamisessa nykyisten puolustusteollisuuden ohjelmien pohjalta
- yhdistämällä voimavaroja ja torjumalla yhteisiä uhkia puolustusalan eurooppalaisten lippulaivahankkeiden avulla
- muodostamalla puolustustarvikkeiden ja puolustusalan palvelujen sisämarkkinat.

Toiminta-alat
Kohti täyttä puolustusvalmiutta vuoteen 2030 mennessä
Komission väline, jolla tuetaan puolustusalan tutkimusta ja kehitystä.
Visio Euroopan puolustusteollisuuspolitiikasta vuoteen 2035 saakka
Erityisneuvonantaja Sauli Niinistön laatima raportti aiheesta
Helpotetaan ampumatarvikkeiden tuotantokapasiteetin lisäämistä Euroopassa
Toimenpiteet, joilla vastataan Euroopan puolustusteollisuuden kohtaamiin haasteisiin
Kannustetaan EU-maita yhteistyöhön puolustushankinnoissa
EUDIS tukee innovoijia toiminnan laajentamisessa ja markkinoille pääsyssä Euroopan puolustusrahaston puitteissa
EU:n tuki Ukrainan taloutta, yhteiskuntaa ja tulevaa jälleenrakentamista varten
Tärkeimmät saavutukset
- Euroopan puolustusrahaston ja keskeisen uuden lainsäädännön myötä Euroopan puolustusteollisuus tuottaa enemmän turvallisuutta EU:lle.
- Euroopan puolustusteollisuusstrategialla ja Euroopan puolustusteollisuusohjelmalla varmistetaan, että EU käyttää enemmän varoja puolustukseen ja että varoja käytetään viisaammin ja yhteistyössä ja niillä hankitaan eurooppalaisia tuotteita.
- Vuonna 2024 myönnettiin yhteensä 300 miljoonaa euroa viiteen jäsenvaltioiden yhteiseen EDIRPA-hankkeeseen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun EU käyttää talousarviotaan yhteisiin puolustushankintoihin.
- EU:n kumppanuutta Naton kanssa on vahvistettu. Uuden yhteisen julistuksen pohjalta vahvistetaan hybridiuhkiin, kyberuhkiin, terrorismiin ja ilmastonmuutoksen turvallisuusvaikutuksiin liittyvää yhteistyötä. Lisäksi EU ja Nato perustivat kriittisen infrastruktuurin häiriönsietokykyä käsittelevän työryhmän yhteistyön lisäämiseksi neljällä keskeisellä alalla: energia, liikenne, digitaalinen infrastruktuuri ja avaruus.
Valokeilassa
Uusi 115 miljoonan euron pilottirahoitusväline AGILE auttaa saamaan murroksellista puolustusteknologiaa teoriasta käytäntöön ennätysajassa. Sillä nopeutetaan murroksellisten puolustusalan innovaatioiden kehittämistä ja testausta sekä niiden markkinoille saattamista pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, mukaan lukien startup-yritykset ja teknologian innovoijat. Tavoitteena on, että avustushakemusten käsittelyyn kuluu vain neljä kuukautta ja että teknologiat saadaan puolustusvoimien käyttöön 1–3 vuodessa. AGILE kohdennetaan EU-maiden kiireellisimpiin tarpeisiin ja sillä varmistetaan, ettei Euroopan puolustus ole vain innovatiivista vaan että se pystyy myös reagoimaan kaikkiin uhkiin lyhyellä varoitusajalla.

Ajankohtaista
Minister of Foreign Affairs of the Republic of Türkiye Hakan Fidan, EU High Representative for Foreign Affairs and Security Policy and Vice-President of the European Commission Kaja Kallas, EU Commissioner for Enlargement Marta Kos and EU Commissioner for Internal Affairs and Migration Magnus Brunne
Tapahtumia
The International Defence TechDays offers a unique opportunity to demonstrate technologies in a live operational scenario, where systems are not only displayed but actively integrated into a coordinated mission environment .
Tätä sivua on päivitetty viimeksi 25 maaliskuuta 2026