EU:n toimet Liikkuvuudella on keskeinen rooli Euroopan unionissa. Liikenne auttaa yhdistämään ihmisiä eri alueilta ja eri maista, avaa uusia mahdollisuuksia ja luo yhtenäisyyttä ja yhteenkuuluvuutta erityisesti matkailun avulla. Sen ansiosta ihmiset, palvelut ja tavarat voivat liikkua EU:ssa vapaasti. Liikenne tukee olennaisella tavalla Euroopan kilpailukykyä ja vihreää ja digitaalista siirtymää.Euroopan komission tavoitteena on tehdä Euroopan liikenteestä kilpailukykyisempää, kestävämpää ja häiriönsietokykyisempää tulevien haasteiden varalle. Komissio haluaa myös varmistaa, että liikenne on turvallista, saavutettavaa ja kohtuuhintaista kaikille EU:n kansalaisille. Avainlukuja 25,8 mrd. euroa Tuki liikenneinfrastruktuuriin tehtäviin investointeihin Verkkojen Eurooppa -välineestä vuosiksi 2021–2027 90 % EU:n liikennealan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoite vuoteen 2050 mennessäYli 200 000 km EU:n rautatieverkoston pituus Toiminta-alatLiikennemuodotLiikennepolitiikka ja sen osa-alueet: lento-, maantie-, rautatie-, meri- ja sisävesiliikenneMatkailuMatkailu edistää talouskasvua, työpaikkojen luomista ja yhteiskunnallista kehitystäMatkustajien oikeudetEU puolustaa matkustajien oikeuksia kaikissa liikennemuodoissaKaupunkiliikenneJulkinen liikenne tarjoaa turvallisen, tehokkaan ja kestävän matkustustavan kaupungeissaLiikenteen turvallisuusTietoa EU:n toimista liikenneturvallisuuden parantamiseksiInfrastruktuuri ja investoinnitTietoa liikenneinfrastruktuuria ja liikenneinvestointeja koskevista EU:n toimista ja aloitteistaTutkimus ja innovointiTietoa liikennealan tutkimustoiminnasta ja sen rahoituksesta ja työpaikoistaLogistiikka ja multimodaaliliikenneEuroopan komissio edistää kaikkien liikennemuotojen integrointia ja yhteentoimivuuttaTuki UkrainalleTietoa EU:n tuesta Ukrainan liikennealalle Keskeiset saavutukset Kestävää ja innovatiivista autoteollisuutta koskeva toimintasuunnitelma – strateginen suunnitelma, jonka tavoitteena on vakaa ja kestävä autoteollisuus, jonka innovointipotentiaalia hyödynnetään täysipainoisesti.Nopeampi ja tehokkaampi rautatieliikenne – Euroopan laajuinen liikenneverkko (TEN-T) nopeuttaa rautatieliikennettä ja lyhentää matkustusaikoja. Vuoteen 2040 mennessä TEN-T-verkoston tärkeimmillä matkustajaliikenteen reiteillä on oltava raiteet, joilla junien tuntinopeus voi olla 160 kilometriä tai enemmän.EU:n ja Ukrainan solidaarisuuskaistat – EU on avannut uusia rautatie-, maantie- ja sisävesireittejä, joiden kautta Ukraina voi tuoda ja viedä tavaraa.Nollavisiotavoite: eroon liikennekuolemista vuoteen 2050 mennessä – EU pyrkii vähentämään tieliikenteen kuolonuhrien määrän nollaan vuoteen 2050 mennessä. EU:ssa on hiljattain muun muassa tiukennettu uusia kuljettajia koskevia sääntöjä ja tehostettu maiden välistä valvontayhteistyötä, jotta vaaralliset kuljettajat eivät välttyisi seuraamuksilta.EU:n uusi lentopäästömerkki – verkossa tehtävissä lentovarauksissa näkyy vastaisuudessa päästömerkki, jossa annetaan selkeää ja luotettavaa tietoa lentoon liittyvien hiilidioksidipäästöjen laskemisesta.Meriturvallisuutta parannettiin EU:ssa tammikuussa 2025 neljällä uudella EU-säädöksellä, joilla nykyaikaistetaan turvallisuussääntöjä ja ehkäistään alusten aiheuttamaa meren pilaantumista.EU:lla on kahdesti vuodessa päivitettävä lentoturvallisuusluettelo lentoyhtiöistä, jotka eivät täytä kansainvälisiä turvallisuusnormeja ja joiden toiminta EU:ssa on kielletty. Näin varmistetaan matkustajien mahdollisimman korkea turvallisuustaso.Euroopan liikkujan viikko on kestävää kaupunkiliikennettä koskeva Euroopan komission kampanja, jolla edistetään aktiivisia liikkumistottumuksia, julkista liikennettä ja muita puhtaita ja älykkäitä liikenneratkaisuja. Valokeilassa Yksi matka, yksi lippu, täydet oikeudet: uusia sääntöjä junamatkailuun EuroopassaKomissio on ehdottanut uusia sääntöjä, joilla helpotetaan junamatkojen varaamista ja matkustamista Euroopassa. Niillä sujuvoitetaan matkojen suunnittelua ja varaamista niin lyhyille kuin pitkillekin reiteille ja erityisesti matkustettaessa maasta toiseen, kun reittiin sisältyy useiden eri rautatieyhtiöiden operoimia osuuksia. Junamatkustajien oikeuksien suojaa parannetaan niin, että siihen sisältyy kattava suoja tilanteissa, joissa yhdellä lipulla matkustava matkustaja myöhästyy jatkoyhteydestä.Lue lisää Tuoreimmat uutiset Speech5. kesäkuuta 2026Remarks by Olivér VÁRHELYI, European Commissioner for Health and Animal Welfare, during the press conference following the informal meeting of Health Ministers via video conference on Ebola on 5 June 2026Arvioitu lukuaika: 5 minSpeech1. kesäkuuta 2026Commissioner Tzitzikostas delivers a speech at the Posidonia International Shipping Exhibition 2026Arvioitu lukuaika: 6 minKatso kaikki Tapahtumat 01Jun2004Konferenssit ja huippukokouksetSingle European Sky: information campaignEvents Single European Sky: information campaign 200424Feb2005Konferenssit ja huippukokouksetWorkshop "Prospects of inland navigation within the enlarged Europe"Events Workshop "Prospects of inland navigation within the enlarged Europe", 24 February 2005 On 24-25 February 2005, the European Commission...Katso kaikki LisätietoaLiikenteen ja liikkumisen pääosasto Tätä sivua on päivitetty viimeksi 13 toukokuuta 2026
Liikkuvuudella on keskeinen rooli Euroopan unionissa. Liikenne auttaa yhdistämään ihmisiä eri alueilta ja eri maista, avaa uusia mahdollisuuksia ja luo yhtenäisyyttä ja yhteenkuuluvuutta erityisesti matkailun avulla. Sen ansiosta ihmiset, palvelut ja tavarat voivat liikkua EU:ssa vapaasti. Liikenne tukee olennaisella tavalla Euroopan kilpailukykyä ja vihreää ja digitaalista siirtymää.Euroopan komission tavoitteena on tehdä Euroopan liikenteestä kilpailukykyisempää, kestävämpää ja häiriönsietokykyisempää tulevien haasteiden varalle. Komissio haluaa myös varmistaa, että liikenne on turvallista, saavutettavaa ja kohtuuhintaista kaikille EU:n kansalaisille.
LiikennemuodotLiikennepolitiikka ja sen osa-alueet: lento-, maantie-, rautatie-, meri- ja sisävesiliikenne
KaupunkiliikenneJulkinen liikenne tarjoaa turvallisen, tehokkaan ja kestävän matkustustavan kaupungeissa
Infrastruktuuri ja investoinnitTietoa liikenneinfrastruktuuria ja liikenneinvestointeja koskevista EU:n toimista ja aloitteista
Logistiikka ja multimodaaliliikenneEuroopan komissio edistää kaikkien liikennemuotojen integrointia ja yhteentoimivuutta
Yksi matka, yksi lippu, täydet oikeudet: uusia sääntöjä junamatkailuun EuroopassaKomissio on ehdottanut uusia sääntöjä, joilla helpotetaan junamatkojen varaamista ja matkustamista Euroopassa. Niillä sujuvoitetaan matkojen suunnittelua ja varaamista niin lyhyille kuin pitkillekin reiteille ja erityisesti matkustettaessa maasta toiseen, kun reittiin sisältyy useiden eri rautatieyhtiöiden operoimia osuuksia. Junamatkustajien oikeuksien suojaa parannetaan niin, että siihen sisältyy kattava suoja tilanteissa, joissa yhdellä lipulla matkustava matkustaja myöhästyy jatkoyhteydestä.Lue lisää
Speech5. kesäkuuta 2026Remarks by Olivér VÁRHELYI, European Commissioner for Health and Animal Welfare, during the press conference following the informal meeting of Health Ministers via video conference on Ebola on 5 June 2026Arvioitu lukuaika: 5 min
Speech1. kesäkuuta 2026Commissioner Tzitzikostas delivers a speech at the Posidonia International Shipping Exhibition 2026Arvioitu lukuaika: 6 min
01Jun2004Konferenssit ja huippukokouksetSingle European Sky: information campaignEvents Single European Sky: information campaign 2004
24Feb2005Konferenssit ja huippukokouksetWorkshop "Prospects of inland navigation within the enlarged Europe"Events Workshop "Prospects of inland navigation within the enlarged Europe", 24 February 2005 On 24-25 February 2005, the European Commission...