Tavallinen lainsäätämisjärjestys – parlamentin ja neuvoston hyväksyntä
Suurin osa EU:n lainsäädännöstä hyväksytään nk. tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, jossa Euroopan kansalaisten suorilla vaaleilla valitsemalla Euroopan parlamentilla ja EU:n jäsenvaltioita edustavalla neuvostolla on yhtä paljon sananvaltaa. Menettely käynnistyy, kun Euroopan komissio toimittaa neuvostolle ja Euroopan parlamentille säädösehdotuksen. Kun ne ovat hyväksyneet ehdotuksen, siitä tulee EU-säädös.
Toiminta
Ehdotusta tarkastellaan ja muutetaan useampaan kertaan Euroopan parlamentissa ja neuvostossa. Kun molemmat toimielimet hyväksyvät muutokset, säädös hyväksytään. Jos parlamentti ja neuvosto eivät pääse muutoksista yksimielisyyteen, ehdotus päätyy toiseen käsittelyyn. Jos toisessakaan käsittelyssä ei päästä sopimukseen, ehdotus viedään käsiteltäväksi sovittelukomiteaan, jossa neuvostolla ja parlamentilla on yhtä monta edustajaa. Myös komission edustajat osallistuvat kokouksiin. Kun komitea on päässyt sopimukseen, hyväksytty teksti annetaan parlamentille ja neuvostolle kolmanteen käsittelyyn, jotta säädös voidaan hyväksyä. Jos ne eivät pääse yksimielisyyteen, säädösehdotusta ei hyväksytä. Näin tapahtuu kuitenkin vain harvoin.
Lisätietoja Euroopan parlamentin ja neuvoston roolista EU:n tavallisessa lainsäädäntöjärjestyksessä.
Erityiset lainsäätämisjärjestykset
Näitä menettelyjä käytetään vain joissakin tapauksissa. Tällöin useimmiten neuvosto on ainoa lainsäätäjä, ja Euroopan parlamenttia pyydetään antamaan hyväksyntänsä säädösehdotukselle, tai sitä kuullaan säädösehdotuksesta. Harvinaisemmissa tapauksissa säädökset hyväksyy Euroopan parlamentti yksin (neuvostoa kuultuaan).
Komission hyväksyntä
Neuvosto ja Euroopan parlamentti voivat valtuuttaa komission hyväksymään muita kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä säädöksiä, joita on kahta tyyppiä:
- täytäntöönpanosäädökset, joilla varmistetaan, että lainsäädäntö pannaan samalla tavoin täytäntöön kaikissa EU-maissa
- delegoidut säädökset, joilla muutetaan tai täydennetään voimassa olevia säädöksiä. Tämä on tarpeen etenkin, jos on tarvetta lisätä uusia, ei-keskeisiä sääntöjä.
Täytäntöönpanosäädökset ja delegoidut säädökset
Perussopimusten tarkistaminen
EU:n lainsäädäntö perustuu perussopimuksiin, joita voidaan tarkistaa EU-säädösten ja -politiikan mukauttamiseksi uusiin haasteisiin. Perussopimusten muuttaminen edellyttää kaikkien EU-maiden yksimielisyyttä.
Perussopimuksia voidaan tarkistaa kahdella eri tavalla:
- Tavanomaista tarkistusmenettelyä käytetään, kun perussopimuksiin tehdään keskeisiä muutoksia, joilla esimerkiksi lisätään tai vähennetään EU:n toimivaltaa.
- Yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä käytetään puolestaan, kun muutokset koskevat EU:n sisäisiä politiikkoja ja toimia. Edellytyksenä on, että tarkistukset eivät lisää EU:n toimivaltaa. Tällaisia politiikan aloja ja toimia ovat esimerkiksi maatalous ja kalastus, sisämarkkinat, rajavalvonta sekä talous- ja rahapolitiikka.
Kansallisten parlamenttien asema
Lainsäädäntöehdotukset toimitetaan EU-maiden kansallisille parlamenteille samaan aikaan kuin Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ja ne voivat antaa lausuntonsa ehdotuksista.
Niillä politiikan aloilla, joilla EU ja jäsenvaltiot jakavat toimivallan, kansalliset parlamentit tarkistavat toissijaisuusperiaatteen soveltamisen komission ehdotuksissa eli sen, olisiko jokin toimi tehokkaampaa toteuttaa kansallisella tai alueellisella tasolla. Tätä kutsutaan toissijaisuusperiaatteen valvontamekanismiksi.