EU:n laajentuminen lisää olennaisesti Euroopan pitkän aikavälin turvallisuutta, rauhaa, vakautta ja vaurautta. Se edistää yhteisiä arvoja, kuten demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta ja perusoikeuksien kunnioittamista, sekä talouskasvua.
EU:n laajentumispolitiikkaa sovelletaan kaikkiin jäseneksi pyrkiviin maihin. Mahdollisuus jäsenyyteen on voimakas kannustin demokraattisiin ja taloudellisiin uudistuksiin EU:n jäseneksi haluavissa maissa.
Euroopan komissio auttaa EU-jäsenyydestä kiinnostuneita maita täyttämään jäsenyysehdot ja tukee niitä talouteen ja demokratiaan liittyvien uudistusten toteuttamisessa.

EU:n laajentumispolitiikan päätavoitteina on
- edistää rauhaa ja vakautta EU:n lähialueilla
- tukea ihmisten elämänlaadun ja elinolojen parantamista maiden rajat ylittävän yhteistyön ja yhdentymisen avulla
- lisätä eurooppalaisten yritysten ja kansalaisten vaurautta ja mahdollisuuksia
- ohjata, tukea ja seurata muutoksia jäseniksi pyrkivissä maissa EU:n arvojen, lainsäädännön ja normien pohjalta.
EU on laajentunut seitsemän kertaa perustamisensa jälkeen. Jokainen laajentuminen muuttaa sekä EU:ta että siihen liittyviä maita. Euroopan unionissa on nykyisin 27 jäsenmaata. Liittymismenettelyssä on tällä hetkellä mukana kymmenen jäseneksi pyrkivää maata.
EU:n laajentuminen: perustietoa
Mitkä maat voivat liittyä EU:hun?
EU:n jäsenyyttä voi hakea jokainen Euroopan valtio, joka kunnioittaa EU:n demokraattisia arvoja ja sitoutuu edistämään niitä.
Valtio voi liittyä EU:hun vain, jos se täyttää kaikki jäsenyyskriteerit.
Miten liittymismenettely etenee?
Liittymismenettelyyn kuuluu kolme vaihetta, joiden läpäiseminen edellyttää kaikkien EU:n jäsenmaiden hyväksyntää.
Liittymismenettelyn aikana komissio auttaa EU-jäsenyydestä kiinnostuneita maita täyttämään jäsenyyskriteerit ja tukee niitä talouteen ja demokratiaan liittyvien uudistusten toteuttamisessa. Näiden uudistusten tulosten on oltava vakuuttavia, kestäviä ja peruuttamattomia.
Kun neuvottelut ja tarvittavat uudistukset on saatu päätökseen kumpaakin osapuolta tyydyttävällä tavalla, ehdokasmaa voi liittyä EU:hun, jos kaikki EU:n jäsenmaat hyväksyvät jäsenyyden.
Toiminta-alat
Tietoa velvoitteista, jotka EU:n jäseneksi pyrkivien maiden on täytettävä ennen liittymistä, ja siitä, miten EU tukee liittymisneuvotteluja käyviä maita oikeusvaltioperiaatteeseen perustuvan yhteiskunnan luomisessa
Tietoa siitä, miten EU tukee sananvapautta sekä tiedotusvälineiden vapautta ja riippumattomuutta liittymisneuvotteluja käyvissä maissa
Tietoa EU:n toimista, joilla se tukee kansalaisten osallistumista yhteiskunnalliseen ja poliittiseen elämään liittymisneuvotteluja käyvissä maissa
Tietoa EU:n toimista, joilla se edistää yhteistyötä yhteisiin haasteisiin vastaamiseksi Länsi-Balkanin alueella
Länsi-Balkanin maat ovat luomassa yhteismarkkinoita, jotta alue voisi integroitua paremmin EU:n sisämarkkinoihin ennen maiden liittymistä EU:hun
Tietoa taloudellisista kriteereistä, jotka EU:n jäseneksi pyrkivien maiden on täytettävä ennen liittymistä, ja siitä, miten EU tukee näitä maita välttämättömien talousuudistusten toteuttamisessa
EU antaa taloudellista ja teknistä apua laajentumisprosessissa mukana olevien maiden uudistusten tukemiseksi
Tärkeimmät saavutukset
- EU:n laajentuminen on lisännyt hyvinvointia, parantanut elintasoa ja vahvistanut demokratiaa ja turvallisuutta sekä EU:ssa että liittymismenettelyssä mukana olevissa maissa.
- EU:n yhteistyö Länsi-Balkanin kumppaneiden kanssa on auttanut konfliktien ratkaisussa, edistänyt alueellista yhteistyötä ja sovinnontekoa ja tukenut demokraattisia ja taloudellisia uudistuksia alueella.
- EU on muodostanut maailman laajimmat sisämarkkinat, mikä on tehnyt siitä entistäkin houkuttelevamman kauppakumppanin. EU:n kansainvälinen kauppa on kasvanut huomattavasti vuoden 2004 jälkeen. Vuonna 2023 sen arvo oli 5 biljoonaa euroa.
- EU:n talous on kasvanut 27 % vuodesta 2004, jolloin unioniin liittyi 10 uutta jäsenmaata.
- EU:n investointien ja varojen ansiosta EU-maissa on rakennettu nykyaikaista infrastruktuuria ja yhteyksiä maiden välille.
- Eurooppalainen yhteiskunta on hyötynyt uusista innovaatioista, julkisista ja yksityisistä investoinneista, tavaroiden, palvelujen, pääoman ja ihmisten vapaasta liikkuvuudesta, tiukemmista normeista ja paremmista mahdollisuuksista.
Valokeilassa
Espanja ja Portugali liittyivät Euroopan unionin jäseniksi 1. tammikuuta 1986. Laajentumisen myötä EU:sta tuli poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuuriltaan vahvempi 12 jäsenmaan yhteisö. Espanjan ja Portugalin jäsenyys auttoi luomaan miljoonia työpaikkoja, modernisoimaan talouksia ja infrastruktuuria ja syventämään kauppasuhteita. Laajentuminen vahvisti demokratiaa ja edisti sosiaalista kehitystä Euroopassa sekä lisäsi ihmisten välisiä yhteyksiä, kun matkustaminen ja opiskelijoiden liikkuvuus helpottui. Yhdessä EU, Espanja ja Portugali ovat tulleet vahvemmiksi.

Tätä sivua on päivitetty viimeksi 1 tammikuuta 2026