Euroopan puolustuksen ja turvallisuuden uusi aikakausi Lyhyesti Euroopan komissio pyrkii varmistamaan, että EU:n kansalaiset ovat turvassa ja suojassa ja että EU:lla on keinot ylläpitää rauhaa uskottavien pelotteiden avulla. Viime vuodet ovat olleet kipeä muistutus rauhan hauraudesta Euroopassa, mutta tämän myötä olemme EU:ssa havahtuneet siihen, että meidän on luotava itsellemme keinot suojella itseämme ja torjua mahdollisia vihollisia.Näin eurooppalaiset ajattelevat 78 % kansalaisista on huolissaan EU:n turvallisuudesta ja puolustuksesta81 % kannattaa yhteistä puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaa Lähde: Eurobarometri 2025 Tavoitteet Luodaan Euroopan puolustusunioniEuroopan unionin ja sen asukkaiden suojaksiParannetaan varautumista ja kriisinhallintaareagointikyvyn parantamiseksiParannetaan sisäistä turvallisuuttaverkossa ja sen ulkopuolellaVahvistetaan yhteisiä rajojaturvallisuuden parantamiseksiHallitaan muuttoliikettäoikeudenmukaisesti ja määrätietoisesti Näin saavutamme tavoitteet Komissio pyrkii toimikaudellaan 2024–2029 vastaamaan Euroopan turvallisuus- ja puolustushaasteisiin seuraavin toimin:Luodaan Euroopan puolustusunioni Komissio tukee EU-maiden puolustuksen parantamista eurooppalaisten turvallisuuden lisäämiseksi jaauttaa EU:n jäsenmaita kansallisten asevoimiensa elvyttämisessä, täydentämisessä ja muokkaamisessa nykyisten puolustusteollisuusohjelmien pohjalta, jotta ne voivat investoida huipputason valmiuksiin kriittisillä osa-alueilla: merellä, maalla, ilmassa, avaruusperusteisten varhaisvaroitusjärjestelmien kautta avaruudessa sekä kyberympäristössäauttaa yhdistämään voimavaroja ja torjumaan yhteisiä uhkia puolustusalan eurooppalaisten lippulaivahankkeiden avulla, joista viime kädessä päättävät EU:n jäsenmaatluo puolustusalaan liittyvien tuotteiden ja palvelujen sisämarkkinat, joiden avulla vahvistetaan alan tutkimus- ja kehitystyötä, parannetaan tuotantokapasiteettia ja edistetään yhteishankintoja.Keskeistä tässä työssä on EU:n ja Naton yhteistyön vahvistaminen edelleen.Eurooppalaisia sotilaita sotaharjoituksissa Parannetaan EU:n varautumista ja kriisinhallintaa Komissio laatii EU:lle varautumisunionistrategian, jolla varmistetaan, että EU on paremmin valmistautunut kriiseihin, japarannetaan koko yhteiskunnan, myös kansalaisten ja yksityisen sektorin, kriisivalmiuttavahvistetaan ennakointivalmiuksiavaraudutaan uusiin uhkiin, jotka liittyvät erityisesti kemialliseen, biologiseen, säteily- ja ydinturvallisuuteen (CBRN) ja kyberturvallisuuteentuetaan kansanterveysuhkien lääketieteellisiä vastatoimia, joihin lukeutuvat myös yhteishankinnat ja varastointi.EU:n hätäavun koordinointikeskus (ERCC). Luodaan turvallisempi ja suojatumpi Eurooppa Lisätäkseen ihmisten turvallisuudentunnetta komission on määrä esittääuusi EU:n sisäisen turvallisuuden strategia, jonka avulla varmistetaan, että turvallisuusnäkökohdat huomioidaan EU:n lainsäädännössäuusi EU:n toimintasuunnitelma huumekaupan torjumiseksi, mihin liittyy yhteistyö kumppaneiden kanssa, jotta voidaan katkaista huumeiden kuljetusreittejä ja purkaa rikollisten toimintamallejauusi terrorisminvastainen ohjelma, jotta voidaan vastata uusiin uhkiin ja luoda tiukempi toimintamalli terrorismin rahoituksen ja radikalisoitumisen torjumiseksi.Irlannin poliisi (Garda Síochána) partioi Dublinissa Vahvistetaan yhteisiä rajoja Yhteisten rajojen vahvistamiseksi komissio aikooottaa käyttöön digitaalisen rajavalvontajärjestelmäntoteuttaa yhdennetyn rajaturvallisuuden periaatettalaatia EU:lle viisumipolitiikkastrategianvarmistaa Schengen-alueen valmiiksi saattamisen ja sen moitteettoman toiminnan.Miehistön jäsen italialaisella <em>Virginio Fasan</em> -fregatilla, joka on mukana EUNAVFOR ASPIDES -operaatiossa Oikeudenmukainen ja määrätietoinen suhtautuminen muuttoliikkeeseen Muuttoliike on Euroopan yhteinen haaste, johon tarvitaan yhteisiä ratkaisuja. Jotta muuttoliikettä voidaan hallita tehokkaasti ja yhteisvastuullisesti, komissio aikoopanna muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksen täytäntöön ja hahmotella tulevaisuuteen suuntautuvaa visiota EU:n ensimmäisessä viisivuotisessa muuttoliike- ja turvapaikkastrategiassaesittää uuden yhteisen palautuksia koskevan toimintamallin, jolla on määrä vauhdittaa ja yksinkertaistaa prosessejajatkaa strategisten suhteiden kehittämistä EU:n ulkopuolisten maiden kanssatehdä yhteistyötä EU-maiden kanssa, jotta voidaan avata laillisia maahantuloväyliä talouksien ja alueiden osaamistarpeita vastaavasti.Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön (IOM) humanitaarisen avun työntekijä kävelee pakolaisleirillä Tähänastiset edistysaskelet Tämän aikajanan avulla voit seurata tähän painopisteeseen liittyvien uusien aloitteiden sekä lakiehdotusten ja -muutosten edistymistä. Lokakuu 2025Komissio ja EU:n ulkoasiainedustaja esittelevät uuden puolustusvalmiuden tiekartan, joka on kattava suunnitelma Euroopan sotilaallisten suorituskykyjen vahvistamiseksiHeinäkuu 2025EU:n varastointistrategia ja lääketieteellisiä vastatoimia koskeva strategia käynnistetään välttämättömien hyödykkeiden ja ihmishenkiä pelastavien lääkintätarvikkeiden jatkuvan saatavuuden turvaamiseksiKesäkuu 2025 Komissio ehdottaa puolustusvalmiutta koskevaa koontiasetusta EU:n puolustusalan investointien vauhdittamiseksiHuhtikuu 2025Komissio esittelee uuden EU:n sisäisen turvallisuuden ProtectEU-strategianMaaliskuu 2025Komissio esittelee varautumisunionistrategian, jolla parannetaan Euroopan valmiuksia ehkäistä uusia uhkia ja reagoida niihinKomissio julkistaa valkoisen kirjan Euroopan puolustuksesta ja ReArm Europe -suunnitelman (Readiness 2030)Komissio ehdottaa EU:lle uutta yhteistä palauttamisjärjestelmääKomissio ehdottaa kriittisiä lääkkeitä koskevaa säädöstä kriittisten lääkkeiden tarjonnan turvaamiseksiNäytä vielä 1 kohtaaTammikuu 2025Toimintasuunnitelma terveydenhuoltoalan suojaamiseksi kyberhyökkäyksiltä hyväksytään Valokeilassa Uusi puolustusvalmiussuunnitelma Euroopan sotilaallisten suorituskykyjen vahvistamiseksiKomissio ja EU:n ulkoasiainedustaja ovat tänään julkaisseet suunnitelman, jolla pyritään vahvistamaan Euroopan sotilaallisia suorituskykyjä. Tässä Readiness 2030 ‑asiakirjassa asetetaan tavoitteita ja välitavoitteita, joilla korjataan voimavarapuutteita, nopeutetaan puolustusinvestointeja ja ohjataan EU:n edistymistä kohti täyttä puolustusvalmiutta vuoteen 2030 mennessä.Lue lisää Uutiset 25. helmikuuta 2026‘Roam Like at Home': Commission proposes to open negotiations to extend EU Roaming to the Western Balkans24. helmikuuta 2026G7 leaders' statement on the war in UkraineSee more news Aiheeseen liittyvääMuuttoliike- ja turvapaikka-asiatEuroopan puolustuksen vahvistaminenEU:n puolustusteollisuusSisäinen turvallisuusJärjestäytynyt rikollisuus ja ihmiskauppaEU:n solidaarinen tuki UkrainallePelastuspalvelu VastuuhenkilötHenna VirkkunenTeknologisesta omavaraisuudesta, turvallisuudesta ja demokratiasta vastaava johtava varapuheenjohtajaKaja KallasEU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja, komission varapuheenjohtajaRoxana MînzatuSosiaalisista oikeuksista sekä osaamisesta, laadukkaista työpaikoista ja varautumisesta vastaava johtava varapuheenjohtajaAndrius KubiliusPuolustuksesta ja avaruusasioista vastaava komission jäsenHadja LahbibYhdenvertaisuudesta, varautumisesta ja kriisinhallinnasta vastaava komission jäsenMagnus BrunnerSisä- ja muuttoliikeasioista vastaava komission jäsen Komission muut painopisteetKilpailukykySosiaalinen oikeudenmukaisuus EuroopassaElämänlaatuDemokratia ja eurooppalaiset arvotGlobaali EurooppaEU:n talousarvio ja uudistukset
Komissio tukee EU-maiden puolustuksen parantamista eurooppalaisten turvallisuuden lisäämiseksi jaauttaa EU:n jäsenmaita kansallisten asevoimiensa elvyttämisessä, täydentämisessä ja muokkaamisessa nykyisten puolustusteollisuusohjelmien pohjalta, jotta ne voivat investoida huipputason valmiuksiin kriittisillä osa-alueilla: merellä, maalla, ilmassa, avaruusperusteisten varhaisvaroitusjärjestelmien kautta avaruudessa sekä kyberympäristössäauttaa yhdistämään voimavaroja ja torjumaan yhteisiä uhkia puolustusalan eurooppalaisten lippulaivahankkeiden avulla, joista viime kädessä päättävät EU:n jäsenmaatluo puolustusalaan liittyvien tuotteiden ja palvelujen sisämarkkinat, joiden avulla vahvistetaan alan tutkimus- ja kehitystyötä, parannetaan tuotantokapasiteettia ja edistetään yhteishankintoja.Keskeistä tässä työssä on EU:n ja Naton yhteistyön vahvistaminen edelleen.Eurooppalaisia sotilaita sotaharjoituksissa
Komissio laatii EU:lle varautumisunionistrategian, jolla varmistetaan, että EU on paremmin valmistautunut kriiseihin, japarannetaan koko yhteiskunnan, myös kansalaisten ja yksityisen sektorin, kriisivalmiuttavahvistetaan ennakointivalmiuksiavaraudutaan uusiin uhkiin, jotka liittyvät erityisesti kemialliseen, biologiseen, säteily- ja ydinturvallisuuteen (CBRN) ja kyberturvallisuuteentuetaan kansanterveysuhkien lääketieteellisiä vastatoimia, joihin lukeutuvat myös yhteishankinnat ja varastointi.EU:n hätäavun koordinointikeskus (ERCC).
Lisätäkseen ihmisten turvallisuudentunnetta komission on määrä esittääuusi EU:n sisäisen turvallisuuden strategia, jonka avulla varmistetaan, että turvallisuusnäkökohdat huomioidaan EU:n lainsäädännössäuusi EU:n toimintasuunnitelma huumekaupan torjumiseksi, mihin liittyy yhteistyö kumppaneiden kanssa, jotta voidaan katkaista huumeiden kuljetusreittejä ja purkaa rikollisten toimintamallejauusi terrorisminvastainen ohjelma, jotta voidaan vastata uusiin uhkiin ja luoda tiukempi toimintamalli terrorismin rahoituksen ja radikalisoitumisen torjumiseksi.Irlannin poliisi (Garda Síochána) partioi Dublinissa
Yhteisten rajojen vahvistamiseksi komissio aikooottaa käyttöön digitaalisen rajavalvontajärjestelmäntoteuttaa yhdennetyn rajaturvallisuuden periaatettalaatia EU:lle viisumipolitiikkastrategianvarmistaa Schengen-alueen valmiiksi saattamisen ja sen moitteettoman toiminnan.Miehistön jäsen italialaisella <em>Virginio Fasan</em> -fregatilla, joka on mukana EUNAVFOR ASPIDES -operaatiossa
Muuttoliike on Euroopan yhteinen haaste, johon tarvitaan yhteisiä ratkaisuja. Jotta muuttoliikettä voidaan hallita tehokkaasti ja yhteisvastuullisesti, komissio aikoopanna muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksen täytäntöön ja hahmotella tulevaisuuteen suuntautuvaa visiota EU:n ensimmäisessä viisivuotisessa muuttoliike- ja turvapaikkastrategiassaesittää uuden yhteisen palautuksia koskevan toimintamallin, jolla on määrä vauhdittaa ja yksinkertaistaa prosessejajatkaa strategisten suhteiden kehittämistä EU:n ulkopuolisten maiden kanssatehdä yhteistyötä EU-maiden kanssa, jotta voidaan avata laillisia maahantuloväyliä talouksien ja alueiden osaamistarpeita vastaavasti.Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön (IOM) humanitaarisen avun työntekijä kävelee pakolaisleirillä
Uusi puolustusvalmiussuunnitelma Euroopan sotilaallisten suorituskykyjen vahvistamiseksiKomissio ja EU:n ulkoasiainedustaja ovat tänään julkaisseet suunnitelman, jolla pyritään vahvistamaan Euroopan sotilaallisia suorituskykyjä. Tässä Readiness 2030 ‑asiakirjassa asetetaan tavoitteita ja välitavoitteita, joilla korjataan voimavarapuutteita, nopeutetaan puolustusinvestointeja ja ohjataan EU:n edistymistä kohti täyttä puolustusvalmiutta vuoteen 2030 mennessä.Lue lisää
25. helmikuuta 2026‘Roam Like at Home': Commission proposes to open negotiations to extend EU Roaming to the Western Balkans
Henna VirkkunenTeknologisesta omavaraisuudesta, turvallisuudesta ja demokratiasta vastaava johtava varapuheenjohtaja
Roxana MînzatuSosiaalisista oikeuksista sekä osaamisesta, laadukkaista työpaikoista ja varautumisesta vastaava johtava varapuheenjohtaja