Page contents Page contents Tiedonanto ja maakohtaiset luvut Vuoden 2024 oikeusvaltiokertomuksessa esitellään sekä myönteistä että kielteistä kehitystä EU:n jäsenmaissa neljällä oikeusvaltioperiaatteen kannalta keskeisellä aihe-alueella: oikeuslaitos, korruptiontorjunnan kehys, tiedotusvälineiden moniarvoisuus ja vapaus sekä muut hallitusjärjestelmän osien keskinäiseen valvontaan liittyvät institutionaaliset kysymykset. Kertomuksessa on maakohtaiset luvut jokaisesta 27 jäsenmaasta. Ne perustuvat komission suorittamaan laadulliseen arviointiin, ja niissä analysoidaan vuoden 2023 oikeusvaltiokertomuksen perusteella toteutettuja jatkotoimia sekä uusia kehityssuuntia. Vuodesta 2022 lähtien kertomuksessa on annettu kaikille jäsenmaille konkreettisia suosituksia. Vuoden 2024 oikeusvaltiokertomus sisältää näin ollen myös laadullisen arvioinnin jäsenmaiden edistymisestä vuonna 2023 annettujen suositusten noudattamisessa. Vuoden 2024 suositukset ovat joko jatkoa edellisenä vuonna annetuille suosituksille sen mukaan, miten niiden noudattamisessa on edistytty, tai ne koskevat uusia haasteita. Suositusten tarkoituksena on auttaa jäsenmaita jatkamaan käynnissä olevia uudistuksia ja havaitsemaan muita parannuskohteita. Kertomus perustuu kansallisten viranomaisten kanssa käytävään jatkuvaan vuoropuheluun ja EU:ssa toimivien sidosryhmien kattavaan kuulemiseen, mutta komissio kantaa täyden poliittisen vastuun sen sisältämistä arvioinneista ja suosituksista. Seuraavassa kertomuksessa seurataan tilanteen kehittymistä ja arvioidaan jälleen suositusten noudattamista. Vuoden 2024 oikeusvaltiokertomus sisältää ensimmäistä kertaa maakohtaiset luvut myös neljästä EU:n ehdokasmaasta (Albania, Montenegro, Pohjois-Makedonia ja Serbia). Näiden maiden ottaminen mukaan tukee niiden uudistuspyrkimyksiä, joiden tavoitteena on saavuttaa pysyvää edistystä demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen suhteen ennen EU:hun liittymistä ja taata, että tiukkoja vaatimuksia noudatetaan myös liittymisen jälkeen. Euroopan komission poliittisissa suuntaviivoissa vuosiksi 2024–2029 vahvistetaan, että oikeusvaltioperiaate on yksi menestyvän Euroopan unionin ydintekijöistä. Oikeusvaltiokertomuksella on jatkossakin keskeinen merkitys oikeusvaltioperiaatteen ylläpidon kannalta. Tätä varten raportointia aiotaan laajentaa kattamaan keskeisiä, esimerkiksi sisämarkkinoihin liittyviä kysymyksiä. Lisäksi tarkoituksena on kytkeä oikeusvaltiokertomus ja sen suositukset tiiviimmin EU:n talousarviosta myönnettävään rahoitukseen. Oikeusvaltiokertomus 2024 – Tiedonanto ja maakohtaiset luvut Menetelmät Maakohtaisiin lukuihin sisältyvä arviointi on laadittu vuonna 2022 päivitetyn menetelmän mukaisesti ja siitä on keskusteltu jäsenmaiden kanssa. Tässä on otettu huomioon myös se, että kertomukseen sisällytetään suosituksia jäsenmaille. Maakohtaisissa luvuissa ei pyritä esittämään tyhjentävää kuvausta kaikista oikeusvaltiotilanteeseen kussakin maassa vaikuttavista seikoista, vaan keskitytään merkittävimpiin muutoksiin. Arvioinnissa viitataan unionin oikeuden vaatimuksiin, jotka perustuvat muun muassa Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Myös Euroopan neuvoston suositukset ja lausunnot ovat hyödyllinen viitekehys erilaisille vaatimuksille ja parhaille käytännöille. Oikeusvaltiokertomusta laatiessaan komissio teki tiivistä yhteistyötä kansallisten viranomaisten kanssa ja hyödynsi monia eri tietolähteitä. Jäsenmaita ja ehdokasmaita pyydettiin osallistumaan prosessiin, toimittamaan kirjallista aineistoa sekä osallistumaan tammi-maaliskuussa 2024 tehtyihin maavierailuihin. Komissio järjesti näiden maavierailujen puitteissa yli 640 kokousta kansallisten viranomaisten, riippumattomien elinten sekä kansalaisyhteiskuntaa edustavien organisaatioiden ja muiden sidosryhmien kanssa (maavierailujen aikataulu on Asiakirjat-osiossa). Komissio on myös käynyt poliittisella tasolla keskusteluja kertomuksesta kansallisten viranomaisten ja hallitusten sekä kansallisten parlamenttien jäsenten kanssa. Ennen kertomuksen hyväksymistä kansallisille viranomaisille annettiin tilaisuus päivittää maakohtaisten lukujen faktatietoja. Oikeusvaltiomekanismin käyttöönoton helpottamiseksi perustettiin vuonna 2020 kansallisten yhteysviranomaisten verkosto, joka toimii edelleen jäsenmaiden yhteydenpitokanavana oikeusvaltiokertomuksen valmistelua ja parhaiden käytäntöjen vaihtamista varten. Vuodesta 2024 lähtien myös neljä ehdokasmaata osallistuvat tähän verkostoon tarkkailijoina. Oikeusvaltiokertomus 2024 – menetelmät Jäsenmaiden ja ehdokasmaiden toimittamat tiedot EU:n jäsenmaita pyydettiin toimittamaan tietoja merkittävistä muutoksista, joita oli tapahtunut etenkin vuoden 2023 oikeusvaltiokertomuksen hyväksymisen jälkeen. Tietojen keruussa käytettiin päivitettyä kyselylomaketta, josta oli keskusteltu jäsenmaiden kanssa. Tiedot jäsenneltiin kertomuksen neljän keskeisen aihealueen mukaisesti (oikeuslaitos, korruptiontorjunnan kehys, tiedotusvälineiden moniarvoisuus ja vapaus sekä muut hallitusjärjestelmän osien keskinäiseen valvontaan liittyvät institutionaaliset kysymykset), ja ne toimitettiin sovitussa muodossa. Jäsenmaiden toimittamia kirjallisia tietoja täydennettiin maavierailujen yhteydessä käydyillä keskusteluilla ja sidosryhmiltä saaduilla tiedoilla. Lisäksi ehdokasmaat toimittivat kirjallisia päivityksiä, joilla täydennettiin laajentumisprosessin yhteydessä annettuja tietoja. Oikeusvaltiokertomus 2024 – jäsenmaiden ja ehdokasmaiden toimittamat tiedot Sidosryhmien kohdennettu kuuleminen Osana vuoden 2024 oikeusvaltiokertomuksen valmistelua komissio toteutti kohdennetun sidosryhmien kuulemisen 7.11.2023–14.1.2024 ja pyysi sen puitteissa sidosryhmiltä kirjallisia kannanottoja. Erilaiset toimijat, kuten EU:n virastot, eurooppalaiset verkostot, kansalliset ja EU:n tason kansalaisjärjestöt, ammatilliset järjestöt sekä muut kansainväliset ja eurooppalaiset organisaatiot toimittivat yhteensä noin 250 kannanottoa, jotka sisälsivät sekä horisontaalista että maakohtaista tietoa. Myös Euroopan neuvosto toimitti yhteenvedon viime aikoina antamistaan lausunnoista ja raporteista. Kuulemisessa saadut tiedot on otettu huomioon komission arvioinnissa kansallisen tason muutoksia koskevien faktatietojen rinnalla. Oikeusvaltiokertomus 2024 – sidosryhmien kohdennettu kuuleminen Asiakirjat 10. TAMMIKUUTA 2024Country Visit schedule 2024 24. HEINÄKUUTA 20242024 Rule of law report - methodology 24. HEINÄKUUTA 2024The EU’s rule of law toolbox – factsheet 2024Muut kielet (2)Deutsch(371.58 KB - PDF)Lataafrançais(372.27 KB - PDF)Lataa 24. HEINÄKUUTA 2024The annual Rule of Law cycle – factsheet 2024Muut kielet (2)Deutsch(1008.39 KB - PDF)Lataafrançais(997.08 KB - PDF)Lataa