Maailmanlaajuinen yhteistyö ja solidaarisuus ovat ratkaisevan tärkeitä, jotta covid-19-pandemiaa voidaan torjua tuloksekkaasti ja varmistaa, että rokotteita, testausta ja hoitoa on saatavilla kaikkialla.Kukaan ei ole turvassa ennen kuin kaikki ovat turvassa.Tämän vuoksi EU on ottanut johtaakseen monenvälisiä toimia, joilla on tarkoitus varmistaa, että ketään ei jätetä jälkeen. Terveysturvallisuus ja kestävä maailmanlaajuinen elpyminen riippuvat näistä toimista. Page contents Page contents Valokeilassa EU:n, Latinalaisen Amerikan ja Karibian kumppanuus22.6.2022 – Euroopan komissio ja Espanja ovat käynnistäneet EU:n ja Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden välisen uuden kumppanuusohjelman. Kumppanuudella edistetään rokotteiden, lääkkeiden ja terveysteknologioiden paikallista valmistusta ja vahvistetaan terveydenhuoltojärjestelmien kriisinsietokykyä. Kumppanuus täydentää ja vahvistaa entisestään alueiden välisiä sosiaalisia, taloudellisia ja tieteellisiä siteitä. Team Europe EU on osoittanut maailmanlaajuisiin covid-19-pandemian torjuntatoimiin 46 miljardia euroa yhteisestä Team Europe -aloitteesta, johon osallistuvat EU, sen jäsenmaat sekä eurooppalaisia rahoituslaitoksia. Näiden varojen tuella yli 130 kumppanimaata voi toteuttaa terveysuhkien edellyttämiä toimia vahvistaa terveydenhuoltojärjestelmiään toteuttaa vesi- ja sanitaatiohankkeita lieventää pandemian sosioekonomisia seurauksia. Lähes 10 miljardia euroa kohdennetaan kriisin torjunnan kannalta keskeisten alojen, kuten terveydenhuollon, vesihuollon ja puhtaanapidon, vahvistamiseen. EU:n pelastuspalvelumekanismi EU:n pelastuspalvelumekanismi on pandemian alusta lähtien koordinoinut ja yhteisrahoittanut henkilönsuojainten ja lääkintätarvikkeiden toimituksia yli 30 maahan niiden covid-19-torjuntatoimien tueksi. Toimituksiin on sisältynyt yhteensä yli 23 miljoonaa tarviketta. Pelastuspalvelumekanismin kautta on toimitettu 40 maahan noin 32 miljoonaa rokoteannosta. Maailmanlaajuinen terveyshuippukokous G20-maiden johtajat sitoutuivat maailmanlaajuisessa terveyshuippukokouksessa toimenpidepakettiin, jolla nopeutetaan covid-19-kriisin loppumista maailmanlaajuisesti ja valmistaudutaan paremmin tuleviin pandemioihin. G20-maat korostivat rokotetuotannon lisäämisen ja monipuolisuuden merkitystä ja tunnustivat teollis- ja tekijänoikeuksien roolin tasapuolisuuden varmistamisessa. Maat ilmaisivat selkeästi, että rokotteita on asetettava saataville tasavertaisesti ja matalan ja keskitulotason maita on tuettava. EU:n edustajat esittelivät kokouksessa konkreettisia tukitoimia rokoteannosten pikaiseksi saamiseksi matalan ja keskitulotason maihin, esimerkkinä sen yhteistyö Euroopassa toimivien rokotevalmistajien kanssa. Tukea paikalliselle rokotetuotannolle Team Europe käynnisti 21.5.2021 1 miljardin euron arvoisen aloitteen rokotetuotannon lisäämiseksi ja rokotteiden, lääkkeiden ja terveysteknologian saatavuuden parantamiseksi Afrikassa. Aloitteella tuetaan Afrikan unionin tavoitetta valmistaa 60 % maanosassa käytettävistä rokotteista paikallisesti vuoteen 2040 mennessä. Samalla tuetaan paikallisia lääke- ja terveydenhuoltojärjestelmiä. EU on lisäksi yhdessä Espanjan kanssa käynnistänyt kumppanuusohjelman Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden kanssa. Kumppanuudella edistetään rokotteiden, lääkkeiden ja terveysteknologioiden paikallista valmistusta ja vahvistetaan terveydenhuoltojärjestelmien kriisinsietokykyä. Varainkeruukampanja Komissio käynnisti toukokuussa 2020 Coronavirus Global Response -varainkeruukampanjan, jolla kerättiin rahoitusta tutkimukseen sekä testien, hoitojen ja rokotteiden kehittämiseen.Lahjoittajat ympäri maailmaa sitoutuivat lähes 16 miljardin euron rahoitukseen, joka käytetään terveydenhuoltojärjestelmien vahvistamiseen ja maailmanlaajuisen elpymisen tehostamiseen. Euroopan komissio antoi kampanjaan 1,4 miljardia euroa. ACT-Accelerator Maailman terveysjärjestö WHO, EU ja maailmanlaajuiset terveysalan organisaatiot käynnistivät huhtikuussa 2020 ACT-Accelerator-yhteistyökehyksen (Access to COVID-19 Tools). Sen tavoitteena on nopeuttaa covid-19-rokotteiden, -testien ja -hoitojen kehittämistä varmistaa niiden tasapuolinen saatavuus kaikkialla maailmassa vahvistaa terveydenhuoltojärjestelmiä. ACT-Accelerator tuo yhteen hallituksia, tutkijoita, kansalaisyhteiskunnan edustajia, hyväntekeväisyysjärjestöjä ja kansainvälisiä terveysalan toimijoita. Sen toimintaa on sitouduttu rahoittamaan tähän mennessä 23,6 miljardilla eurolla. COVAX COVAX (COVID-19 Vaccines Global Access) on maailmanlaajuinen hanke, jolla pyritään takaamaan covid-19-rokotteiden maailmanlaajuisesti tasavertainen saatavuus. Sen järjestäjäorganisaatioita ovat Kansainvälinen rokoteallianssi Gavi, Maailman terveysjärjestö WHO ja CEPI (Coalition for Epidemic Preparedness Innovations) ja keskeisenä jakelukumppanina toimii Unicef. COVAX on ACT-Accelerator-kehyksen rokotepilari. COVAX on saanut tähän mennessä takuut 12,2 miljardin euron rahoituksesta. EU:n Team Europe -ohjelmasta COVAXia tuetaan yli 5 miljardilla eurolla. COVAXin tavoitteena on tarjota alemman tulotason maiden käyttöön vähintään 1,8 miljardia rokoteannosta. Ghanasta tuli 24.2.2021 ensimmäinen maa, joka sai rokoteannoksia COVAX-hankkeen kautta, kun Accran kaupunkiin toimitettiin 600 000 rokoteannosta. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen luonnehti tapahtunutta "todelliseksi ja historialliseksi maailmanlaajuisen solidaarisuuden näytöksi". COVAXin ansiosta kesäkuun 2022 puoliväliin mennessä oli toimitettu 145 maahan yhteensä yli 1,5 miljardia rokoteannosta. EU:n rokoteapumekanismi EU:n 27 jäsenmaata voivat EU:n rokoteapumekanismin tuella antaa osan EU:n hankkimista rokoteannoksista EU:n ulkopuolisiin maihin, myös COVAXin kautta.Kesäkuuhun 2022 mennessä EU-maat olivat ohjanneet yli 477 miljoonaa rokoteannosta lahjoitettaviksi eri puolille maailmaa. Määrä ylitti aiemmin asetetun tavoitteen. Suurin osa, noin 407 miljoonaa annosta, on jaettu COVAXin kautta. Lisäksi EU-maat ovat toimittaneet 70 miljoonaa rokoteannosta kahdenvälisinä lahjoituksina esimerkiksi EU:n naapurimaihin Länsi-Balkanilla. Tähän mennessä noin 62 % maailman väestöstä on rokotettu. Suuri osa tarvittavista rokotteista on viety ja jaettu Euroopasta, ja EU aikoo tehdä vielä enemmän. EU tehostaa toimiaan Afrikan tukemiseksi, sillä mantereen rokotusaste on muita maanosia alhaisempi. Tämän vuoksi komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ilmoitti toisessa covid-19-huippukokouksessa lisärahoituksesta: 300 miljoonaa euroa rokotteiden käyttöönoton nopeuttamiseksi Afrikassa sekä 100 miljoonaa euroa diagnostiikan ja hoitojen saatavuuden ja käyttöönoton tehostamiseksi ja terveydenhuoltojärjestelmien vahvistamiseksi kumppanimaissa. Komissio aikoo lisäksi tukea maailmanlaajuista pandemiavalmiusrahastoa 427 miljoonalla eurolla (450 miljoonalla dollarilla). Rahastolla on tarkoitus tukea toimia, joilla ehkäistään ja torjutaan tehokkaasti pandemioita tulevaisuudessa. Rahoitus edellyttää vielä sopimusta rahaston hallintotavasta. EU jatkaa yhteistyötä kansainvälisten kumppanien, kuten Yhdysvaltojen, kanssa rokotusten lisäämiseksi, maailmanlaajuisten toimitusketjujen ja paikallisen tuotannon vahvistamiseksi sekä maailmanlaajuisten terveysturvarakenteiden parantamiseksi. Team Europe on sitoutunut jakamaan kaikkiaan 700 miljoonaa rokoteannosta vuoteen 2022 mennessä. Tavoitteena on varmistaa, että 70 prosenttia maailman väestöstä on rokotettu mahdollisimman pian. 70 % maailman väestöstä olisi rokotettava mahdollisimman pian700 miljoonaa rokoteannosta Team Europe -lahjoituksina vuoteen 2022 mennessä Rokotevienti EU on pandemian aikana toiminut avoimesti ja oikeudenmukaisesti koko maailmantilanteen kannalta. Joulukuusta 2020 lähtien lähes 2,5 miljardia rokoteannosta on viety EU:sta yhteensä 168 maahan. EU on ollut eturintamassa Maailman kauppajärjestön WTO:n työssä koronaviruspandemian hoitamisessa. Pandemian aiheuttamien poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi WTO:n 12. ministerikokouksessa sovittiin TRIPS-sopimuksen useista selvennyksistä ja joidenkin velvoitteiden helpottamisesta, jotta WTO:n jäsenet voivat valtuuttaa yrityksiä valmistamaan ja viemään koronavirusrokotteita nopeasti ja yksinkertaisesti ilman patentinhaltijan suostumusta. Asiakirjat 6. JOULUKUUTA 2021Factsheet: Team Europe COVID-19 global solidarity
Maailmanlaajuinen yhteistyö ja solidaarisuus ovat ratkaisevan tärkeitä, jotta covid-19-pandemiaa voidaan torjua tuloksekkaasti ja varmistaa, että rokotteita, testausta ja hoitoa on saatavilla kaikkialla.Kukaan ei ole turvassa ennen kuin kaikki ovat turvassa.Tämän vuoksi EU on ottanut johtaakseen monenvälisiä toimia, joilla on tarkoitus varmistaa, että ketään ei jätetä jälkeen. Terveysturvallisuus ja kestävä maailmanlaajuinen elpyminen riippuvat näistä toimista.
EU:n, Latinalaisen Amerikan ja Karibian kumppanuus22.6.2022 – Euroopan komissio ja Espanja ovat käynnistäneet EU:n ja Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden välisen uuden kumppanuusohjelman. Kumppanuudella edistetään rokotteiden, lääkkeiden ja terveysteknologioiden paikallista valmistusta ja vahvistetaan terveydenhuoltojärjestelmien kriisinsietokykyä. Kumppanuus täydentää ja vahvistaa entisestään alueiden välisiä sosiaalisia, taloudellisia ja tieteellisiä siteitä.
G20-maiden johtajat sitoutuivat maailmanlaajuisessa terveyshuippukokouksessa toimenpidepakettiin, jolla nopeutetaan covid-19-kriisin loppumista maailmanlaajuisesti ja valmistaudutaan paremmin tuleviin pandemioihin. G20-maat korostivat rokotetuotannon lisäämisen ja monipuolisuuden merkitystä ja tunnustivat teollis- ja tekijänoikeuksien roolin tasapuolisuuden varmistamisessa. Maat ilmaisivat selkeästi, että rokotteita on asetettava saataville tasavertaisesti ja matalan ja keskitulotason maita on tuettava.
Komissio käynnisti toukokuussa 2020 Coronavirus Global Response -varainkeruukampanjan, jolla kerättiin rahoitusta tutkimukseen sekä testien, hoitojen ja rokotteiden kehittämiseen.Lahjoittajat ympäri maailmaa sitoutuivat lähes 16 miljardin euron rahoitukseen, joka käytetään terveydenhuoltojärjestelmien vahvistamiseen ja maailmanlaajuisen elpymisen tehostamiseen. Euroopan komissio antoi kampanjaan 1,4 miljardia euroa.
EU:n 27 jäsenmaata voivat EU:n rokoteapumekanismin tuella antaa osan EU:n hankkimista rokoteannoksista EU:n ulkopuolisiin maihin, myös COVAXin kautta.Kesäkuuhun 2022 mennessä EU-maat olivat ohjanneet yli 477 miljoonaa rokoteannosta lahjoitettaviksi eri puolille maailmaa. Määrä ylitti aiemmin asetetun tavoitteen. Suurin osa, noin 407 miljoonaa annosta, on jaettu COVAXin kautta.