EU perustuu oikeusvaltioperiaatteeseen. Se tarkoittaa, että kaikki, mitä EU tekee, perustuu perussopimuksiin ja siitä on sovittu demokraattisesti EU-maiden kesken. EU-lainsäädännöllä autetaan saavuttamaan EU:n perussopimusten tavoitteita ja toteuttamaan EU:n politiikkaa käytännössä. EU-lainsäädäntö jakautuu primaari- ja sekundaarilainsäädäntöön.
Primaari- ja sekundaarilainsäädäntö
Kaikki, mitä EU tekee, perustuu EU:n perussopimuksiin. Näissä EU-maita sitovissa sopimuksissa vahvistetaan EU:n tavoitteet, sen toimielinten säännöt, päätöksentekomenettelyt sekä suhteet EU:n ja sen jäsenmaiden välillä.
Perussopimukset ovat EU-lainsäädännön lähtökohta, ja niitä kutsutaan EU:n primaarilainsäädännöksi tai primaarioikeudeksi.
Perussopimusten periaatteiden ja tavoitteiden pohjalta säädettyä lainsäädäntöä kutsutaan sekundaarilainsäädännöksi tai johdetuksi oikeudeksi, ja siihen kuuluvat asetukset, direktiivit, päätökset, suositukset ja lausunnot.
Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät ja muut säädökset
Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset annetaan perussopimuksissa säädetyllä tavalla (tavallisessa tai erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä). Muihin kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviin säädöksiin ei sovelleta näitä menettelyjä, ja niitä voivat antaa EU:n toimielimet eri sääntöjen mukaisesti.
EU voi antaa lakeja vain niillä aloilla, joilla sillä on siihen EU:n perussopimusten nojalla jäsenmaiden valtuutus.
Miten EU-lainsäädäntö hyväksytään
EU:n säädösten tyypit
EU:n perussopimukset
Perussopimuksissa määrätään Euroopan unionin tavoitteista, sen toimielinten säännöistä, päätöksentekomenetelmistä sekä EU:n ja sen jäsenmaiden välisestä suhteesta. Perussopimuksia on muutettu aika ajoin, kun EU:n toimielimiä on uudistettu ja niille on annettu uusia vastuualueita. Sopimuksia muutetaan myös, kun EU:hun liittyy uusia jäsenmaita.
Perussopimuksista neuvotellaan ja sovitaan kaikkien EU-maiden kesken, ja ne on ratifioitava jäsenmaiden parlamenteissa. Toisinaan ratifiointi edellyttää kansanäänestystä.
Asetukset
Asetukset ovat säädöksiä, joita sovelletaan automaattisesti ja yhtäläisesti kaikissa EU-maissa heti niiden tultua voimaan. Niitä ei tarvitse erikseen saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä. Asetukset sitovat kaikkia EU-maita koko laajuudessaan.
Direktiivit
Direktiivit velvoittavat EU-maat saavuttamaan direktiiveissä säädetyt tavoitteet, mutta maat päättävät itse siihen käytettävistä keinoista. Kaikkien EU-maiden on saatettava direktiivit osaksi kansallista lainsäädäntöään. Kansallisten viranomaisten on ilmoitettava näistä kansallisista laeista Euroopan komissiolle.
Kansalliset lait on annettava määräajassa, josta on säädetty direktiivin antamisen yhteydessä (yleensä 2 vuotta). Jos EU-maa jättää tämän tekemättä, komissio voi aloittaa sitä vastaan rikkomusmenettelyn.
Miten EU-lainsäädäntö hyväksytään
Päätökset
Päätös on kaikilta osiltaan velvoittava. Jos päätöksessä nimetään ne, joille se on osoitettu, se velvoittaa ainoastaan niitä.
Suositukset
Suositusten avulla EU:n toimielimet voivat ilmaista näkemyksiään ja ehdottaa toimia ilman, että suosituksen kohteena oleville seuraisi siitä oikeudellisia velvoitteita. Suositukset eivät ole sitovia.
Lausunnot
Lausuntojen avulla EU:n toimielimet voivat ilmaista kantansa ilman, että siitä seuraisi mitään oikeudellisia velvoitteita. Lausunnot eivät ole sitovia.
Delegoidut säädökset
Delegoidut säädökset ovat oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä, joilla komissio voi täydentää tai muuttaa EU-säädösten muita kuin keskeisiä osia. Tämä voi olla tarpeen esimerkiksi säännösten tarkentamiseksi.
Delegoidun säädöksen hyväksyy komissio, ja jos Euroopan parlamentti ja neuvosto eivät sitä vastusta, säädös tulee voimaan.
Täytäntöönpanosäädökset
Täytäntöönpanosäädökset ovat oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä, joilla komissio voi – EU-maiden edustajien valvonnassa – asettaa ehtoja varmistaakseen, että EU-lainsäädäntöä sovelletaan yhdenmukaisesti.