Tiedonanto ja maakohtaiset luvut
Vuoden 2020 oikeusvaltiokertomus sisältää yhteenvedon oikeusvaltiotilanteesta EU:ssa ja 27 maakohtaista lukua, joissa arvioidaan kussakin EU:n jäsenvaltiossa tapahtuneita oikeusvaltioperiaatteeseen liittyviä muutoksia. Kertomus kattaa neljä osa-aluetta (eli "pilaria"): oikeuslaitos, korruptiontorjunnan kehys, tiedotusvälineiden moniarvoisuus sekä muut hallitusjärjestelmän osien keskinäiseen valvontaan liittyvät institutionaaliset kysymykset. Maakohtaiset luvut sisältävät komission tekemän laadullisen arvioinnin merkittävistä muutoksista, joita on tapahtunut tammikuusta 2019 alkaneella kaudella. Kunkin luvun alussa on lyhyt kuvaus kertomuksen neljään osa-alueeseen vaikuttavasta kansallisesta institutionaalisesta kehyksestä. Arvioinnissa tuodaan esiin sekä haasteita että myönteisiä näkökohtia, kuten hyviä käytäntöjä. Jotta arviointi olisi johdonmukainen ja tasapuolinen, komissio on soveltanut kaikissa jäsenvaltioissa samaa menetelmää ja tarkastellut samoja aiheita, kuitenkin oikeassa suhteessa kehitykseen nähden.
2020 Rule of Law Report: Communication and country chapters
Menetelmä
Oikeusvaltiokertomusta laatiessaan komissio tekee tiivistä yhteistyötä jäsenvaltioiden kanssa ja hyödyntää monia eri tietolähteitä. Maakohtaisten lukujen arviointimenetelmästä on keskusteltu jäsenvaltioiden kanssa, ja saman menetelmän on määrä ohjata oikeusvaltiokertomusten laadintaa myös tulevina vuosina. Menetelmässä käytetään viitteenä kunkin neljän osa-alueen kannalta keskeisiä unionin oikeuden säännöksiä. Muita viiteasiakirjoja ovat Euroopan neuvoston lausunnot ja suositukset.
Oikeusvaltiomekanismin käyttöönoton helpottamiseksi on perustettu kansallisten yhteysviranomaisten verkosto, joka keskustelee arviointimenetelmästä ja toimii myös tiedotuskanavana. Komissio sai tietoja kirjallisesti kaikilta jäsenvaltioilta ja yli 200 sidosryhmältä, ja se järjesti yhteensä yli 300 virtuaalista kokousta, joihin osallistuivat kaikki jäsenvaltiot sekä sidosryhmiä ja kansalaisyhteiskunnan edustajia.
2020 Rule of Law Report: methodology
Jäsenvaltioiden toimittamat tiedot
Kaikkia EU:n jäsenvaltioita pyydettiin toimittamaan sovitun mallin mukaiset tiedot maan yleisestä oikeudellisesta ja institutionaalisesta kehyksestä sekä vuodesta 2019 alkaen tapahtuneista merkittävistä muutoksista. Tiedot jäsenneltiin kertomuksen neljän osa-alueen mukaan: oikeuslaitos, korruptiontorjunnan kehys, tiedotusvälineiden moniarvoisuus sekä muut hallitusjärjestelmän osien keskinäiseen valvontaan liittyvät institutionaaliset kysymykset.
2020 Rule of Law Report - input from Member States
Kohdennettu sidosryhmäkuuleminen
Vuoden 2020 oikeusvaltiokertomuksen valmisteluvaiheessa komissio pyysi sidosryhmiä toimittamaan kirjallisia kannanottoja kohdennetussa sidosryhmäkuulemisessa 24.3.–4.5.2020. Näin komissio sai horisontaalista ja maakohtaista tietoa yli 200 kannanotossa, joita toimittivat EU:n virastot, eurooppalaiset verkostot, kansalliset ja EU:n tason kansalaisjärjestöt ja ammatilliset järjestöt sekä muut kansainväliset ja eurooppalaiset toimijat. Kuulemisessa saadut tiedot on otettu huomioon komission arvioinnissa.
Documents
- Lataaбългарски(306.16 KB - PDF)
- Lataaespañol(292.62 KB - PDF)
- Lataačeština(301.38 KB - PDF)
- Lataadansk(297.57 KB - PDF)
- LataaDeutsch(301.16 KB - PDF)
- Lataaeesti(289.19 KB - PDF)
- Lataaελληνικά(306.63 KB - PDF)
- LataaEnglish(363.77 KB - PDF)
- Lataafrançais(293.08 KB - PDF)
- Lataahrvatski(302.36 KB - PDF)
- Lataaitaliano(292.07 KB - PDF)
- Lataalatviešu(302.33 KB - PDF)
- Lataalietuvių(299.79 KB - PDF)
- Lataamagyar(307.27 KB - PDF)
- LataaMalti(305.92 KB - PDF)
- LataaNederlands(290.07 KB - PDF)
- Lataapolski(309.92 KB - PDF)
- Lataaportuguês(295.66 KB - PDF)
- Lataaromână(303.04 KB - PDF)
- Lataaslovenčina(308.37 KB - PDF)
- Lataaslovenščina(301.09 KB - PDF)
- Lataasvenska(292.67 KB - PDF)
- Lataaбългарски(118.56 KB - PDF)
- Lataaespañol(111.22 KB - PDF)
- Lataačeština(113.19 KB - PDF)
- Lataadansk(112.04 KB - PDF)
- LataaDeutsch(113.42 KB - PDF)
- Lataaeesti(110.62 KB - PDF)
- Lataaελληνικά(113.94 KB - PDF)
- LataaEnglish(318.58 KB - PDF)
- Lataafrançais(112.75 KB - PDF)
- Lataahrvatski(111.55 KB - PDF)
- Lataaitaliano(110.04 KB - PDF)
- Lataalatviešu(110.46 KB - PDF)
- Lataalietuvių(111.61 KB - PDF)
- Lataamagyar(112.7 KB - PDF)
- LataaMalti(113.29 KB - PDF)
- LataaNederlands(110.84 KB - PDF)
- Lataapolski(114.5 KB - PDF)
- Lataaportuguês(112.21 KB - PDF)
- Lataaromână(111.03 KB - PDF)
- Lataaslovenčina(137.46 KB - PDF)
- Lataaslovenščina(111 KB - PDF)
- Lataasvenska(112.51 KB - PDF)