Siirry pääsisältöön

EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan kauppa- ja yhteistyösopimus

Sopimuksella suojataan EU:n intressit, varmistetaan reilu kilpailu ja jatketaan yhteistyötä yhteisen edun mukaisilla aloilla

EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan kauppa- ja yhteistyösopimuksessa määritellään etuuskohtelujärjestelyt muun muassa seuraavilla aloilla: tavara- ja palvelukauppa, sähköinen kaupankäynti, teollis- ja tekijänoikeudet, julkiset hankinnat, lento- ja tieliikenne, energia, kalastus, sosiaaliturvan koordinointi, lainvalvonta ja rikosoikeudellinen yhteistyö, temaattinen yhteistyö ja osallistuminen unionin ohjelmiin. Sopimuksella varmistetaan tasapuoliset toimintaedellytykset ja perusoikeuksien kunnioittaminen.

Vaikka sopimus ei mahdollista läheskään samaa taloudellisen integraation tasoa kuin Yhdistyneen kuningaskunnan EU-jäsenyyden aikana, se on kuitenkin laajempi kuin perinteinen vapaakauppasopimus ja antaa tukevan perustan pitkäaikaiselle kumppanuudelle ja yhteistyölle.

Kauppa- ja yhteistyösopimus allekirjoitettiin 30.12.2020, sen väliaikainen soveltaminen alkoi 1.1.2021 ja se tuli voimaan 1.5.2021.

30. HUHTIKUUTA 2021
EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan kauppa- ja yhteistyösopimus (kaikki kielet)
suomi
(12.71 MB - PDF)
Lataa
  • български
    (12.51 MB - PDF)
    Lataa
  • español
    (12.97 MB - PDF)
    Lataa
  • čeština
    (13.18 MB - PDF)
    Lataa
  • dansk
    (12.23 MB - PDF)
    Lataa
  • Deutsch
    (12.72 MB - PDF)
    Lataa
  • eesti
    (12.16 MB - PDF)
    Lataa
  • ελληνικά
    (12.91 MB - PDF)
    Lataa
  • English
    (9.59 MB - HTML)
    Lataa
  • français
    (13.09 MB - PDF)
    Lataa
  • Gaeilge
    (13.51 MB - PDF)
    Lataa
  • hrvatski
    (12.52 MB - PDF)
    Lataa
  • italiano
    (11.93 MB - PDF)
    Lataa
  • latviešu
    (13.05 MB - PDF)
    Lataa
  • lietuvių
    (12.99 MB - PDF)
    Lataa
  • magyar
    (13.44 MB - PDF)
    Lataa
  • Malti
    (14.35 MB - PDF)
    Lataa
  • Nederlands
    (12.82 MB - PDF)
    Lataa
  • polski
    (13.81 MB - PDF)
    Lataa
  • português
    (12.48 MB - PDF)
    Lataa
  • română
    (13.3 MB - PDF)
    Lataa
  • slovenčina
    (12.98 MB - PDF)
    Lataa
  • slovenščina
    (12.2 MB - PDF)
    Lataa
  • svenska
    (12.59 MB - PDF)
    Lataa

EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan kauppa- ja yhteistyösopimukseen sisältyvät

Sopimus ei kata ulkopolitiikkaa, ulkoista turvallisuutta eikä puolustusyhteistyötä, koska Yhdistynyt kuningaskunta ei ollut halukas neuvottelemaan näistä asioista. Tammikuusta 2021 alkaen Yhdistyneen kuningaskunnan ja EU:n välillä ei ole ollut olemassa järjestelyä, jonka avulla voitaisiin suunnitella ja koordinoida ulkopoliittisiin haasteisiin liittyviä yhteisiä toimia, kuten pakotteiden määräämistä kolmansien maiden kansalaisille tai talouksille.

Kauppa- ja yhteistyösopimus ei myöskään kata päätöksiä, jotka liittyvät rahoituspalvelujen vastaavuuteen, Yhdistyneen kuningaskunnan tietosuojajärjestelmän tasoon tai Yhdistyneen kuningaskunnan terveys- ja kasvinsuojelunormien arviointiin määritettäessä kolmansia maita, jolla on oikeus viedä elintarvikkeita EU:hun. Nämä ovat EU:n yksipuolisia päätöksiä, joista ei neuvotella.

Vapaakauppasopimus

Uusi taloudellinen ja sosiaalinen kumppanuus Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa

Sopimus kattaa tavaroiden ja palvelujen kaupan lisäksi monia muita EU:lle tärkeitä aloja, joita ovat esimerkiksi investoinnit, kilpailu, valtiontuki, verotuksen läpinäkyvyys, lento- ja tieliikenne, energia ja kestävä kehitys, kalastus, tietosuoja ja sosiaaliturvan koordinointi.

  • Sopimuksen mukaan tavarakauppa on tullitonta ja kiintiötöntä, kun asianmukaisia alkuperäsääntöjä noudatetaan.
  • Molemmat osapuolet ovat sitoutuneet varmistamaan vakaat ja tasapuoliset toimintaedellytykset noudattamalla korkeatasoisia normeja esimerkiksi ympäristönsuojelussa, ilmastonmuutoksen torjunnassa ja hiilen hinnoittelussa, sosiaaliturvassa ja työntekijöiden oikeuksissa, verotuksen läpinäkyvyydessä ja valtiontukien sääntelyssä. Ne ovat niin ikään sitoutuneet käyttämään tehokasta oman täytäntöönpanon valvontajärjestelmää ja sitovaa riitojenratkaisumekanismia, ja molemmille osapuolille jätetään mahdollisuus ryhtyä tarvittaessa korjaaviin toimenpiteisiin.
  • EU ja Yhdistynyt kuningaskunta sopivat uudenlaisesta kalakantojen yhteishallinnoinnista vesialueillaan. Yhdistynyt kuningaskunta voi kehittää edelleen kalastustoimintaansa, samalla kun turvataan Euroopan kalastusyhteisöjen elinehdot ja toimeentulo ja suojellaan merten luonnonvaroja.
  • Liikenteen osalta sopimuksessa määrätään jatkuvista ja kestävistä lento-, maantie-, rautatie- ja meriliikenneyhteyksistä, vaikkakin markkinoille pääsy jää sisämarkkinoiden tarjoamaa tasoa heikommaksi. Sopimukseen sisältyy määräyksiä, joilla varmistetaan, että EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan liikenteenharjoittajien välinen kilpailu on tasapuolista ja ettei matkustajien ja työntekijöiden oikeuksia eikä liikenneturvallisuutta heikennetä.
  • Energia-alalle sopimus tuo uuden mallin kaupankäynnille ja yhteenliitettävyydelle sekä takeet avoimesta ja oikeudenmukaisesta kilpailusta. Tähän kuuluvat myös avomeritoiminnan turvallisuusmääräykset ja uusiutuvan energian tuotanto.
  • Sosiaaliturvan koordinoinnin osalta sopimuksella pyritään varmistamaan tiettyjä EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisten oikeuksia. Tämä koskee EU:n kansalaisia, jotka työskentelevät Yhdistyneessä kuningaskunnassa tai matkustavat tai muuttavat sinne, sekä Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisia, jotka työskentelevät EU:ssa tai matkustavat tai muuttavat sinne 1.1.2021 jälkeen.
  • Sopimus mahdollistaa Yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen edelleen useisiin EU:n keskeisiin ohjelmiin, kuten tutkimuksen Horisontti Eurooppa -ohjelmaan, vuosina 2021–2027 (edellyttäen, että Yhdistynyt kuningaskunta maksaa tietyn rahoitusosuuden EU:n talousarvioon).

Lisätietoja:

Uudella kumppanuudella turvaa kansalaisille

Kauppa- ja yhteistyösopimuksella luodaan uusi kehys lainvalvonta- ja oikeusyhteistyölle rikos- ja yksityisoikeuden alalla. Sopimuksessa korostetaan, että eri maiden kansallisten poliisi- ja oikeusviranomaisten on tehtävä tiivistä yhteistyötä erityisesti rajat ylittävän rikollisuuden ja terrorismin torjunnassa ja syyteharkinnassa.

Sopimuksella luodaan uusia toimintamuotoja, sillä Yhdistyneellä kuningaskunnalla ei ole EU:n ja Schengen-alueen ulkopuolisena maana samoja mahdollisuuksia kuin aiemmin. Turvallisuusyhteistyö voidaan keskeyttää, jos Yhdistynyt kuningaskunta rikkoo sitoumustaan jatkaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen noudattamista ja sen kansallista valvontaa.

Yhteistyön hallinto

Tulevaisuussuuntautunut malli

Jotta jatkokehitys olisi yrityksille, kuluttajille ja kansalaisille mahdollisimman ennakoitavaa, erityisessä hallintoa koskevassa luvussa selvennetään, miten kauppa- ja yhteistyösopimusta sovelletaan ja valvotaan. Sopimuksella perustetaan myös yhteinen kumppanuusneuvosto, joka varmistaa, että sopimusta sovelletaan ja tulkitaan oikein ja jossa keskustellaan mahdollisista ongelmakohdista.

Sitovilla täytäntöönpano- ja riitojenratkaisumekanismeilla varmistetaan yritysten, kuluttajien ja yksilöiden oikeuksien kunnioittaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan yritykset voivat kilpailla tasapuolisin toimintaedellytyksin ja että kumpikaan osapuoli ei käytä itsenäistä sääntelyvaltaansa epäoikeudenmukaisten tukien myöntämiseen tai kilpailun vääristämiseen. Sopimus antaa osapuolille mahdollisuuden tasapainottaviin, korjaaviin, korvaaviin ja suojaaviin toimenpiteisiin.

Molemmat osapuolet voivat ryhtyä monialaisiin vastatoimiin, jos kauppa- ja yhteistyösopimusta rikotaan. Tämä monialainen puolustautumismahdollisuus koskee kaikkia talouskumppanuuden aloja. Lainvalvonta- ja oikeusyhteistyöhön sovelletaan erityisiä keskeyttämisehtoja, jos jompikumpi osapuoli rikkoo velvoitteitaan.

Hakumenettely: EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan kauppa- ja yhteistyösopimuksen mukaiset riitojenratkaisutoimet

22. TAMMIKUUTA 2021
Slides on Governance and Enforcement in the EU-UK Trade and Cooperation Agreement
English
(423.09 KB - PDF)
Lataa

EU:n sisäinen neuvoa-antava ryhmä – Yhdistynyt kuningaskunta (ETSK)

Kantelut

On olennaisen tärkeää valvoa EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan välisen kauppa- ja yhteistyösopimuksen soveltamista, jotta Euroopan unionin kansalaiset ja yritykset saisivat siitä täyden hyödyn. Haluatko tehdä kantelun tavasta, jolla Yhdistynyt kuningaskunta panee sopimusta täytäntöön? Vastaa muutamaan kysymykseen, niin ohjaamme sinut asiasta vastaavaan komission yksikköön.

Tee kantelu

Jos haluat tehdä kantelun tavasta, jolla jokin EU-maa panee sopimusta täytäntöön, voit tehdä kantelun EU-lainsäädännön rikkomisesta.

Medialle

29. JOULUKUUTA 2020
EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan suhteet Suuria muutoksia verrattuna EU-jäsenyyden etuihin - TARKISTUSLUETTELO
suomi
(122.27 KB - PDF)
Lataa
  • български
    (128.39 KB - PDF)
    Lataa
  • español
    (123.13 KB - PDF)
    Lataa
  • čeština
    (136.84 KB - PDF)
    Lataa
  • dansk
    (123.41 KB - PDF)
    Lataa
  • Deutsch
    (193.84 KB - PDF)
    Lataa
  • eesti
    (122.75 KB - PDF)
    Lataa
  • ελληνικά
    (127.48 KB - PDF)
    Lataa
  • English
    (192.21 KB - PDF)
    Lataa
  • français
    (195.23 KB - PDF)
    Lataa
  • Gaeilge
    (123.34 KB - PDF)
    Lataa
  • hrvatski
    (132.72 KB - PDF)
    Lataa
  • italiano
    (122.13 KB - PDF)
    Lataa
  • latviešu
    (133.77 KB - PDF)
    Lataa
  • lietuvių
    (123.44 KB - PDF)
    Lataa
  • magyar
    (133.2 KB - PDF)
    Lataa
  • Malti
    (135.32 KB - PDF)
    Lataa
  • Nederlands
    (123.15 KB - PDF)
    Lataa
  • polski
    (134.71 KB - PDF)
    Lataa
  • português
    (132.96 KB - PDF)
    Lataa
  • română
    (132.12 KB - PDF)
    Lataa
  • slovenčina
    (126.49 KB - PDF)
    Lataa
  • slovenščina
    (121.98 KB - PDF)
    Lataa
  • svenska
    (124.63 KB - PDF)
    Lataa
24. JOULUKUUTA 2020
EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan kauppa- ja yhteistyösopimus Uusi suhde, suuria muutoksia
suomi
(1.18 MB - PDF)
Lataa
  • български
    (1.07 MB - PDF)
    Lataa
  • español
    (1.22 MB - PDF)
    Lataa
  • čeština
    (1.24 MB - PDF)
    Lataa
  • dansk
    (1.22 MB - PDF)
    Lataa
  • Deutsch
    (1.23 MB - PDF)
    Lataa
  • eesti
    (1.19 MB - PDF)
    Lataa
  • ελληνικά
    (1.07 MB - PDF)
    Lataa
  • English
    (286.78 KB - PDF)
    Lataa
  • français
    (1.01 MB - PDF)
    Lataa
  • Gaeilge
    (1.17 MB - PDF)
    Lataa
  • hrvatski
    (1.03 MB - PDF)
    Lataa
  • italiano
    (1.21 MB - PDF)
    Lataa
  • latviešu
    (1.23 MB - PDF)
    Lataa
  • lietuvių
    (1.24 MB - PDF)
    Lataa
  • magyar
    (1.04 MB - PDF)
    Lataa
  • Malti
    (1.06 MB - PDF)
    Lataa
  • Nederlands
    (291.71 KB - PDF)
    Lataa
  • polski
    (324.69 KB - PDF)
    Lataa
  • português
    (289.34 KB - PDF)
    Lataa
  • română
    (284.63 KB - PDF)
    Lataa
  • slovenčina
    (309.15 KB - PDF)
    Lataa
  • slovenščina
    (297.8 KB - PDF)
    Lataa
  • svenska
    (300.86 KB - PDF)
    Lataa