Siirry pääsisältöön
Euroopan komission logo
Euroopan komissio
alt=""
Vahvempi EU maailmannäyttämöllä

Vahva ja vastuullinen maailmanlaajuinen johtajuus

Lunastamme lupauksemme

EU on osoittanut useaan otteeseen, miten isot haasteet voidaan ratkaista tekemällä yhteistyötä ystävien ja kumppaneiden kanssa. EU:n kyky muodostaa vahvoja liittoutumia kaikkialla maailmassa on vahvistanut sen globaalia roolia.   

Von der Leyenin komission vuosina 2019–2024 tekemä työ on nostanut suhteet Yhdysvaltoihin uudelle tasolle. Yhteistyö on ollut tiivistä Ukrainan tukemisessa sekä energian, ilmastotoimien, kaupan ja teknologian aloilla. Komissio on myös edistänyt brexitin jälkeisten suhteiden uudistamista Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa.  

Olemme parantaneet Euroopan valmiuksia tarjota elintärkeää tukea katastrofien koettelemille maille kaikkialla maailmassa, olipa kyse sitten tulvista, metsäpaloista, maanjäristyksistä tai lääketieteellisistä hätätilanteista. 

Olemme kehittäneet myös uuden sukupolven kumppanuuksia, jotka perustuvat Global Gateway -strategiaan. Kyseessä on Euroopan kaikkien aikojen suurin globaali investointiohjelma. Strategian määrärahat ovat 300 miljardia euroa, ja sillä voidaan tarjota laadukkaita investointeja ja infrastruktuurihankkeita, joissa noudatetaan tiukkoja ympäristö- ja sosiaalinormeja ja luodaan työpaikkoja ja kasvua paikallisesti.   

EU on vakiinnuttanut maineensa luotettavana ja pitkäaikaisena kumppanina, joka tekee työtä kaikkien osapuolten hyödyksi. 

Pidetyt lupaukset

Laajentuminen 

Tuki Ukrainalle

  • Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vuonna 2022, jonka jälkeen komissio on tukenut Ukrainaa ja antanut horjumatonta diplomaattista, rahoituksellista, sotilaallista ja taloudellista tukea. Komissio on hyväksynyt useita laaja-alaisia pakotteita Venäjää ja sen liittolaisia vastaan.  

Global Gateway -strategia 

  • Global Gateway -investointiohjelma tuottaa pitkäaikaisia hyötyjä sekä tuo työpaikkoja ja kasvua paikallisyhteisöille. Ohjelma sisältää lähes 225 lippulaivahanketta, muun muassa raaka-aineita koskevat strategiset kumppanuudet Ukrainan, Kazakstanin, Namibian, Chilen ja Argentiinan kanssa sekä uusiutuvaa vetyä koskevan yhteistyön Marokon, Mauritanian, Egyptin, Kenian ja Namibian kanssa.
  • Lisäksi käytetään 3,2 miljardia euroa uusiutuvan energian hankkeisiin, jotka hyödyttävät sataa miljoonaa afrikkalaista vuoteen 2030 mennessä, ja Team Europe investoi yli 1,2 miljardia euroa rokotteiden, lääkkeiden ja terveysteknologian paikalliseen valmistukseen Afrikassa.
  • Latinalaisessa Amerikassa ja Karibian alueella investoidaan 145 miljoonaa euroa digitaaliseen allianssiin, muun muassa merenalaisen Bella-valokuitukaapelin jatkamiseen maakaapelina. Tarkoituksena on tehostaa tutkimus- ja innovointiyhteistyötä. Aasiassa tuemme muun muassa aurinko- ja vesivoimahankkeita Bhutanissa sekä vesivoiman varastointikapasiteettia Nepalissa. 

Ilmastonmuutoksen torjuntaan tähtäävät maailmanlaajuiset toimet 

  • Olemme panneet alulle maailmanlaajuisen metaanisitoumuksen ja tukeneet johdonmukaisesti ilmastotoimia COP-kokouksissa.
  • Puheenjohtaja von der Leyen ja Etelä-Afrikan presidentti Cyril Ramaphosa käynnistivät marraskuussa 2024 maailmanlaajuisen kampanjan uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämiseksi Afrikassa.
  • Biodiversiteettiä käsitelleessä COP15-kokouksessa edistimme maailmanlaajuista biodiversiteettisopimusta, jossa asetetaan maailmanlaajuiset tavoitteet ekosysteemien ennallistamiselle ja suojelulle sekä torjunta-aineriskien puolittamiselle vuoteen 2030 mennessä.
  • Olemme johtaneet YK:n avomerisopimuksen tekemistä. Kyseessä on maailmanlaajuinen sopimus luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi aavalla merellä.
  • Olemme yhdessä G7-kumppaneidemme kanssa käynnistäneet oikeudenmukaisen energiasiirtymän kumppanuuksia Etelä-Afrikan, Senegalin, Indonesian ja Vietnamin kanssa tukeaksemme niitä puhtaaseen energiaan siirtymisessä. 

Covid-19-pandemian maailmanlaajuinen torjunta 

  • Team Europe -ryhmä mobilisoi 53,7 miljardia euroa kumppanimaiden auttamiseksi selviytymään covid-19-pandemiasta.
  • Komissio myönsi 400 miljoonaa euroa COVAX-ohjelmaan, jolla pyritään parantamaan rokotteiden saatavuutta kehitysmaissa.
  • Team Europen ansiosta COVAX-mekanismin kautta lahjoitettiin 10,5 miljoonaa rokoteannosta yli 55 maahan eri puolilla maailmaa.
  • Toimitimme EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta yli 190 miljoonaa lääkintä- ja suojalaitetta ja -tarviketta kolmansiin maihin. 

Maailmankauppa 

  • Olemme tehneet uuden sukupolven vapaakauppasopimukset Uuden-Seelannin, Chilen ja Kenian kanssa.
  • Olemme tehneet kaikkien aikojen ensimmäisen kestäviä sijoituksia koskevan sopimuksen Angolan kanssa.
  • Käymme parhaillamme neuvotteluja tulevista vapaakauppasopimuksista keskeisten kumppaneiden, kuten Intian, Indonesian, Australian, Mercosurin, Thaimaan, Filippiinien ja Malesian kanssa.
  • Olemme jatkaneet työtä kansainvälisen kaupan perustana olevien sääntöjen vakauttamiseksi johtamalla pyrkimyksiä uudistaa Maailman kauppajärjestöä, myös sen riitojenratkaisumekanismia. 

Lähi-itä  

  • Olemme tehneet palestiinalaishallinnon kanssa sopimuksen sen kriittisen budjettitilanteen ja finanssipoliittisen tilanteen korjaamiseksi. Hätärahoituksena myönsimme heinä-marraskuussa 2024 yli 380 miljoonaa euroa avustuksina ja lainoina.
  • Alueelle on luotu humanitaarinen ilmasilta, jonka kautta oli marraskuuhun 2024 mennessä liikennöity yli 60 avustuslentoa. Niillä on toimitettu yli 3 000 tonnia avustustarvikkeita Gazan palestiinalaisille.
  • Olemme toimittaneet Libanoniin humanitaarista apua yli 104 miljoonan euron arvosta. 

EU:n ja Yhdysvaltojen suhteet 

  • Komissio käynnisti joulukuussa 2020 uuden transatlanttisen toimintaohjelman, jonka tarkoituksena on elvyttää EU:n kumppanuutta Yhdysvaltojen kanssa.
  • Olemme vieneet eteenpäin EU:n ja Yhdysvaltojen energianeuvostoa ja energia-alan vuoropuhelua ja perustaneet uuden energiaturvallisuutta käsittelevän työryhmän.
  • Käynnistimme vuonna 2021 EU:n ja Yhdysvaltojen kauppa- ja teknologianeuvoston (TTC), jossa olemme lujittaneet transatlanttista yhteistyötä, muokanneet yhdessä sääntöjä ja standardeja, jotka koskevat uusia teknologioita, yhteenliitettävyyttä ja digitaalista infrastruktuuria, sekä edistäneet vihreämpää ja oikeudenmukaisempaa kauppaa. 

Kansainvälisiin kriiseihin vastaaminen 

  • Olemme perustaneet lääkinnällisten laitteiden rescEU-varastoja, jotka sisältävät kriittisen tärkeitä tarvikkeita, kuten hengityskoneita, henkilösuojaimia ja lääkkeitä, ja olemme lisänneet mahdollisuuksia ottaa käyttöön kenttäsairaaloita kriisien aikana.
  • Olemme ottaneet käyttöön EU:n humanitaarisen avun ilmasillat, joilla toimitetaan apua hankalimmin saavutettaville alueille.
  • Olemme kehittäneet rescEU:n metsäpalojen sammutuslentokalustoa, jota on nyt käytössä eri EU-maissa. Tarkoituksena on reagoida paremmin metsäpalojen aiheuttamiin hätätilanteisiin kaikkialla Euroopassa, kuten Kreikassa kesällä 2023.
  • Olemme luoneet maailmanlaajuisia avustusvarastoja, joita on nyt Latinalaisessa Amerikassa, Lähi-idässä, Aasiassa ja Euroopassa. Näin apua voitiin lähettää nopeammin kriisialueille, kuten Turkin ja Syyrian vuoden 2023 maanjäristyksen jälkeen.
  • Venäjän Ukrainaa vastaan käymän sodan vuoksi olemme perustaneet logistisia keskuksia avun toimittamiseksi Ukrainaan. Olemme toimittaneet apua yli 152 000 tonnia ja mahdollistaneet yli 3 800 haavoittuneen ja kriittisesti sairaan ukrainalaisen potilaan evakuoinnin sairaaloihin eri puolilla Eurooppaa. 

Kahdenväliset ja alueelliset sopimukset 

  • EU allekirjoitti marraskuussa 2023 Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden järjestön jäsenten kanssa Samoan sopimuksen, joka kattaa kestävän kehityksen ja kasvun, ihmisoikeudet sekä rauhan ja turvallisuuden.
  • Komissio käynnisti yhdessä korkean edustajan kanssa indopasifisella alueella sovellettavan EU:n yhteistyöstrategian syyskuussa 2021.
  • Perustimme vuonna 2023 EU:n ja Intian kauppa- ja teknologianeuvoston, jonka tarkoituksena on auttaa lisäämään kahdenvälistä kauppaa ja tehdä yhteistyötä luotettavan teknologian alalla.
  • Olemme solmineet digitaalisia kumppanuuksia Japanin, Korean tasavallan, Singaporen ja Kanadan kanssa.
  • Olemme neuvotelleet uuden sukupolven tehostettuja kumppanuus- ja yhteistyösopimuksia yksittäisten Keski-Aasian maiden kanssa. 

EU:n ja Ison-Britannian suhteet 

  • Allekirjoitimme joulukuussa 2020 EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan kauppa- ja yhteistyösopimuksen, jossa esitetään yksityiskohtaisesti EU:n suhde Yhdistyneeseen kuningaskuntaan brexitin jälkeen.
  • Puheenjohtaja von der Leyen ja pääministeri Rishi Sunak sopivat helmikuussa 2023 Windsorin puitteistosta. Siihen sisältyy kattavia ratkaisuja, joilla pyritään vastaamaan kansalaisten ja yritysten kohtaamiin käytännön haasteisiin Pohjois-Irlannissa.
  • Puheenjohtaja von der Leyen ja Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri Keir Starmer tapasivat lokakuussa 2024 ja sopivat EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan välisten suhteiden lujittamisesta. 

Ihmisoikeudet 

  • EU on ottanut Saudi-Arabian ja Omanin kanssa käyttöön uuden kehyksen ihmisoikeuksiin keskittyvälle vuoropuhelulle ja jatkanut vuoropuhelua Intian, Israelin ja Kiinan kanssa.  

Lue lisää näistä saavutuksista 

Politiikan alat

Luodaan yhteenliitettävyyskumppanuuksia eri puolilla maailmaa sekä edistetään kauppaa ja investointeja

Autetaan yrityksiä EU:ssa kasvamaan, kilpailemaan ja sijoittamaan maailmanlaajuisilla markkinoilla