Siirry pääsisältöön

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka

Euroopan komissiolla on tärkeä rooli rauhan turvaamisessa, diplomatiassa, kaupassa ja kehitysavussa kaikkialla maailmassa. Lisäksi komissio pyrkii Euroopan naapuruuspolitiikan kautta edistämään yhteistyötä EU:n naapurimaiden kanssa.

EU tukee YK:n ponnisteluja uuden ilmastosopimuksen aikaansaamiseksi ja rahoittaa mittavasti kehitysmaita, joihin ilmastonmuutos vaikuttaa.

Sukupuolten tasa-arvo on yksi kansainvälisen yhteistyön painopisteistä pyrittäessä parantamaan naisten ja lasten elinoloja kaikkialla maailmassa.

EU puolustaa ihmisoikeuksia eri maiden kanssa käytävän vuoropuhelun, avustustoiminnan ja kehityspolitiikan avulla. Lisäksi se edistää ihmisoikeuksia monenvälisillä foorumeilla, kuten YK:ssa.

Pääsy EU:n ulkopuolisille markkinoille on ratkaisevan tärkeää EU:n työllisyyden ja kasvun kannalta. EU pyrkii pitämään markkinat avoimina sekä edistämään sujuvaa kaupankäyntiä ja hyvää kauppatapaa.

EU:lla on keskeinen rooli rauhan rakentajana eri puolilla maailmaa. Sen rauhanturvaamistoiminta perustuu poliittiseen, logistiseen ja taloudelliseen tukeen.