Siirry pääsisältöön

EU:n julkiset hankinnat ja EU:n ulkopuoliset tarjoajat

Käytännön ohjeita EU-maiden julkisten hankintojen tekijöille EU-maiden ulkopuolisten tarjoajien suhteen.

Ohjeita EU:n ulkopuolisten tarjoajien osallistumisesta EU:n julkisten hankintojen markkinoille

Ohjekirjasessa korostetaan periaatetta, jonka mukaan EU:n julkisissa hankinnoissa kriteeriksi ei riitä pelkkä hinta, vaan sen lisäksi otetaan huomioon myös korkeat eurooppalaiset standardit. Tämä auttaa julkisten hankintojen tekijöitä varmistamaan, että kaikkia tarjousten tekijöitä kohdellaan niiden alkuperästä riippumatta yhdenvertaisesti ja että ne noudattavat samoja sääntöjä.

Ohjekirjanen auttaa EU-maiden julkisten hankintojen tekijöitä myös toteamaan, kenellä EU-maiden ulkopuolisilla tarjoajilla on laillinen pääsy EU:n hankintamarkkinoille. Lisäksi ohjeistuksella pyritään lisäämään hankintaviranomaisten tietoisuutta julkisia hankintoja koskevista EU:n eri välineistä. Näitä ovat esimerkiksi toimenpiteet, joihin voidaan ryhtyä, kun on kyse epänormaalin alhaisiksi hinnoitelluista tarjouksista, sekä toimenpiteet, joilla varmistetaan, että kolmansista maista tulevat tarjoajat noudattavat samaa laatutasoa kuin EU:n tarjoajat esimerkiksi turvallisuuteen, työelämään ja ympäristöön liittyvien vaatimusten suhteen.

Documents

18. MARRASKUUTA 2019
Kolmansien maiden tarjoajien ja tavaroiden osallistumista EU:n julkisten hankintojen markkinoille koskevat ohjeet
  • български
    (3.39 MB - PDF)
    Lataa
  • español
    (3.34 MB - PDF)
    Lataa
  • čeština
    (3.36 MB - PDF)
    Lataa
  • dansk
    (3.29 MB - PDF)
    Lataa
  • Deutsch
    (3.35 MB - PDF)
    Lataa
  • eesti
    (3.34 MB - PDF)
    Lataa
  • ελληνικά
    (3.38 MB - PDF)
    Lataa
  • English
    (2.93 MB - PDF)
    Lataa
  • français
    (3.26 MB - PDF)
    Lataa
  • hrvatski
    (3.35 MB - PDF)
    Lataa
  • italiano
    (3.36 MB - PDF)
    Lataa
  • latviešu
    (3.36 MB - PDF)
    Lataa
  • lietuvių
    (3.37 MB - PDF)
    Lataa
  • magyar
    (3.36 MB - PDF)
    Lataa
  • Malti
    (3.36 MB - PDF)
    Lataa
  • Nederlands
    (3.35 MB - PDF)
    Lataa
  • polski
    (3.37 MB - PDF)
    Lataa
  • português
    (3.35 MB - PDF)
    Lataa
  • română
    (3.37 MB - PDF)
    Lataa
  • slovenčina
    (3.37 MB - PDF)
    Lataa
  • slovenščina
    (3.35 MB - PDF)
    Lataa
  • svenska
    (3.36 MB - PDF)
    Lataa