Page contents Page contents EU:n yritysten tukeminen Pienet ja keskisuuret yritykset (pk-yritykset) ovat tärkeitä EU-maiden kansantalouksille. Niiden tukeminen on osa kattavaa pakettia, jonka komissio ja Euroopan investointipankkiryhmä ovat koonneet yhteen. Komissio on vapauttanut Euroopan strategisten investointien rahastosta (ESIR-rahasto) miljardi euroa takauksena Euroopan investointirahastolle kannustaakseen paikallisia pankkeja ja muita lainanantajia tarjoamaan likviditeettiä vähintään 100 000 eurooppalaiselle yritykselle. Komissio ilmoitti 6.4.2020 osoittavansa noin 8 miljardia euroa pk-yritysten välittömään tukemiseen kaikkialla EU:ssa. Komissio totesi joulukuussa 2020, että Euroopan investointipankin hallinnoiman 25 miljardin euron suuruisen Euroopan laajuisen takuurahaston perustaminen oli EU:n valtiontukisääntöjen mukaista. Rahasto perustettiin koronaviruspandemiasta kärsivien yritysten tukemiseksi. Sen on tarkoitus mobilisoida jopa 200 miljardin euron lisärahoitus, jolla tuetaan pandemiasta kärsiviä yrityksiä osallistuvissa jäsenmaissa. Esimerkkejä tuesta Bulgaria Euroopan investointirahasto ja Raiffeisenbank allekirjoittivat 6.10.2020 takaussopimuksen, jonka turvin pankki voi lisätä luotonantoaan 10 miljoonalla eurolla kulttuurialan ja luovien toimialojen yksityisten ja julkisten pk-yritysten tukemiseksi Bulgariassa. Sopimuksen mukaisesti myönnettävien lainojen ehdot ovat tavallista edullisemmat, mikä auttaa koronaviruskriisin koettelemia pk-yrityksiä säilyttämään työpaikkoja. Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja ja Islanti Euroopan investointirahasto ja tanskalainen vaihtoehtoinen rahoittaja REinvent Finance allekirjoittivat 1.2.2021 takaussopimuksen, jonka turvin tarjotaan uutta rahoitusta koronaviruspandemian vuoksi vaikeuksissa oleville pohjoismaisen elokuva- ja tv-sarjatuotannon toimijoille. Sopimuksen tukena ovat komission kulttuurialan ja luovien toimialojen takausjärjestely ja Euroopan strategisten investointien rahasto. Tavoitteena on myöntää takauksia enintään 26 miljoonan euron edestä, jotta voidaan tukea 60:ta elokuva- ja tv-sarjatuotantoon liittyvää tapahtumaa Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Islannissa. Näin tuetaan pohjoismaisen luovan sisällön levittämistä. Rahoitus on saatavilla lainoina myönnettävänä väliaikaisrahoituksena, vähimmäistakauksina ja sisällön kehittämislainoina rahoittajan kautta. Suomi, Latvia, Liettua ja Viro 14.10.2020 varattiin Latviassa, Liettuassa, Suomessa ja Virossa toimiville kulttuuri- ja luovien alojen pk-yrityksille rahoitustukea Euroopan investointirahaston myöntämän 6 miljoonan euron takauksen turvin. Tuki – ensimmäinen kulttuurialan ja luovien toimialojen takausjärjestelyn toimenpide näissä maissa – myönnettiin virolaiselle lainaajalle Finora Capitalille, joka on täysin digitaalinen, vaihtoehtoista rahoitusta tarjoava yritys. Järjestelyn kautta yritykset voivat saada kohtuuhintaisempia lainoja, ja sen ansiosta Finora Capital voi kehittää uuden tuotteen, joka vastaa kulttuuri- ja luovien alojen pk-yritysten erityistarpeisiin kehittää valmiuksia rahoittaa kulttuuri- ja luovia aloja laajentaa toimintaa uusille markkinoille. Sopimusten tukena ovat komission kulttuurialan ja luovien toimialojen takausjärjestely sekä Euroopan strategisten investointien rahasto. Komissio ehdotti 31.3.2021 myös, että Euroopan globalisaatiorahastosta osoitettaisiin 4,5 miljoonaa euroa yli 5 000 irtisanotun matkailualan työntekijän tai itsenäisen ammatinharjoittajan tukemiseen Virossa. Ranska Euroopan investointipankkiryhmä ja BNP Paribas allekirjoittivat 7.1.2021 arvopaperistamisen tukisopimuksen, jolla tuetaan pandemian koettelemia ranskalaisia pk- ja mid-cap-yrityksiä. Sopimus on tehty Euroopan strategisten investointien rahaston puitteissa, ja sen ansiosta BNP Paribas voi myöntää seuraavan kahden vuoden aikana 515 miljoonan euron edestä uusia lainoja tuensaajien kassavirta- ja investointitarpeisiin. Saksa EIP-ryhmä, johon kuuluvat Euroopan investointirahasto ja Euroopan investointipankki, sopi 30.9.2020 Commerzbankin kanssa järjestelystä, jonka turvin pankki voi myöntää saksalaisille pk-yrityksille jopa 500 miljoonan euron arvosta edullisia lainoja. Rahoituksella pyritään lieventämään kriisin vaikutuksia yrityksiin. Se auttaa pk- ja mid-cap-yrityksiä sekä itsenäisiä ammatinharjoittajia jatkamaan toimintaansa. Järjestelyä tuetaan Euroopan strategisten investointien rahastosta, jolla on keskeinen rooli Euroopan investointiohjelmassa. Ohjelma on Euroopan komission ja sen strategisena kumppanina toimivan EIP-ryhmän yhteisesti hallinnoima. Unkari Euroopan investointirahasto allekirjoitti 10.3.2021 takuusopimuksen unkarilaisen säätiön Magyar Vállalkozásfejlesztési Alapítványn kanssa 8,2 miljoonan euron tuesta kulttuurialan ja luovien alojen unkarilaisille pk-yrityksille. Tarkoituksena on säilyttää työpaikkoja ja nopeuttaa talouden elpymistä. Sopimuksen tukena ovat komission kulttuurialan ja luovien toimialojen takausjärjestely sekä Euroopan strategisten investointien rahasto. Sopimuksen ansiosta voidaan lisätä tuensaajan lainanantokapasiteettia yrityksille ja auttaa pieniä mediayrityksiä saamaan helpommin rahoitusta. Italia Euroopan investointipankkiryhmä sopi 19.10.2020 antavansa italialaiselle leasing-asiantuntijalle Alba Leasingille 490 miljoonaa euroa arvopaperistamisen rahoitusoperaatiossa, mikä vapauttaa miljardi euroa uusia rahoitusvaroja Italian pk- ja mid-cap-yrityksille. Operaatio mahdollistaa jopa 100 %:n rahoituksen uusille investoinneille ja hankkeille talouden eri aloilla. Erityisenä kohteena ovat ympäristöinvestoinnit. Noin 8 000 pk-yritystä eri puolilla Italiaa saa tukea, joka auttaa niitä selviytymään pandemian aiheuttamasta talouskriisistä ja tukee niiden siirtymistä vihreään talouteen. Malta Komissio, Euroopan investointipankkiryhmä ja Maltan hallitus allekirjoittivat 21.12.2020 sopimuksen pk-yrityksiä koskevan aloitteen kautta käytettävissä olevan rahoituksen lisäämisestä Maltassa. Sopimus kattaa Euroopan rakenne- ja investointirahastojen, Horisontti 2020 -ohjelman ja Euroopan investointipankkiryhmän yhdistetyn rahoituksen. Sopimus mobilisoi 28 miljoonan euron lisärahoituksen pk-yrityksille edullisin ehdoin (mm. lainan myöntäminen alennetuilla koroilla, paremmat vakuusvaatimukset). Se kasvatti rahoituksen kohdesalkkua Maltassa 118 miljoonaan euroon. Romania Euroopan investointipankkiryhmä ja Deutsche Leasing Romania tekivät 1.2.2021 ensimmäisen yhteistyösopimuksen. Sillä vapautettiin 370 miljoonaa euroa yksityisen sektorin rahoitusta, jotta pandemiasta kärsivät pk-yritykset eri puolilla Romaniaa voisivat saada halvempaa leasingrahoitusta. Tämän aloitteen tukena on Euroopan strategisten investointien rahaston takaus. Aloitteen tavoitteena on lisätä maatalouteen ja laitteisiin tehtävien investointien rahoitusta, tukea maaseutualueiden ja vähemmän kehittyneiden alueiden lainanottajia ja tarjota vaihtoehtoinen pääomanhallintaväline. Aloite sisältyy Euroopan investointipankkiryhmän yksityissektorin toimiin, ja sillä pyritään parantamaan romanialaisten yritysten kykyä selviytyä koronaviruspandemian taloudellisista, sosiaalisista ja terveysvaikutuksista. Espanja Euroopan investointipankkiryhmä ja espanjalainen Banco Santander sopivat 20.10.2020 edullisin ehdoin annettavasta lisärahoituksesta koronaviruskriisin koettelemille espanjalaisille pk- ja mid-cap-yrityksille. Sopimusta tuetaan Euroopan strategisten investointien rahastosta, jolla on keskeinen rooli Euroopan investointiohjelmassa, ja siinä varataan yli 900 miljoonaa euroa espanjalaisten yritysten talouden elpymisen tukemiseen. Rahoitus suunnataan erityisesti investointeihin, joita tehdään innovointiin, digitalisaatioon sekä ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja siihen sopeutumiseen. Euroopan investointipankki myönsi lisäksi Banca Marchille 270 miljoonaa euroa kolmella erillisellä sopimuksella. Rahoituksella tuetaan pandemian koettelemia espanjalaisia yrityksiä. Yksi sopimuksista on ensimmäinen, jota Euroopan investointipankki tukee Euroopan laajuisen takuurahaston kautta. Toisella sopimuksista Banca Marchille myönnetään 70 miljoonan euron takaus Euroopan strategisten investointien rahastosta. Sopimuksilla voidaan osoittaa yli 570 miljoonaa euroa Espanjan talouden elvyttämiseen. Euroopan investointipankki yhdisti voimansa Banco de Sabadell -pankin kanssa 31.3.2021 lisätäkseen kapasiteettiaan antaa lainoja pienille ja keskisuurille yrityksille sekä mid-cap-yrityksille. Euroopan investointipankki osoitti tähän varoja 300 miljoonaa euroa, minkä ansiosta kyseinen espanjalainen pankki pystyy mobilisoimaan yhteensä 600 miljoonaa euroa seuraavien kahden vuoden aikana. Tämän rahoitusosuuden tukena on takaus Euroopan strategisten investointien rahastolta, jolla on keskeinen rooli Euroopan investointiohjelmassa. Euroopan strategisten investointien rahasto, joka on osa EU:n investointiohjelmaa, ilmoitti 27.4.2021 peräti 50 miljoonan euron ohjelmasta, jolla tuetaan Santander Asset Managementia. Ohjelmasta tarjotaan uutta pitkäaikaista rahoitusta pääasiassa Espanjassa ja Portugalissa toimiville pienille ja keskisuurille yrityksille. Yrityksille tarjotaan vaihtoehtoisia rahoitusratkaisuja leasing-järjestelyjen avulla, jotta ne selviytyvät kriisistä ja pystyvät aloittamaan taloudellisen toiminnan uudelleen.