
Euroopan komissio on ehdottanut uusia toimia, joilla EU:n yritykset säästävät vuosittain 400 miljoonaa euroa hallintokustannuksissa. Käyttöön otetaan uusi yritysluokka, pienet midcap-yritykset. Tämä helpottaa vaatimusten noudattamista ja vapauttaa resursseja käytettäviksi kasvuun ja investointeihin.
Kun pienten ja keskisuurten yritysten (pk-yritykset) työntekijämäärä kasvaa yli 250:n, niistä tulee suuria yrityksiä, jolloin säännösten noudattamiseen liittyvät velvoitteet lisääntyvät jyrkästi. Tämä saattaa hidastaa kasvua ja heikentää kilpailukykyä. Pienissä midcap-yrityksissä on alle 750 työntekijää ja niiden liikevaihto on enintään 150 miljoonaa euroa tai kokonaisvarat enintään 129 miljoonaa euroa. Lähes 38 000 tähän luokkaan kuuluvaa EU:n yritystä pääsee tiettyjen pk-yrityksille myönnettävien etujen tai yksinkertaistettujen sääntöjen piiriin.
Muita keskeisiä uudistuksia ovat seuraavat:
- vapautetaan noin 10 000 yritystä fluorattujen kasvihuonekaasujen rekisteröinnistä pelkästään vuonna 2026
- sovelletaan yksinkertaistettua yleisen tietosuoja-asetuksen mukaista kirjaamisvelvoitetta
- luovutaan muun muassa paperimuotoisista vaatimustenmukaisuusvakuutuksista ja käyttöohjeista digitaalisen siirtymän vauhdittamiseksi
- helpotetaan sen osoittamista, että tuotteet täyttävät EU:n vaatimukset, vaikka EU:n laajuisia yhdenmukaistettuja standardeja ei olisikaan saatavilla
- sujuvoitetaan akkuteollisuutta koskevien due diligence -velvoitteiden vaiheittaista käyttöönottoa.
Komissio pyrkii vähentämään tarpeetonta byrokratiaa ja luomaan sääntely-ympäristön, joka edistää innovointia, kasvua, laadukkaita työpaikkoja ja investointeja. Sen tavoitteena on vuoteen 2029 mennessä yksinkertaistaa sääntöjä ja vähentää hallinnollista rasitetta yritysten osalta yleisesti 25 prosenttia ja pk-yritysten osalta 35 prosenttia. Tätä ehdotusta kutsutaan neljänneksi yksinkertaistamispaketiksi. Seuraava paketti on tarkoitus esittää kesäkuussa 2025, ja siinä keskitytään puolustukseen.
Lisätietoa
Lehdistötiedote: neljäs yksinkertaistamispaketti
Usein kysyttyä: neljäs yksinkertaistamispaketti
Tietokooste: neljäs yksinkertaistamispaketti
Aiemmat yksinkertaistamispaketit: ensimmäinen, toinen ja kolmas paketti
- Julkaisupäivä
- 21. toukokuuta 2025
- Laatija
- Viestinnän pääosasto