Siirry pääsisältöön

Euroopan osaamisen teemavuosi 2023

Kilpailukykyä, osallistumista ja taitoja

Osaava työvoima edistää myös kestävää kasvua, lisää innovointia ja parantaa yritysten kilpailukykyä. Euroopan osaamisen teemavuosi 2023 auttaa erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä löytämään ratkaisuja ammattitaitoisen työvoiman puutteeseen EU:ssa. Se kannustaa työvoimaa uudelleen- ja täydennyskoulutukseen ja auttaa heitä hankkimaan taitoja, joita laadukkaissa työpaikoissa vaaditaan. 

Vihreä ja digitaalinen siirtymä ovat avaamassa uusia mahdollisuuksia ihmisille ja EU:n taloudelle.

Ammattitaitoisilla työntekijöillä on enemmän valinnanvaraa työmarkkinoilla ja paremmat edellytykset täysipainoiseen osallisuuteen yhteiskunnan jäseninä. Tämä on olennaista sen varmistamiseksi, että talouden elpyminen sekä vihreä ja digitaalinen siirtymä ovat sosiaalisesti tasapuolisia ja oikeudenmukaisia.

UVD

Siksi meidän on panostettava ammatti- ja täydennyskoulutukseen paljon enemmän. Haluamme tehdä tässä tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa. Ne tietävät parhaiten, millaiselle osaamiselle on tarvetta. Meidän on myös sovitettava nämä tarpeet paremmin yhteen niiden tavoitteiden ja toiveiden kanssa, joita ihmisillä itsellään on. Haluamme myös houkutella kohdennetusti osaamista ulkomailta vahvistamaan täkäläisiä yrityksiä ja Euroopan kasvua.

Ursula von der Leyen, Euroopan komission puheenjohtaja

Uutta virtaa elinikäiseen oppimiseen

Euroopan osaamisen teemavuosi vauhdittaa EU:n sosiaalisten tavoitteiden saavuttamista. Tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä vähintään 60 % aikuisista osallistuu koulutukseen vuosittain ja työllisyysaste on vähintään 78 %. 

Teemavuodesta on apua myös vuoden 2030 digitaalikompassissa asetettujen vaatimusten saavuttamisessa. Tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä vähintään 80 % aikuisista omaa digitaaliset perustaidot ja EU:ssa työskentelee 20 miljoonaa tieto- ja viestintätekniikan asiantuntijaa. 

Nykyisin yli 75 %:lla EU:n yrityksistä on vaikeuksia löytää työntekijöitä, joilla on tarvittavat taidot, ja vain 37 % aikuisista osallistuu säännöllisesti koulutukseen. 

Digitaalitalouden ja -yhteiskunnan indeksi osoittaa, että neljällä kymmenestä aikuisesta ja joka kolmannella Euroopassa työskentelevistä ei ole digitaalisia perustaitoja. Naiset ovat aliedustettuina teknologia-alan työpaikoissa ja opinnoista: vain joka viides tietotekniikan asiantuntija ja joka kolmas luonnontieteiden, teknologian, insinööritieteiden tai matematiikan (STEM) alan tutkinnon suorittanut on nainen.

77 %:lla
EU:n yrityksistä on hankaluuksia ammattitaitoisen työvoiman löytämisessä
20 miljoonaa
ICT-asiantuntijaa työelämässä EU:n tavoitteena vuoteen 2030 mennessä
60 %
aikuisista osallistuu vuosittain koulutukseen vuoteen 2030 mennessä

Käytännön toteutus

Komissio ehdottaa – yhteistyössä Euroopan parlamentin, jäsenmaiden, työmarkkinaosapuolten, työvoimapalvelujen, kauppa- ja teollisuuskamarien, koulutuksen tarjoajien sekä työntekijöiden ja yritysten kanssa – käytännön panostuksia taitojen kehittämiseen.  

  • Vocational Education and Training School in Netherlands

    Mittavampia, tuloksellisempia ja tehokkaammin osallisuutta edistäviä investointeja koulutukseen

  • Vocational Education and Training School in Netherlands

    Osaaminen vastaamaan työmarkkinoiden tarpeita, myös yhteistyössä työmarkkinaosapuolten ja yritysten kanssa

  • Vehicle Emissions Laboratories of the Joint Research Centre (JRC)

    Ihmisten toiveet ja taidot kohtaamaan työmarkkinoiden tarjoamat mahdollisuudet, painopisteinä vihreä ja digitaalinen siirtymä ja talouden elpymiseen liittyvät mahdollisuudet

  • research

    Ammattitaitoisten työntekijöiden houkuttelu EU:n ulkopuolisista maista lisäämällä oppimismahdollisuuksia ja liikkuvuutta ja helpottamalla tutkintojen tunnustamista

Komissio tulee lisäämään aiheeseen liittyvien EU:n aloitteiden ja rahoitusmahdollisuuksien näkyvyyttä tukeakseen niiden hyödyntämistä ja täytäntöönpanoa. Eri puolilla EU:ta järjestettävillä tapahtumilla ja tiedotuskampanjoilla tuodaan yhteen täydennys- ja uudelleenkoulutuksen tarjoajia.

Erityistä huomiota kiinnitetään siihen, että työmarkkinoille saadaan enemmän työvoimaa, erityisesti naisia ja nuoria sekä työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevia.
 

EU:n aloitteet osaamisen kehittämisen tukena

Euroopan osaamisen teemavuosi perustuu useisiin jo käynnissä oleviin aloitteisiin:

EU:n rahoitus taitojen edistämiseen

EU tarjoaa huomattavaa rahoitusta ja teknistä tukea täydennys- ja uudelleenkoulutukseen:

Aikajana

  1. 7.3.2023

    Poliittinen yhteisymmärrys Euroopan parlamentin ja EU-maiden välillä

  2. 9.2.2023

    Euroopan parlamentti hyväksyy mietinnön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan osaamisen teemavuodesta 2023 

  3. 8.12.2022

    Työllisyyttä, sosiaalipolitiikkaa, terveyttä ja kuluttaja-asioita käsittelevässä EU:n neuvoston istunnossa (EPSCO) sovitaan neuvoston kannasta Euroopan osaamisen teemavuotta koskevaan päätösehdotukseen

  4. 12.10.2022

    Euroopan komissio antaa Euroopan osaamisen teemavuotta 2023 koskevan päätösehdotuksen 

  5. 14.9.2022

    Puheenjohtaja Ursula von der Leyen ehdottaa unionin tilaa koskevassa vuoden 2022 puheessaan, että vuodesta 2023 tehdään Euroopan osaamisen teemavuosi 

Asiakirjat

  • 12. JOULUKUUTA 2022
Proposal for a decision of the European Parliament and of the Council on a European Year of Skills 2023