Laajentumisen positiiviset vaikutukset EU:hun Laajentuminen on yksi unionin näkyvimmistä menestystarinoista. Se on lisännyt vaurautta ja vahvistanut demokratiaa.EU:n tähänastiset seitsemän laajentumista ovat vahvistaneet demokratiaa, turvallisuutta ja kansalaisten oikeuksia ja parantaneet yleistä elintasoa. EU:ssa on nykyisellään 27 jäsenmaata ja yli 450 miljoonaa kansalaista.Laajemmat sisämarkkinat tarkoittavat uusia mahdollisuuksia ja työpaikkoja ja vahvempia taloudellisia kytköksiä. Kulttuurivaihto on ollut vilkasta, ja EU:n tavoitetaso ympäristön ja ilmaston suhteen on noussut.Unioni jatkaa kasvamistaan. Näin ollen laajentuminen on edelleen strateginen investointi Euroopan vakauteen ja tulevaisuuteen. 1986–2026: 40 vuotta yhdessä Espanjasta ja Portugalista tuli EU-maita 40 vuotta sitten. Maat liittyivät Euroopan unioniin 1.1.1986, mikä nosti jäsenmaiden lukumäärän 12:een. Laajentumisen myötä jäsenmaiden poliittinen, taloudellinen ja kulttuuriyhteisö muuttui aiempaa vireämmäksi.EU-jäsenyys on tehnyt Espanjasta ja Portugalista vahvempia. Ja niiden jäsenyys on tehnyt EU:sta paremman. Espanjan vaiheet EU:ssaPortugalin vaiheet EU:ssa Aiempien laajentumisten vuosipäivät 1995–2025: 30 vuotta Itävallan, Ruotsin ja Suomen jäsenyyttäItävalta, Ruotsi ja Suomi liittyivät EU:hun 1.1.1995, mikä syvensi Pohjois-Euroopan poliittista ja taloudellista yhdentymistä. EU-maiden määrä nousi tuolloin 15:een. Nykyisin näillä kolmella maalla on merkittävä rooli Euroopan vaurauden, turvallisuuden ja yhteisten arvojen edistäjinä. Itävallan vaiheet EU:ssaSuomen vaiheet EU:ssaRuotsin vaiheet EU:ssa 2004–2024: 20 vuotta EU:n suurimmasta laajentumisestaKymmenen Euroopan maan – Kyproksen, Latvian, Liettuan, Maltan, Puolan, Slovakian, Slovenian, Tšekin, Unkarin ja Viron – kansalaisista tuli 1.5.2004 EU:n kansalaisia. Se oli EU:n historian suurin laajentuminen, joka yhdisti Tallinnan Lissaboniin ja Vallettan Tukholmaan. Bulgarian, Romanian ja Kroatian liittyminen muutamaa vuotta myöhemmin on tehnyt unionista entistä vahvemman. Vuoden 2004 laajentumisen 20-vuotisjuhla Kaikki laajentumiskierrokset 1.7.2013Seitsemäs laajentuminenKroatia liittyy EU:hun.1.1.2007Kuudes laajentuminenBulgaria ja Romania liittyvät EU:hun.1.5.2004Viides laajentuminenKypros, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari ja Viro liittyvät EU:hun.1.1.1995Neljäs laajentuminenItävalta, Ruotsi ja Suomi liittyvät EU:hun, josta tuli vuonna 1993 voimaan tulleen Maastrichtin sopimuksen nojalla Euroopan talousyhteisön (ETY) seuraaja.1.1.1986Kolmas laajentuminenEspanja ja Portugali liittyvät ETYyn.1.1.1981Toinen laajentuminenKreikka liittyy ETYyn.1.1.1973Ensimmäinen laajentuminenIrlanti, Tanska ja Yhdistynyt kuningaskunta liittyvät ETYyn.Näytä vielä 4 kohtaa25.3.1957Kuusi perustajajäsentäAlankomaat, Belgia, Italia, Luxemburg, Ranska ja Saksa allekirjoittavat Rooman sopimuksen, jolla perustettiin Euroopan talousyhteisö (ETY) eli nykyisen Euroopan unionin (EU) edeltäjä.
Laajentuminen on yksi unionin näkyvimmistä menestystarinoista. Se on lisännyt vaurautta ja vahvistanut demokratiaa.EU:n tähänastiset seitsemän laajentumista ovat vahvistaneet demokratiaa, turvallisuutta ja kansalaisten oikeuksia ja parantaneet yleistä elintasoa. EU:ssa on nykyisellään 27 jäsenmaata ja yli 450 miljoonaa kansalaista.Laajemmat sisämarkkinat tarkoittavat uusia mahdollisuuksia ja työpaikkoja ja vahvempia taloudellisia kytköksiä. Kulttuurivaihto on ollut vilkasta, ja EU:n tavoitetaso ympäristön ja ilmaston suhteen on noussut.Unioni jatkaa kasvamistaan. Näin ollen laajentuminen on edelleen strateginen investointi Euroopan vakauteen ja tulevaisuuteen.