Siirry pääsisältöön
Euroopan komission logo
Euroopan komissio
  • Lehdistötiedote
  • 28. syyskuuta 2020
  • Arvioitu lukuaika: 2 min

Itämeren alueen EU-maat yhdistävät voimansa palauttaakseen Itämeren hyvän ekologisen tilan

Our Baltic ‑konferenssissa, joka järjestettiin komission jäsen Sinkevičiusin alaisuudessa, Itämeren alueen EU-maiden kalastus-, maatalous- ja ympäristöministerit sitoutuivat ensimmäisen kerran yhdessä tehostamaan toimia Itämeren meriympäristöön kohdistuvien paineiden keventämiseksi ja sen suojelemiseksi. Itämeri on EU:n saastuneimpia merialueita, ja konferenssin tarkoituksena oli muuntaa Euroopan vihreän kehityksen ohjelman tavoitteet konkreettisiksi sitoumuksiksi Itämeren luonnon puhdistamisesta ja ennallistamisesta niin, että siitä hyötyisivät kaikki rannikkoyhteisöt. Yhteiset sitoumukset on kirjattu konferenssin yhteydessä allekirjoitettuun ministerikokouksen julkilausumaan.

Ympäristö-, valtameri- ja kalastuskomissaari Virginijus Sinkevičius totesi:

Olen iloinen, että niin monen Itämeren alueen EU-maan hallitus vastasi kehotukseeni ryhtyä heti toimiin Itämeren puhdistamiseksi ja tervehdyttämiseksi. Yksittäiset maat eivät voi ratkaista Itämeren ongelmia. Kannamme yhdessä vastuun Itämeren suojelusta, ja meidän on otettava se huomioon maatalous- ja kalastuskäytännöissämme ja tavoissa, joilla pidämme huolta sen ympäristöstä. Jos toimimme päättäväisesti yhdessä, voimme vielä muuttaa kehityksen suunnan.

Itämerta koettelevat pahasti sekä yleiset uhkat, kuten luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ja ilmastonmuutos, että paikalliset paineet, kuten rehevöityminen, kestämätön kalastus, suuret epäpuhtauspitoisuudet ja roskaantuminen, erityisesti muovijäte. Nämä toisiinsa kytköksissä olevat uhkat ja paineet tukahduttavat merieliöstöä, ehdyttävät kalakantoja ja vaarantavat ihmisten toimeentulon ja terveyden.

Ministerit ovat tänään sitoutuneet yhtenäistämään entisestään strategioitaan ja panemaan täytäntöön EU:n lainsäädäntöä, jolla kevennetään Itämeren alueen ympäristöön kohdistuvia paineita. Tätä säännöstöä on runsaasti: vesiä ja nitraatteja koskevista yhteisistä säännöistä yhteiseen maatalouspolitiikkaan ja yhteiseen kalastuspolitiikkaan. 

Julistus perustuu olemassa olevan EU:n lainsäädännön täytäntöönpanon vahvistamiseen. Jäsenvaltiot sitoutuvat myös saavuttamaan uusia tavoitteita Euroopan komission viime toukokuussa esittämien biodiversiteettistrategian ja Pellolta pöytään ‑strategian mukaisesti.

Koska Itämereen liittyvät ongelmat eivät tunne rajoja, ministerit ovat myös sopineet tekevänsä yhteistyötä sellaisten EU:n ulkopuolisten maiden kanssa, joita asia koskee, meriympäristöä suojelevien tai kalastusasioita käsittelevien alueellisten järjestöjen kautta.

Sitoumusten vaikutuksia seurataan tiiviisti EU:n säädösten täytäntöönpanon ja noudattamisen kautta.

Tausta

Itämereen kohdistuu monia erilaisia paineita: ravinteiden lisääntyminen, joka on johtanut siihen, että 97 prosenttia Itämerestä on rehevöitynyt, epäpuhtaudet, merenpohjan menetys ja häiriöt, liikakalastus, ravintoverkkojen häiriintyminen, roskaantuminen ja vedenalainen melu.

Meristrategiapuitedirektiivillä pyritään puuttumaan kaikkiin näihin paineisiin kokonaisvaltaisesti. Sen ekosysteemiin perustuvan lähestymistavan mukaisesti EU:n jäsenvaltioiden on laadittava ja pantava täytäntöön meristrategiat, joiden on myös oltava alueellisesti johdonmukaisia. Yksittäisiä paineita säännellään muilla EU:n säädöksillä.

Myös Itämeren merellisen ympäristön suojelukomissio (Helsingin komissio, HELCOM) osallistuu tähän työhön kaikissa Itämeren rannikkovaltioissa Itämeren suojelun toimintaohjelma (Baltic Sea Action Plan) ohjenuoranaan. HELCOM tunnetaan myös maakohtaisista ravinnepäästöjen vähentämistavoitteista, joilla torjutaan rehevöitymistä. Tarkoituksena on jakaa ravinteiden vähentämisen taakkaa alueellisesti asettamalla kullekin maalle typpi- ja fosforipäästöjen enimmäistonnimäärät. 

Kaikista näistä toimista huolimatta Itämeren hyvä ekologinen tila on yhä kaukainen tavoite.  Our Baltic ‑konferenssissa käynnistetään huomattavat toimet tilanteen korjaamiseksi rikkomalla raja-aitoja ja etsimällä innovatiivisia ratkaisuja Itämeren alueen maiden ja rannikkoyhteisöjen yhteisiin ongelmiin.

Lisätietoja

Our Baltic -konferenssi

EU:n meristrategiapuitedirektiivi

 

Tiedot

Julkaisupäivä
28. syyskuuta 2020