Euroopan lippu on yksi tunnetuimmista symboleista Euroopassa ja muualla maailmassa.
Lippu on yli 40 vuoden ajan yhdistänyt miljoonat ihmiset eri puolilla Eurooppaa tekemään yhteistyötä yhteisten tavoitteiden eteen.
Lippu symboloi EU:n arvoja: yhtenäisyyttä, rauhaa, demokratiaa ja solidaarisuutta. Se edustaa myös yhteistä identiteettiä, jonka eurooppalaiset valitsivat vuosisatoja kestäneiden konfliktien ja jakautumisen jälkeen, sekä tulevia mahdollisuuksia ja yhteistä tulevaisuutta.
EU:n lippu on nykyään myös olennainen osa Euroopan komission visuaalista ilmettä. Se on muun muassa komission virallisessa logossa.

Euroopan lipun historiaa
Euroopan lippu hyväksyttiin ensin Euroopan neuvoston tunnukseksi vuonna 1955. Kolme vuosikymmentä tämän jälkeen, vuonna 1985, myös Euroopan unionin toimielimet päättivät ottaa lipun käyttöönsä. Lippu nostettiin ensimmäisen kerran salkoon Euroopan komission Berlaymont-päärakennuksen edessä Brysselissä 29. toukokuuta 1986.
Jo 40 vuotta EU:n käytössä ollut lippu edustaa edelleen miljoonien eurooppalaisten yhtenäistä maanosaa, jonka yhteisiä arvoja ovat rauha, hyvinvointi ja ihmisarvon kunnioittaminen. Nostetaan lippu salkoon sen kunniaksi!
- Joulukuu 1955
Euroopan neuvosto, joka on EU:sta erillinen kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö, ottaa lipun käyttöön virallisena tunnuksenaan.
- Huhtikuu 1983
Euroopan parlamentti ehdottaa, että lippu otettaisiin myös Euroopan yhteisöjen (joista myöhemmin muotoutuu Euroopan unioni) tunnukseksi.
- Kesäkuu 1985
Eurooppa-neuvosto hyväksyy Euroopan lipun Euroopan yhteisöjen tunnukseksi ja viralliseksi logoksi.
- Toukokuu 1986
Euroopan lippu nostetaan ensimmäisen kerran salkoon Euroopan komission Berlaymont-päärakennuksen edessä Brysselissä.
- Tammikuu 2002
Eurosetelit ja -kolikot otetaan käyttöön 12 EU-maassa. Lippu esiintyy euroseteleissä symboloiden eurooppalaista identiteettiä.
- Marraskuu 2015
EU:n lipun 30-vuotispäivän kunniaksi julkistetaan euron juhlaraha.
”Liehukoon tämä sininen ja kultainen lippu taivaalla kuvastamassa kaikkien Euroopan kansalaisten toivoa, jota ihanteemme ja taistelumme pitävät yllä.”
Euroopan komission puheenjohtaja Jacques Delors lipunnostotilaisuudessa 29. toukokuuta 1986
Missä kaikkialla lippua käytetään?
EU:n lipun voi nähdä jokapäiväisessä elämässä monessa paikassa:
- lipputangossa erilaisten hallintorakennusten, EU:n toimielinten ja virastojen rakennusten, korkeakoulujen ja diplomaattiedustustojen edessä ja monilla muilla julkisilla paikoilla
- erilaisten EU:n tukemien hankkeiden yhteydessä sekä esimerkiksi katastrofien sattuessa annettavan avun jakelussa niin EU-maissa kuin muuallakin maailmassa
- passeissa ja euroseteleissä
- kansainvälisissä urheilukilpailuissa, esimerkiksi Laver Cup ‑tennisturnauksessa, Ryder Cup ‑golfturnauksessa, UEFA:n Mestarien liigan jalkapallo-otteluissa ja Pariisin vuoden 2024 olympiakisoissa
- myös Euroopan unionin ulkopuolella, jossa lippua saatetaan käyttää sen edustamien arvojen symbolina. Sen on nähty liehuvan esimerkiksi Ukrainassa vuonna 2014 ja Georgiassa vuonna 2024 mielenosoituksissa, joissa ihmiset ovat puoltaneet eurooppalaisia arvoja ja kannattaneet maiden lähentymistä Euroopan unioniin.


Inauguration of the European flagThe European Flag being brought by a group of youths for the hoisting ceremony 

Open day 2026 promotional photosChildren participating in the EU Open Doors Day 2026 

Open Doors Day at the European Institutions 2026General view of visitors touring the exterior stands 

Romania joining the Schengen area - CalafatView of the border crossing point between Bulgaria and Romania in Calafat 

Kids holding Ukraine and EU flagsKids holding Ukraine and EU flags 

The Berlaymont Building and European FlagsEuropean flags fluttering in front of the Berlaymont Building 

Europe Day sport celebrations in ItalyEurope Day celebrations during an Italian football league (Serie A) match 

Paris Olympics - Eiffel Tower with EU flagParis Olympics - Eiffel Tower with EU flag 

Installation of the banner 'Democracy, protect what matters' on the front of the Berlaymont buildingView of the new banner on the Berlaymont building 

European pet passportA dog holding its European pet passport 

Open Doors Day at the European InstitutionsFlag throwers in front of the European Commission building 

Tbilisi, capital of GeorgiaA man walking down a street adorned with graffiti featuring the flags of the European Union and Georgia 

The EU’s response to the explosion in BeirutECHO team member visiting the port area which was heavily damaged in the blast 

Participation of the Members of the College in the plenary session of the European Parliament General view of the European Parliament hemicycle
Tämän sivun sisältö on tarkistettu viimeksi 3 kesäkuuta 2026


