Euroopan terveysunioniSuojellaan terveyttä yhdessä Mikä on Euroopan terveysunioni Euroopan komissio on rakentanut vahvaa Euroopan terveysunionia, jossa kaikki EU-maat valmistautuvat ja reagoivat terveyskriiseihin yhdessä, jossa edullisia ja innovatiivisia lääkintätarvikkeita on kaikkien saatavilla ja jossa maat parantavat yhdessä syövän ja muiden sairauksien ennaltaehkäisyä, hoitoa ja jälkihoitoa.Euroopan terveysunionisuojelee paremmin kansalaisten terveyttäantaa EU:lle ja EU-maille paremmat eväät tulevien pandemioiden estämiseen ja hoitamiseenlisää Euroopan terveydenhuoltojärjestelmien häiriönsietokykyä. Koronaviruspandemian opit Pandemia osoittaa, kuinka tärkeää Euroopan maiden välinen koordinointi on ihmisten terveyden suojelemisessa. Tämä koskee kriisitilanteiden lisäksi myös normaaliaikoja, jolloin voidaan panostaa perussairauksien hoitoon, terveydenhuollon investointeihin ja terveydenhuoltohenkilöstön koulutukseen. Euroopan terveysunioni parantaa EU:n tason suojaa, ennaltaehkäisyä, valmiuksia ja reagointia ihmisen terveyteen kohdistuvia uhkia vastaan. Keskeiset toimetKriisivalmius Varautuminen tuleviin terveysuhkiinEU:n lääkelainsäädännön uudistaminenKohtuuhintaiset ja innovatiiviset lääkkeet kaikkien saatavilleEU:n syöväntorjuntasuunnitelmaSyövän ennaltaehkäisy, varhainen havaitseminen ja laadukkaat hoitoketjutKokonaisvaltainen lähestymistapa mielenterveyteenMielenterveyden nostaminen yhtä tärkeäksi kuin fyysinen terveys Eurooppalainen terveysdata-avaruus Eurooppalainen terveysdata-avaruus on yksi Euroopan terveysunionin keskeisistä osatekijöistä ja virstanpylväs EU:n digitalisaatiossa. Sen tavoitteena onparantaa terveydenhuollon tarjontaa kaikkialla EU:ssa ja antaa kansalaisille mahdollisuus valvoa omia terveystietojaan kotimaassaan ja muissa EU-maissatarjota johdonmukaiset, turvalliset, luotettavat ja tehokkaat puitteet terveystietojen käytölle. Tutkijoilla, innovoijilla, julkisilla laitoksilla ja alan teollisuudella on tiettyjen tarkkojen ehtojen täyttyessä käytettävissään suuria määriä korkealaatuista terveysdataa, mikä on ratkaisevan tärkeää ihmishenkiä pelastavien hoitojen, rokotteiden ja lääkinnällisten laitteiden kehittämisessä.edistää digitaalisten terveyspalvelujen ja -tuotteiden todellisia sisämarkkinoita.Eurooppalainen terveysdata-avaruus perustuu tiukkoihin tietosuoja-, yhteentoimivuus-, turvallisuus- ja kyberturvallisuusvaatimuksiin. Tämä on keskeinen edellytys sille, että toiminta on kestävällä pohjalla ja kansalaiset voivat luottaa siihen.Lisätietoa eurooppalaisesta terveysdata-avaruudesta Maailmanlaajuinen terveysturva Komissio hyväksyi marraskuussa 2022 uuden EU:n globaalin terveysstrategian, jolla pyritään parantamaan maailman terveysturvaa ja kaikkien ihmisten terveysoloja muuttuvassa maailmassa. Strategian mukaan maailmanlaajuiset terveyskysymykset ovat olennainen osa EU:n ulkopolitiikkaa. Sillä edistetään pitkäaikaisia ja mielekkäitä tasa-arvoisia kumppanuuksia Global Gateway -strategian mallilla. Strategia muodostaa Euroopan terveysunionin ulkoisen ulottuvuuden ohjaten EU:n toimia, joilla parannetaan varautumista ja reagointia terveysuhkiin. Ajankohtaista 18. joulukuuta 2025Stronger protection for workers with new asbestos guidelines and updated list of occupational diseases16. joulukuuta 2025Remarks by Commissioner Dombrovskis and Commissioner Várhelyi at the press conference presenting the Food and Feed Safety Omnibus and medical devices simplification initiatives16. joulukuuta 2025Joint press release: European Commission and EIB Group announce new initiative to mobilise €10 billion investment for Europe's biotech sector16. joulukuuta 2025Factsheet: The EU Safe Hearts PlanKatso kaikki Pysy ajan tasalla ja osallistu#HealthUnionMuut yhteisöpalvelut Asiakirjat Asiakirjat 22. TOUKOKUUTA 2024Communication - The European Health Union: acting together for people's health 25. TAMMIKUUTA 2022Regulation on a reinforced role for the European Medicines Agency 11. MARRASKUUTA 2020Tiedonanto: Euroopan terveysunionin rakentaminen – EU:n valmiuksien ja muutosjoustavuuden vahvistaminenMuut kielet (22)български(322.44 KB - HTML)Lataaespañol(255.61 KB - HTML)Lataačeština(250.93 KB - HTML)Lataadansk(247.14 KB - HTML)LataaDeutsch(HTML)Lataaeesti(242.99 KB - HTML)Lataaελληνικά(322.57 KB - HTML)LataaEnglish(239.38 KB - HTML)Lataafrançais(HTML)Lataahrvatski(245.44 KB - HTML)Lataaitaliano(HTML)Lataalatviešu(HTML)Lataalietuvių(249.94 KB - HTML)Lataamagyar(262.33 KB - HTML)LataaMalti(255.3 KB - HTML)LataaNederlands(253.17 KB - HTML)Lataapolski(HTML)Lataaportuguês(HTML)Lataaromână(257.05 KB - HTML)Lataaslovenčina(HTML)Lataaslovenščina(HTML)Lataasvenska(246.53 KB - HTML)Lataa 11. MARRASKUUTA 2020Ehdotus asetukseksi rajat ylittävistä vakavista terveysuhkistaMuut kielet (23)български(HTML)Lataaespañol(HTML)Lataačeština(518.33 KB - HTML)Lataadansk(515.9 KB - HTML)LataaDeutsch(532.51 KB - HTML)Lataaeesti(507.55 KB - HTML)Lataaελληνικά(655.74 KB - HTML)LataaEnglish(509.98 KB - HTML)Lataafrançais(HTML)LataaGaeilge(HTML)Lataahrvatski(HTML)Lataaitaliano(HTML)Lataalatviešu(HTML)Lataalietuvių(519.68 KB - HTML)Lataamagyar(542.06 KB - HTML)LataaMalti(HTML)LataaNederlands(530.41 KB - HTML)Lataapolski(527.83 KB - HTML)Lataaportuguês(HTML)Lataaromână(535.23 KB - HTML)Lataaslovenčina(HTML)Lataaslovenščina(HTML)Lataasvenska(514.79 KB - HTML)Lataa 11. MARRASKUUTA 2020Ehdotus Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskuksen toimeksiannon laajentamisestaMuut kielet (23)български(520.91 KB - HTML)Lataaespañol(446.25 KB - HTML)Lataačeština(434.03 KB - HTML)Lataadansk(430.7 KB - HTML)LataaDeutsch(443.63 KB - HTML)Lataaeesti(425.65 KB - HTML)Lataaελληνικά(534.22 KB - HTML)LataaEnglish(427.89 KB - HTML)Lataafrançais(445.91 KB - HTML)LataaGaeilge(448.08 KB - HTML)Lataahrvatski(428.17 KB - HTML)Lataaitaliano(434.74 KB - HTML)Lataalatviešu(432.81 KB - HTML)Lataalietuvių(428.11 KB - HTML)Lataamagyar(452.55 KB - HTML)LataaMalti(446.05 KB - HTML)LataaNederlands(443.33 KB - HTML)Lataapolski(438.62 KB - HTML)Lataaportuguês(441.53 KB - HTML)Lataaromână(445.7 KB - HTML)Lataaslovenčina(433.87 KB - HTML)Lataaslovenščina(424.82 KB - HTML)Lataasvenska(435.12 KB - HTML)Lataa Terveysunioni – tietosivut Linkit Ei-tarttuvat taudit – syöpäTerveysturva ja tartuntatauditEuroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskusEuroopan lääkevirasto (EMA)Terveyshätätilanteiden valmiusviranomainenMaailmanlaajuinen terveyshuippukokous
EU:n syöväntorjuntasuunnitelmaSyövän ennaltaehkäisy, varhainen havaitseminen ja laadukkaat hoitoketjut
Kokonaisvaltainen lähestymistapa mielenterveyteenMielenterveyden nostaminen yhtä tärkeäksi kuin fyysinen terveys
18. joulukuuta 2025Stronger protection for workers with new asbestos guidelines and updated list of occupational diseases
16. joulukuuta 2025Remarks by Commissioner Dombrovskis and Commissioner Várhelyi at the press conference presenting the Food and Feed Safety Omnibus and medical devices simplification initiatives
16. joulukuuta 2025Joint press release: European Commission and EIB Group announce new initiative to mobilise €10 billion investment for Europe's biotech sector