Siirry pääsisältöön

Koronavirus: Käytännön solidaarisuutta eurooppalaisten kesken

Euroopan unionin maat, alueet ja kaupungit auttavat toisiaan – etenkin eniten apua tarvitsevia. Tämä on eurooppalaista käytännön solidaarisuutta parhaimmillaan.

Esimerkkejä EU-maiden keskinäisestä avusta

European Solidarity Tracker -seurantaväline

European Solidarity Tracker on interaktiivinen visualisointiväline, jolla voi havainnollistaa EU-maiden ja EU:n toimielinten keskinäisiä avustustoimia.

Visualisoinnissa hyödynnetään European Council on Foreign Relations (ECFR) -ajatushautomon tutkijoiden ja sen Rethink: Europe -tiimin koostamia julkisia tietolähteitä. Väline dokumentoi Euroopan laajuisen tiiviin yhteistyöverkoston toimia ja osoittaa, kuinka keskeinen rooli EU:lla oli koronaviruskriisin torjunnassa.

EU:n teollisuus mukana terveyden suojelussa

Eurooppalaiset yritykset reagoivat nopeasti koronaviruskriisiin. Ne osoittivat poikkeuksellista solidaarisuutta ja osallistuivat laajalla rintamalla pandemian torjuntaan ja ihmisten terveyden suojeluun.

Monet yritykset eri puolilla Eurooppaa mukauttivat tuotantolinjojaan, jotta henkilönsuojainten, desinfiointiaineiden ja terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden tarjonta saatiin vastaamaan kasvanutta kysyntää. Eri tuotannonalat tislaamoista tekstiilialan yrityksiin alkoivat valmistaa kasvosuojuksia, suojavaatteita, käsidesiä ja hengityskoneita.

Euroopan komissio pyrki monin keinoin luomaan teollisuudelle toimintaympäristön, jossa se voi mukauttaa ja lisätä tuotantoaan. Se pyysi muun muassa eurooppalaisia standardointiorganisaatioita tarjoamaan kasvosuojus- ja muut suojavarustestandardit maksutta kaikkien toimijoiden saataville.

Komissio myös julkaisi seuraavilla aloilla ohjeita, jotka nopeuttivat välttämättömien tuotteiden hyväksymisprosesseja ja helpottivat tuotantolinjojen mukauttamista: henkilönsuojainten tuotanto, iholle jätettävien käsipuhdistusaineiden ja -desinfiointiaineiden tuotanto sekä 3D-tulostus.

26. TOUKOKUUTA 2020
EU:n teollisuus yhdistää voimansa auttaakseen kansalaisia
  • български
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • español
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • čeština
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • dansk
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • Deutsch
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • eesti
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • ελληνικά
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • English
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • français
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • Gaeilge
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • hrvatski
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • italiano
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • latviešu
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • lietuvių
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • magyar
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • Malti
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • Nederlands
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • polski
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • português
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • română
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • slovenčina
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • slovenščina
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa
  • svenska
    (5.95 KB - HTML)
    Lataa

Tähän interaktiiviseen sovellukseen sisältyvät tiedot ovat peräisin julkisesti saatavilla olevista lähteistä. Siinä annetaan esimerkkejä siitä, miten eri alojen yritykset EU:ssa ovat reagoineet koronaviruskriisiin. Yritykset voivat lähettää tietoa toimistaan osoitteeseen comm-spp-grow-defiatec [dot] europa [dot] eu (comm-spp-grow-defi[at]ec[dot]europa[dot]eu).

EU-maiden keskinäinen apu potilaiden hoidossa

Itävalta

Itävaltalaissairaaloiden teho-osastoilla hoidettiin yhtätoista Italiasta ja kolmea Ranskasta tuotua potilasta. Itävallan viranomaisten lausunnossa todettiin, että vaikka panos oli dramaattisessa kokonaistilanteessa pieni, tuki muille Euroopan maille oli symbolisesti tärkeää.

Belgia

Belgia lähetti Slovakiaan hoitohenkilöstöä (yhden lääkärin, kaksi sairaanhoitajaa ja yhden tiiminvetäjän) maan pyynnöstä avuksi covid-19-potilaiden hoitoon.

Tanska

Tanska lähetti Slovakiaan hoitohenkilöstöä (kolmen lääkärin ja viiden sairaanhoitajan tiimin) maan pyynnöstä avuksi covid-19-potilaiden hoitoon.

Saksa

Sairaalat Saksan eri kaupungeissa ja osavaltioissa antoivat tehohoitopaikkojaan vakavasti sairaiden italialaisten, ranskalaisten, hollantilaisten, belgialaisten ja tšekkiläisten potilaiden käyttöön.

Italialle varattiin 85 tehohoitopaikkaa 10:ssä Saksan osavaltiossa, ja Saksaan siirrettiin 44 italialaista potilasta.

Ranskasta siirrettiin keväällä 2020 Saksaan 130 potilasta ja marraskuussa useita potilaita lisää.

Ranskalle varattiin 98 tehohoitopaikkaa 10:ssä Saksan osavaltiossa, ja Saksaan siirrettiin 130 ranskalaispotilasta.

Alankomaista siirrettiin Saksaan tehohoitoon 46 potilasta.
Saksan ilmavoimien lentokoneet ja helikopterit hakivat tehohoitoa tarvitsevia potilaita hoitoon Saksaan. Lisäksi Jenan yliopistollisen sairaalan hoitohenkilöstö antoi tukea eräälle Napolin lähellä Italiassa sijaitsevalle klinikalle.

Belgiasta Liègen maakunnasta siirrettiin Saksaan tehohoitoon 23 potilasta.  
Baijerin osavaltio tarjosi 100 sairaalavuodepaikkaa Tšekistä tuleville potilaille. 

Kreikka

EU:n osarahoituksella perustettiin 500 liikkuvaa lääkintäyksikköä, jotka testasivat potilaita heidän kodeissaan.

Italia

EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta lähetettiin 10 lääkärin ja sairaanhoitajan hätälääkintäryhmä Italiasta Armeniaan.

Luxemburg

Seitsemän tehohoitopotilasta Mulhousesta Ranskasta kuljetettiin maaliskuussa 2020 lentoteitse hoidettaviksi Luxemburgiin. Maahan tuotiin lisäksi neljä potilasta Ranskan Thionvillestä.

Luxemburgin lentopelastuslaitos kotiutti useita potilaita, jotka oli tuotu samalta Ranskan alueelta (Grand Est) tehohoitoon Luxemburgiin ja Saksaan

Luxemburgin lentopelastuslaitoksen lentoambulansseja ja kaksi helikopteria liitettiin Ranskan kiireelliseen lääkintäapupalveluun. Ne kuljettivat tehohoitopotilaita Saksaan Hampuriin ja Dresdeniin.

Puola

Puolan kansainvälisen avun keskus lähetti 15 puolalaista WHO:n sertifioimaa lääkäriä ja ensihoitajaa kenttäsairaalaan Bresciaan Lombardiaan, joka oli yksi kriisin pahimmin koettelemista alueista Italiassa.

Romania

Romaniasta ja Norjasta lähetettiin eurooppalaisten lääkintäapujoukkojen lääkäreitä ja sairaanhoitajia Bergamoon ja Milanoon Italiaan. Operaatio osarahoitettiin EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta, ja sitä koordinoi EU:n hätäavun koordinointikeskus

EU-maiden keskinäinen apu terveydenhuollon työntekijöiden ja kansalaisten suojelussa

EU

Euroopan komissio käynnisti 7.5.2020 noin 1,5 miljoonan hengityssuojaimen toimitukset 17 EU-maan ja Yhdistyneen kuningaskunnan terveydenhuoltohenkilöstölle. Tämä oli ensimmäinen erä yhteensä 10 miljoonasta hengityssuojaimesta, jotka komissio osti EU:n hätätilanteen tukivälineen kautta. Loput suojaimet toimitettiin seuraavien kuuden viikon aikana 1,5 miljoonan kappaleen viikoittaisina erinä niille EU-maille ja alueille, joissa näistä tarvikkeista oli pulaa. 

Italiaan, Espanjaan ja Kroatiaan oli jo aiemmin toimitettu noin 330 000 hengityssuojainta, minkä lisäksi suojaimia toimitettiin myös Liettuaan (20 000), Pohjois-Makedoniaan (10 000) ja Montenegroon (10 000) EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta. RescEU-valmiusvaraston rahoitus tulee kokonaan EU:n talousarviosta. Ensimmäiset rescEU-varaston ylläpitäjämaat olivat Saksa ja Romania, ja syyskuussa mukaan tulivat Tanska, Kreikka, Unkari ja Ruotsi.

18.6.2020 toteutetussa pilottioperaatiossa toimitettiin Bulgariaan yli seitsemän tonnia henkilönsuojaimia, muun muassa yli 500 000 Bulgarian ostamaa hengityssuojainta, joiden kuljetuskustannukset kattoi EU.

Lisäksi EU:n rescEU-varastosta toimitettiin 65 000 hengityssuojainta Kroatiaan, Montenegroon, Pohjois-Makedoniaan ja Serbiaan 7.7.2020.

Elokuun ensimmäisellä viikolla rescEU-varastosta toimitettiin lisää hengityssuojaimia Kroatiaan, Montenegroon ja Pohjois-Makedoniaan. Lokakuussa 2020 toimitettiin Montenegroon ja Pohjois-Makedoniaan yli 130 000 hengityssuojainta ja suojavaatetta jo aiemmin toimitettujen 520 000 hengityssuojaimen lisäksi, ja apua annettiin myös luontoissuorituksina EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta.

Ranskaan toimitettiin lokakuussa ja marraskuussa 2020 kaksi 2 miljoonan kappaleen erää kirurgisia suojakäsineitä Norjasta. Ranska oli pyytänyt toimituksia EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta.

EU lähetti 22.10.2020 Tšekkiin ensimmäisen 30 hengityskoneen erän rescEU-valmiusvarastosta, yhteiseurooppalaisesta terveydenhuollon laitevarannosta. Tšekin ilmoittama tarve oli 150 hengityskonetta, ja Alankomaiden ja Itävallan lisäksi toimittamien koneiden ansiosta koko tarve pystyttiin kattamaan.

EU:n pelastuspalvelumekanismi koordinoi lisäksi kuusihenkisen italialaisen hätälääkintäryhmän lähettämisen Azerbaidžaniin tukemaan paikallisia terveysviranomaisia.

Tammikuussa 2021 EU toimitti 107 000 hengityssuojainta Pohjois-Makedoniaan ja 78 000 hengityssuojainta Montenegroon Kreikan ja Saksan ylläpitämästä rescEU-valmiusvarastosta. Lisäksi Pohjois-Makedoniaan toimitettiin 35 000 suojavaatetta ja 140 000 suojapukua sekä Montenegroon 15 000 suojavaatetta.

Helmikuussa 2021 Romania lähetti Moldovaan suojavälineitä maan pyynnöstä (1,5 miljoonaa kirurgista suu-nenäsuojusta, 100 000 FFP3-maskia, 100 000 suojapukua ja 100 000 suojakäsinettä). Helmikuussa 2021 Kreikan ylläpitämästä rescEU-varastosta lähetettiin suojavälineitä Serbiaan (600 000 FFP2-maskia ja 650 000 paria suojakäsineitä).

EU:n pelastuspalvelumekanismi toimitti pandemian aikana yhteensä 25 avunpyynnön perusteella henkilönsuojaimia, lääkkeitä ja terveysalan asiantuntija-apua.

Latvia

Latvia toimitti EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta Viroon 478,500 hengityssuojainta
ja Liettuaan 60 000 hengityssuojainta.

Itävalta

Itävalta toimitti Italiaan 1,5 miljoonaa hengityssuojainta.
Lisäksi se toimitti EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta Italiaan 3 360 litraa desinfiointiaineita.

Itävalta lähetti mekanismin kautta suojakäsineitä ja desinfiointiaineita myös Kroatiaan, Bosnia ja Hertsegovinaan, Montenegroon, Moldovaan ja Albaniaan. Se toimitti niin ikään mekanismin kautta majoitus- ja hygieniatarvikkeita Pohjois-Makedoniaan ja huopia, patjoja ja telttoja Serbiaan maahantulijoiden vastaanottokeskuksiin. Itävalta lähetti lisäksi Kreikkaan 181 asuinkonttia, joita voidaan käyttää hätämajoitustiloina tai siirrettävinä terveydenhuoltopisteinä vastaanottokeskuksissa. 

Itävalta lähetti Tšekkiin 15 hengityskonetta ja 30 korkeavirtaushappihoitolaitetta EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta.

Tšekki

Tšekki toimitti Italiaan ja Espanjaan suojapukuja, 10 000 kappaletta kumpaankin maahan. 
Tšekki lähetti lisäksi EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta Kreikkaan majoitus- ja hygieniatarvikkeita ja muita tarvikkeita, joilla oli määrä ehkäistä koronavirustartuntoja pakolaisten ja muiden maahantulijoiden keskuudessa. Tšekki lähetti tammikuussa 2021 Pohjois-Makedoniaan 126 000 maskia ja 5 000 suojahaalaria.

Tanska

Tanska lähetti EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta Kreikkaan kontteja, joita voidaan käyttää hätämajoitustiloina tai terveydenhuoltopisteinä pakolaisten ja muiden maahantulijoiden vastaanottokeskuksissa.  Tanska toimitti myös hengityslaitteita Italiaan ja suojavarusteita Georgiaan.

Viro

Viro toimitti desinfiointiaineita, huopia ja vuodevaatteita Pohjois-Makedoniaan, Montenegroon ja Georgiaan EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta.

Ranska

Ranska lahjoitti Italiaan miljoona hengityssuojainta ja 20 000 suojapukua. Ranska lähetti lisäksi EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta Kreikkaan kontteja, joita voidaan käyttää hätämajoitustiloina tai terveydenhuoltopisteinä pakolaisten ja muiden maahantulijoiden vastaanottokeskuksissa. Ranska lähetti tammikuussa 2021 Mongoliaan 400 happinaamaria, 200 happiviikset, generaattoreita ja muita tarvikkeita.

Saksa

Saksa toimitti Italiaan 7,5 tonnia terveydenhuollon laitteita ja tarvikkeita, muun muassa hengityskoneita ja anestesiamaskeja. Lisäksi se toimitti hengityskoneita Espanjaan (50 kpl) ja Ranskaan (25 kpl).

Unkari

Unkari toimitti hengityssuojaimia (1 700 000 kpl), käsineitä (200 000 kpl) ja muita tarvikkeita muun muassa Kroatiaan, Sloveniaan, Romaniaan, Slovakiaan, Italiaan, Serbiaan, Pohjois-Makedoniaan, Albaniaan, Bosnia ja Hertsegovinaan sekä Montenegroon.

Luxemburg

Luxemburg toimitti Espanjaan 1 440 kiloa lääkintähenkilöstön suoja-asujen valmistusmateriaaleja. Se myös avusti 100 tonnin terveydenhuoltotuote-erän toimittamisessa Kiinasta Liettuaan.

Alankomaat

Alankomaat lähetti EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta Kreikkaan kontteja, joita voidaan käyttää hätämajoitustiloina tai terveydenhuoltopisteinä pakolaisten ja muiden maahantulijoiden vastaanottokeskuksissa.

Se lähetti myös 105 hengityskonetta Tšekkiin EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta.

Puola

Puola toimitti Moldovaan ja Ukrainaan desinfiointiaineita, kirurgisia suu-nenäsuojuksia, kasvosuojaimia ja muita henkilönsuojaimia.

Slovakia

Slovakia lähetti Italiaan hengityssuojaimia ja desinfiointiaineita sekä Ukrainaan ambulansseja, hengityssuojaimia, desinfiointiaineita ja huopia EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta.

EU-maiden keskinäinen apu kotiutuksissa ulkomailta*

EU

EU:n pelastuspalvelumekanismi oli pandemian aikana mukana järjestämässä ja osarahoitti yli 360 kotiutuslentoa, joilla yli 90 000 EU-kansalaista pääsi palaamaan kotiinsa. Kotiutetuista matkustajista kolmasosa oli jonkin muun EU-maan kuin kotiutuslennon järjestävän maan kansalaisia.
Matkustajia kotiutettiin myös monilla EU:n sisäisillä lennoilla, jotka eivät olleet EU:n pelastuspalvelumekanismin koordinoimia vaan jäsenmaiden itsensä tilaamia.

Itävalta

Itävalta järjesti lentoja, joilla kotiutettiin kaikkiaan 25 EU-maan kansalaisia Argentiinasta, Australiasta, Chilestä, Dominikaanisesta tasavallasta, Egyptistä, Espanjasta, Etelä-Afrikasta, Filippiineiltä, Indonesiasta, Kuubasta, Malediiveilta, Malesiasta, Marokosta, Mauritiukselta, Meksikosta, Perusta, Thaimaasta, Tunisiasta, Vietnamista, Yhdistyneestä kuningaskunnasta ja Yhdysvalloista. 

Belgia

Belgia kotiutti 20 EU-maan kansalaisia.

Tšekki

Ranska kotiutti 22 EU-maan kansalaisia.

Tanska

Tanska toi muiden EU-maiden kansalaisia takaisin Malista lennolla, jolla vietiin maahan humanitaarista apua.

Suomi

Suomi kotiutti 10 EU-maan kansalaisia.

Ranska

Ranska kotiutti 26 EU-maan kansalaisia. Helmikuun 2020 alussa Wuhanista Kiinasta saapuneella lennolla oli 64 Ranskan kansalaista ja 135 muiden EU-maiden kansalaista.

Saksa

Saksa kotiutti tuhansia kaikkien muiden EU-maiden kansalaisia.

Unkari

Unkari kotiutti 4 EU-maan kansalaisia. 

Irlanti

Irlanti kotiutti 17 EU-maan kansalaisia.

Italia

Italia kotiutti 6 EU-maan kansalaisia Tokiosta Japanista.

Latvia

Latvia kotiutti 4 EU-maan kansalaisia.

Liettua

Liettua kotiutti 8 EU-maan kansalaisia.

Luxemburg

Luxemburg kotiutti 14 EU-maan kansalaisia. Kap Verdestä 25.3.2020 lähteneellä lennolla oli 20 Luxemburgin kansalaisen lisäksi 131 muiden EU-maiden kansalaista.

Portugali

Portugali kotiutti 17 EU-maan kansalaisia, yhteensä satoja ihmisiä.

Espanja

Espanja kotiutti 19 eri EU-maan kansalaisia, yhteensä yli 600 ihmistä.

Ruotsi

Ruotsi kotiutti 15 EU-maan kansalaisia.

Lukuisat EU-kansalaiset pääsivät kotiin eurooppalaisilla lennoilla, jotka eivät olleet EU:n pelastuspalvelumekanismin tukemia. Esimerkkejä:

Kroatia

Kroatia auttoi 5 EU-maan kansalaisten kotiuttamisessa.

Tanska

Tanskan järjestämällä lennolla kotiutettiin 105 tanskalaista ja 179 muuta eurooppalaista Filippiineiltä. Tanska auttoi myös 324 muun EU-kansalaisen kotiuttamisessa neljällä erityislennolla Marokosta, Italiasta, Filippiineiltä ja Perusta.

Saksa

Saksa auttoi 600 virolaisen, latvialaisen ja liettualaisen kotiuttamisessa laivalla.

Unkari

Unkari kotiutti 6 EU-maan kansalaisia.

Liettua

Liettua auttoi 6 eri EU-maan kansalaisten kotiuttamisessa Vietnamista, Thaimaasta, Indonesiasta ja Etelä-Amerikasta. Apua sai yli 400 ihmistä.

Alankomaat

Alankomaat kotiutti yli 230 eri EU-maiden kansalaista Espanjasta, Portugalista, Gambiasta, Kap Verdestä, Perusta ja Turkista.

Puola

Puolalaisen LOT-lentoyhtiön koneilla kotiutettiin 18 EU-maan kansalaisia. Puola tarjosi Viron, Latvian ja Liettuan kansalaisille laiva- ja junamatkoja, joilla nämä pääsivät turvallisesti kotiin. Lisäksi Puola järjesti 18 yli 800 ajoneuvon saattuetta, joissa yli 2 000 Viron, Latvian ja Liettuan kansalaista pääsi palaamaan Puolan poliisivoimien saattamina turvallisesti kotiin.

Portugali

Portugali avusti 15 EU-maan kansalaisten kotiuttamisessa. Apua saivat sadat ihmiset.

Slovakia

Slovakia järjesti Yhdysvalloista kotiutuslennon, jolla tuotiin Eurooppaan 4 EU-maan kansalaisia, yhteensä 300 ihmistä. 

* EU-maista 19 hyödynsi kansalaisten kotiuttamisessa EU:n pelastuspalvelumekanismia. Luettelo sisältää myös kahdenväliset kansalaisten kotiuttamistoimet, jos niistä on nimenomaisesti ilmoitettu Euroopan komissiolle.

Huom. Tällä sivulla esitetään vain esimerkkejä, eikä luettelo ole tyhjentävä. Luvut perustuvat uusimpiin tietoihin, jotka on saatu EU-maista EU:n yhteisen hätäviestintä- ja tietojärjestelmän (CECIS) välityksellä. Komissio pyrkii pitämään tiedot ajan tasalla, mutta ei vastaa sivulla esitettyjen tietojen kattavuudesta tai oikeellisuudesta.

EU:n tukea turvapaikanhakijoiden hyväksi

Komissio auttoi koronaviruspandemian alusta alkaen Kreikkaa toteuttamaan hätäsuunnitelmaa, jolla suojeltiin haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä viruksen leviämiseltä ja pyrittiin ehkäisemään kansanterveyskriisin syntymistä pakolaisleireillä. Viruksen leviämisen ehkäisytoimia tehostettiin nopeasti erityisesti Egeanmeren saarilla, joissa sijaitsee maahantulijoiden vastaanotosta ja henkilöllisyyden todentamisesta vastaavia keskuksia.

Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen antoi maaliskuussa Kreikan-vierailullaan sitoumuksen, jonka mukaisesti Kreikalle myönnettiin välittömästi hätäapuna 350 miljoonaa euroa käytettäväksi viiteen muuttoliikkeen hallintahankkeeseen. Näissä hankkeissa jatkettiin aiempia avustustoimia, kuten Kreikan mantereen ja saarten vastaanottokapasiteetin tukemista mm. vuokramajoitusjärjestelmän avulla.

Huhtikuussa 2020 Kreikalle myönnettiin 350 euron lisärahoitus. Sen avulla lisättiin maahantulijoiden vastaanottokapasiteettia Kreikan saarilla, hankittiin palveluja ja hätäaputarvikkeita (mm. elintarvikkeita) leireille, perustettiin uusia lääkintäryhmiä, lisättiin tukea Kreikan turvapaikkaviranomaisille ja sijoitettiin lisää rajavartijoita ja poliiseja maan ulkorajoille.