Siirry pääsisältöön
Uutisartikkeli11. tammikuuta 2024Viestinnän pääosastoArvioitu lukuaika: 1 min

Datasäädös tulee voimaan: mikä muuttuu?

 

EU:n datasäädös tulee voimaan tänään ja parantaa datan saatavuutta kansalaisille ja yrityksille EU:ssa. Tavaroiden internet on viime vuosina vauhdittanut datamäärien kasvua. Uusilla säännöillä edistetään tietojen käyttöä ja varmistetaan, että niitä jaetaan, tallennetaan ja käsitellään EU:n sääntöjen mukaisesti. 

Säännöistä hyötyvät niin kansalaiset kuin yrityksetkin. Esimerkiksi: 

  • Jälkimarkkinapalvelujen ja älylaitteiden korjaamisen hinnat alenevat. Jos esimerkiksi älykello menee rikki, kuluttaja voi pyytää, että mikä tahansa korjauspalvelu, joka voi olla edullisempi kuin valmistajan vastaava palvelu, saa pääsyn tietoihin. Aikaisemmin pääsy oli vain valmistajalla. 
  • Uusia mahdollisuuksia datan saatavuuteen perustuvien palvelujen käyttöön. Jos kuluttajalla on eri valmistajien koneita, hän voi saada räätälöityä neuvontaa yritykseltä, joka kerää tiedot eri koneista. Tähän saakka koneen valmistaja oli lukinnut kunkin koneen tiedot. Tästä voi olla hyötyä kotona vaikkapa termostaatin yhdistämiseen puutarhavajaan. 
  • Laitteen keräämän tai tuottaman datan saatavuus paranee. Esimerkki: Kahvilan omistaja haluaa tarjoilla parempaa kahvia, ja kahvinkeittimen valmistaja haluaa parantaa tuotettaan. Aikaisemmin ainoastaan valmistaja pääsi käsiksi keittimen tuottamaan dataan esimerkiksi voidakseen suunnitella seuraavan sukupolven kahvinkeittimiä, eikä kahvilan omistaja saanut tietoja esimerkiksi veden lämpötilasta. Datasäädöksessä selvennetään, että molemmilla osapuolilla on pääsy kaikkeen koneen keräämään dataan. 

Lisäksi julkisen sektorin elimet voivat saada käyttöönsä yksityisen sektorin hallussa olevaa dataa, joka auttaa reagoimaan yleisiin hätätilanteisiin, kuten tulviin ja maastopaloihin. Se suojelee myös eurooppalaisia yrityksiä epäoikeudenmukaisilta sopimusehdoilta datanjakosopimuksissa, minkä ansiosta pienet yritykset pääsevät paremmin datamarkkinoille. 

Datasäädöstä aletaan soveltaa EU:ssa 20 kuukauden kuluttua eli 12.9.2025. 

Lisätietoa 

Datasäädös 

Tietokooste datasäädöksestä 

EU:n datasäädös tulee voimaan ja tuo uudet säännöt oikeudenmukaista ja innovatiivista datataloutta varten

Datasäädös – Kysymyksiä ja vastauksia 

Euroopan datastrategia  

Euroopan digitaalinen valmius 

Tiedot

Julkaisupäivä
11. tammikuuta 2024
Laatija
Viestinnän pääosasto