Siirry pääsisältöön

Ihmiset etusijalle – Monimuotoisuus ja osallisuus

Monimuotoinen ja osallistava työpaikka

Euroopan komissio on hyväksynyt useita toimintapolitiikkoja, joilla vahvistetaan EU:n sitoutumista tasa-arvoon. Näitä ovat

Komission tavoitteena on toimia esimerkkinä muille työnantajille. Uudella henkilöstöstrategialla pyritään lisäämään henkilöstön monimuotoisuutta niin, että se vastaa paremmin Euroopan väestön monimuotoisuutta. 

Yhtenä poliittisena prioriteettina on saavuttaa sukupuolten tasa-arvo kaikilla hallinnon tasoilla nykyisen komission toimikauden (2019–2024) loppuun mennessä.

Naisten osuus johtotehtävissä oli vuoden 2023 puolessavälissä kasvanut toimikauden alusta

  • lähes 9 prosenttiyksikköä ylemmän johdon tasolla (45,2 %)
  • 6 prosenttiyksikköä keskijohdon tasolla (47,5 %)
  • kaikkiaan lähes 7 prosenttiyksikköä (47,1 %).

Näin naisjohtajien osuus on komissiossa jo yksi suurimmista julkishallinnon alalla maailmassa. Tavoitteena on kuitenkin sukupuolten tasa-arvo kaikilla komission hallinnon tasoilla. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi toteutetaan asteittain lisätoimia, jotta tasapuolinen edustus toteutuisi nykyisen komission toimikauden loppuun mennessä.

Lisäksi komissio noudattaa edelleen nollatoleranssia henkilöstöön kohdistuvan kaikenlaisen syrjinnän suhteen Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa vahvistettujen periaatteiden mukaisesti. 

Henkilöstöhallinnon pääosaston monimuotoisuus- ja osallisuusasioiden toimisto perustettiin vuonna 2020. Sen tehtävänä on

  • koordinoida monimuotoisen ja osallistavan työkulttuurin kehittämistä
  • toimia yhteistyössä muiden toimielinten ja organisaatioiden kanssa tavoitteiden saavuttamiseksi.

Komissio teki vuonna 2021 monimuotoisuutta ja osallisuutta koskevan selvityksen, jossa pyydettiin komission, sen toimeenpanovirastojen ja Euroopan ulkosuhdehallinnon henkilöstön näkemyksiä aiheesta. Kyselyyn saatiin 10 000 vastausta, jotka antoivat kuvan henkilöstön tuntemuksista ja jotka otettiin huomioon uudessa monimuotoisuutta ja osallisuutta koskevassa toimintasuunnitelmassa, jonka tavoitteena on parantaa nykyistä työympäristöä ja tehdä komissiosta entistä houkuttelevampi työnantaja.

Komissio hyväksyi monimuotoisuutta ja osallisuutta koskevan päivitetyn toimintasuunnitelmansa vuoden 2022 lopussa laajojen sisäisten kuulemisten jälkeen. Siinä esitetään komission henkilöstöstrategian täytäntöönpanoon sisältyvät monimuotoisuutta ja osallisuutta koskevat keskeiset toimet vuosiksi 2023 ja 2024.

Tietokooste: Monimuotoisuus ja osallisuus työpaikalla – toimintasuunnitelma 2023–2024

5. SYYSKUUTA 2023
Action Plan 2023-2024 - Fact Sheet on the Diversity and inclusion in the workplace