SIVUN SISÄLTÖ SIVUN SISÄLTÖ Yleiskatsaus Kun EU-ohjausjakson kevätpaketti on toukokuussa julkaistu, Euroopan komissio jakaa sen sisällön EU:n muiden toimielinten ja jäsenmaiden kanssa. Paketin keskeinen osa ovat luonnokset maakohtaisiksi suosituksiksi, joissa kullekin jäsenmaalle annetaan räätälöityä ohjausta harjoitettavasta talous-, työllisyys- ja finanssipolitiikasta.Kun Euroopan unionin neuvosto on heinäkuussa hyväksynyt lopulliset maakohtaiset suositukset, jäsenmaat sisällyttävät ne osaksi tulevana vuonna harjoittamaansa politiikkaa ja osaksi talousarviosuunnitelmiaan. Tätä lokakuulle jatkuvaa toimeenpanovaihetta kutsutaan kansalliseksi vaiheeksi. Tämän jälkeen euroalueen jäsenmaiden on toimitettava talousarvioesityksensä komissiolle tarkasteltavaksi.Maakohtaisten suositusten toimeenpanon seurantaa varten on perustettu tietokanta, johon on kirjattu kaikki vuodesta 2011 alkaen annetut suositukset. Komission arvio suositusten toimeenpanossa saavutetusta edistymisestä muodostaa perustan seuraavalle EU-ohjausjaksolle. Aikataulu KesäkuuNeuvosto keskustelee maakohtaisista suosituksistaKesäkuussa neuvosto keskustelee ehdotetuista maakohtaisista suosituksista, käsittelee muutoksia ja sopii lopullisesta versiosta. Jos suositukset poikkeavat komission alkuperäisestä ehdotuksesta, neuvosto antaa selvityksen tähän johtaneista syistä. Tämän jälkeen maakohtaiset suositukset toimitetaan Eurooppa-neuvostolle, joka antaa niille virallisen vahvistuksen.HeinäkuuLopulliset maakohtaiset suositukset hyväksytäänHeinäkuussa neuvosto hyväksyy virallisesti lopulliset maakohtaiset suositukset.Heinä-lokakuuJäsenmaat noudattavat annettua ohjausta ns. kansallisen vaiheen aikanaHeinäkuusta alkaen EU:n jäsenmaat aloittavat maakohtaisten suositusten toimeenpanon konkreettisilla politiikkatoimilla ja uudistuksilla. Julkista taloutta koskevat suositukset otetaan huomioon tulevan vuoden talousarvioesityksissä.Komissio seuraa tiiviisti jäsenmaiden edistymistä maakohtaisten suositusten toimeenpanossa ja arvioi toimenpiteiden vaikutusta. Lisäksi se käy vuoropuhelua sidosryhmien kanssa. Saamansa palautteen perusteella komissio laatii vuotuisen kasvuselvityksen, joka on seuraavalla EU-ohjausjaksolla perustana uusille politiikkasuosituksille.Euroalueen jäsenmaiden on toimitettava lokakuun puoliväliin mennessä seuraavan vuoden talousarvioesityksensä komissiolle ja euroryhmälle. Komissio arvioi, ovatko ne maakohtaisten suositusten, sovitun nettomenopolun ja vakaus- ja kasvusopimuksen vaatimusten mukaisia. EU-ohjausjakso päättyy tähän. Seuraavat vaiheet Syyspaketin julkaiseminen marraskuussa käynnistää uuden EU-ohjausjakson. Paketin sisältö perustuu komission arvioon jäsenmaiden toimista kansallisessa vaiheessa.On tärkeää huomata, että päättyneen EU-ohjausjakson maakohtaiset suositukset ovat edelleen voimassa. Syyspakettiin sisältyvissä alustavia talousarviosuunnitelmia koskevissa lausunnoissa puututaan talousarvioesityksiin, jotka eivät ole sopusoinnussa aiempien maakohtaisten suositusten kanssa.Jäsenmaat hyväksyvät talousarvionsa vuoden lopussa. Linkit EU-ohjausjakso 2024: euroalueen jäsenmaiden alustavat talousarviosuunnitelmatEU-ohjausjakso 2023: euroalueen jäsenmaiden alustavat talousarviosuunnitelmatEU-ohjausjakso 2022: euroalueen jäsenmaiden alustavat talousarviosuunnitelmatMaakohtaisten suositusten tietokantaSyyspaketti