Siirry pääsisältöön
Jacques Delors, with the EU flag behind
Jacques Delors (1925–2023)

Jacques Delors oli sodanjälkeisen Euroopan yhdentymisen visionääri ja vannoutunut puolestapuhuja sekä tämän päivän Euroopan unionin arkkitehti. Hän toimi Euroopan komission puheenjohtajana kolme kautta tammikuusta 1985 vuoden 1994 loppuun. Delorsin toimikausia leimasivat tinkimätön sitoutuminen vapauteen, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja solidaarisuuteen, jotka jäivät pysyvästi EU:n ytimeen.

Jacques Delors kuoli 98 vuoden ikäisenä 27.12.2023.

”Rohkeasti eteenpäin, Euroopan kevät on vielä edessä!” 

Jacques Delors

Komission kunnianosoitus Jacques Delorsille

Jacques Delors oli visionääri, jonka ansiosta unionistamme tuli entistä vahvempi. Hänen työllään on ollut suuri vaikutus useamman eurooppalaisen sukupolven elämään, myös oman sukupolveni. Olemme syvästi kiitollisia hänelle.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen
Jacques Delors at the 28 May 1986, ceremony inaugurating the adoption of the European flag
Jacques Delors

Euroopan hengen luoja

Jacques Delorsin tärkeimmät saavutukset

Euroopan komission puheenjohtajana Jacques Delors onnistui edistämään Euroopan yhdentymishanketta visionsa ja omistautumisensa ansiosta.

Seuraavassa mainitaan joitakin esimerkkejä suurista saavutuksista, joita hän jätti jälkeensä.

  • EU:n sisämarkkinat

    Maailman suurin yhteismarkkina-alue, jolla tavarat, palvelut, pääoma ja ihmiset liikkuvat vapaasti 

  • Maastrichtin sopimus

    EU:n kansalaisuus, yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, lainsäädännön yhteispäätösmenettely, euron ensi askeleet ja Euroopan unionin synty

  • Talous- ja rahaliitto

    Talous- ja finanssipolitiikan koordinointi, yhteinen rahapolitiikka ja yhtenäisvaluutta euro

  • Erasmus-ohjelma

    Vuosittain yli 650 000 opiskelijaa, harjoittelijaa, oppisopimuskoulutettavaa, vapaaehtoistyöntekijää ja opettajaa osallistuu ulkomaanvaihtoihin tai -yhteistyöhön

Jacques Delorsin kansallinen muistoseremonia Ranskassa

Puheenjohtaja Ursula von der Leyen osallistui Jacques Delorsin muistoseremoniaan Pariisissa 5.1.2024.