Siirry pääsisältöön
Uutisartikkeli21. maaliskuuta 2024Viestinnän pääosastoArvioitu lukuaika: 1 min

Kansainvälinen päivä rotusyrjinnän poistamiseksi

EU viettää kansainvälistä päivää rotusyrjinnän poistamiseksi komission varapuheenjohtajana toimivan ulkoasiainedustajansa kehotuksesta. Kuten ulkoasiainedustaja huomauttaa, rasismin torjunta jatkuu, koska rasismi nakertaa rauhanomaisten ja demokraattisten yhteiskuntiemme ydintä.  

Rotuun tai etniseen alkuperään perustuva syrjintä on Euroopassa yksiselitteisesti kielletty. Siitä huolimatta EU:n perusoikeusviraston tuoreista raporteista käy ilmi, että tällainen syrjintä on huolestuttavan yleistä.  

Yritämme muuttaa tilannetta. Kamppailu on päivittäistä, mutta emme saa luovuttaa, mikäli haluamme tehdä unionin tunnuslauseesta ”Moninaisuudessaan yhtenäinen” totta. 

Siksi EU:lla on rasismintorjunnan toimintasuunnitelma vuosiksi 2020–2025. Siksi olemme laatimassa sääntöjä tasa-arvoelinten vahvistamiseksi. Siksi tuemme kansallisia rasismintorjuntasuunnitelmia. Ja siksi puutumme rakenteelliseen rasismiin kaikilla asiaankuuluvilla aloilla. 

Kansainvälinen rasisminvastainen teemapäivä on oiva tilaisuus uudistaa kollektiivinen sitoumuksemme torjua rotusyrjintää sen kaikissa muodoissa. 

Lisätietoja 

Tasa-arvo ja osallisuus 

EU:n rasismintorjunnan toimintasuunnitelma 2020–2025 

Ulkoasiainedustajan Euroopan unionin puolesta antama julkilausuma

EU:n perusoikeusviraston raportti: Being Black in the EU – Experiences of people of African descent

Tiedot

Julkaisupäivä
21. maaliskuuta 2024
Laatija
Viestinnän pääosasto