Siirry pääsisältöön
Uutisartikkeli24. lokakuuta 2023Viestinnän pääosastoArvioitu lukuaika: 1 min

EU:n tuulivoimatoimintasuunnitelma vauhdittaa alan kehitystä

Offshore windmills with man in foreground

 

Euroopan komissio on esittänyt toimia Euroopan tuulivoimateollisuuden edistämiseksi. EU:n tavoitteena on, että 42,5 % EU:n energiasta on uusiutuvaa vuoteen 2030 mennessä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tuulivoimakapasiteettia on lisättävä huomattavasti. Toimintasuunnitelmalla halutaan varmistaa, että eurooppalainen tuulivoima-ala menestyy jatkossakin. Euroopan komissio, EU-maat ja alan teollisuus pyrkivät yhdessä edistämään seuraavia toimintalinjoja:

  1. käyttöönoton nopeuttaminen 
  2. tuulivoimahankkeisiin liittyvien huutokauppojen parempi suunnittelu sen varmistamiseksi, että hankkeet toteutetaan kokonaisuudessaan ja ajoissa
  3. rahoituksen saanti
  4. oikeudenmukainen ja kilpailullinen kansainvälinen toimintaympäristö
  5. työntekijöiden ammattitaidon kehittäminen
  6. tiivis yhteistyö alan teollisuuden ja EU-maiden kanssa.

Komissio on myös laatinut energiaunionin tilaa koskevan raportin, jossa tarkastellaan erityisesti EU:n reagointia siihen, että Venäjä on käyttänyt energiatoimituksia aseena. EU:n reagointikeinoja ovat olleet nopeutettu siirtyminen puhtaaseen energiaan, monipuolistetut toimitukset ja energiansäästö. Raportissa korostetaan, että EU:n on jatkossakin varmistettava kohtuuhintainen, luotettava ja helppo energiansaanti kotitalouksille sekä parannettava teollista ja taloudellista kilpailukykyään tukemalla investointeja puhtaaseen teknologiaan.

Lisätietoa

Euroopan vihreän kehityksen ohjelma

EU:n tuulivoima

Tietokooste tuulivoimasta

Tietokooste energiaunionin tilaa koskevasta katsauksesta

Video tuulivoimaa koskevista ehdotuksista

Lehdistötiedote: Komissio esittää välittömiä toimia Euroopan tuulivoimateollisuuden tukemiseksi

Lehdistötiedote: Energiaunionin tila 2023: EU vastaa kriisiin ponnekkaasti, katsoo tulevaisuuteen ja kiihdyttää vihreää siirtymää

Tiedot

Julkaisupäivä
24. lokakuuta 2023
Laatija
Viestinnän pääosasto