Siirry pääsisältöön
Euroopan komission logo
Euroopan komissio
  • Uutisartikkeli
  • 4. elokuuta 2025
  • Viestinnän pääosasto
  • Arvioitu lukuaika: 1 min

Tule harjoittelijaksi Euroopan komissioon

Photo session for COMM A2 Youth Catalogue – Outside location photos

 

”Tämä erinomainen ohjelma tarjoaa mahdollisuuden laajentaa omaa näkökulmaa ja saada kokemusta korkean tason toimielimistä. Toivoisin, että kaikki voisivat saada yhtä hyvän ja arvokkaan kokemuksen kuin omani oli”, sanoo liettualainen Mantas Euroopan komission Blue Book -harjoitteluohjelmasta. Vuonna 1960 perustettu ohjelma järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Viiden kuukauden ajan noin 1 000 harjoittelijaa eri puolilta EU:ta ja sen ulkopuolelta saa käytännön kokemusta EU:n politiikanteosta ja hallinnosta

Harjoittelu on palkallinen: siitä maksetaan kuukausittainen korvaus, jonka suuruus on noin 1 490 euroa. Valintamenettelyn läpäisseet hakijat pääsevät työskentelemään monikulttuurisessa ympäristössä, kehittämään ammattitaitoaan ja saamaan tietoa EU:n toimielinten toiminnasta. Hakijoille ei ole asetettu ikärajaa, mutta heillä on oltava kolmen vuoden opintojen perusteella saatu korkea-asteen tutkinto ja sujuva kielitaito vähintään kahdessa EU:n virallisessa kielessä, joista toisen on oltava englanti, ranska tai saksa. 

Harjoitteluhakemuksen jättämistä varten on ensin luotava EU Login -tili ja sitten lähetettävä täytetty hakulomake ja pyydetyt liiteasiakirjat.  

Harjoittelu alkaa kunkin vuoden maalis- ja lokakuussa. Seuraava haettavissa oleva harjoittelujakso on vuoden 2026 maaliskuusta heinäkuuhun. Hakuaikaa on 29. elokuuta saakka.  

Muista, että harjoittelupaikat ovat avoimia kaikille EU:n kansalaisille, ja EU:n eri osastoissa on myös rajallinen määrä EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisille varattuja paikkoja. Sellaisen sai esimerkiksi Kezia, joka saapui Blue Book -harjoitteluun Indonesiasta: ”Tämä on mahtava kokemus EU:n ulkopuolelta tulevalle. Ihailen Euroopan komission osallistavuutta. Olen myös saanut taitoja, joista on hyötyä arkkitehdin, kaupunkisuunnittelijan ja tutkijan uralla!” 

Lähetä siis hakemuksesi mahdollisimman pian! 

Lisätietoa 

Blue Book -harjoitteluohjelma 

Euroopan nuorisoportaali: Hakeminen Blue Book -harjoitteluohjelmaan 

Harjoittelut ja muut mahdollisuudet nuorille EU:ssa 

Visuaalinen esitys: Nuorten Eurooppa 

Tiedot

Julkaisupäivä
4. elokuuta 2025
Laatija
Viestinnän pääosasto