TULEVAN RAHOITUSKEHYKSEN VAIHTOEHDOT 3

EU:n talousarvio EU:n ulkorajojen valvonnan tukena

EU-johtajat ovat vaatineet unionin ulkorajojen vahvistamista, jotta sisärajatarkastuksista voitaisiin luopua. Vuonna 2016 perustettiin eurooppalainen raja- ja merivartiosto Euroopan komission ehdotuksen mukaisesti. Vuoteen 2020 mennessä sen henkilöstömäärä kasvaa kenttätoimet mukaan lukien 1 015:een, minkä lisäksi kansallisissa nopean toiminnan joukoissa on ainakin 1 500 henkilöä. Sen vuosibudjetti, joka on nyt 292 miljoonaa euroa, kasvaa siihen mennessä 335 miljoonaan euroon. EU:n ulkorajojen valvonnasta vastaavat jäsenvaltioiden 96 000 kansallista rajavartijaa, mutta EU myöntää osarahoitusta tästä aiheutuviin kustannuksiin ja lisäksi hätätilanteen tukea sisäisen turvallisuuden rahastosta (ulkorajojen rahoitusväline). Yhteensä näistä toimista aiheutuu seitsemän vuoden aikana noin 4 miljardin euron kustannukset. Tämä on noin 0,4 prosenttia EU:n talousarviosta.

Eurooppalaisen raja- ja merivartioston kehitys riippuu tulevaa rahoituskehystä koskevista päätöksistä. Tavoitetasosta riippuen voidaan harkita erilaisia skenaarioita:

Nykyisen raja- ja merivartioston mahdollisimman tehokas hyödyntäminen tukisi tiedonvaihtokehyksen (Eurosur) jatkuvaa kehittämistä sekä jäsenvaltioiden investointeja rajavalvontakapasiteettiin. Näin voitaisiin myös varmistaa, että raja- ja merivartiostolla on käytettävissään tarvittava kalusto. Tämä edellyttäisi seitsemän vuoden aikana noin 8 miljardin euron budjettia. Tämä olisi noin 0,8 prosenttia nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen määrärahoista.

Vahvistettu eurooppalainen raja- ja merivartiosto mahdollistaisi kaikilta osin yhdennetyn EU:n rajavalvontajärjestelmän luomisen. Tätä varten olisi tarkistettava oikeuskehystä, jotta voitaisiin laajentaa vartioston toimivaltuuksia, koota yhteen nykyiset riskinarviointiin ja tilannekuviin liittyvät välineet ja vahvistaa niitä; täydentää operatiivista kapasiteettia perustamalla pysyvä Euroopan rajavartiosto, johon kuuluisi ainakin 3 000 EU:n palveluksessa olevaa henkilöä; myöntää rahoitustukea ja järjestää koulutusta haavoittuvassa asemassa olevien jäsenvaltioiden kansallisille rajavartiostoille; laajentaa asiantuntijaluetteloita ja lisätä asiantuntijoiden operatiivisuutta; sekä lisätä omaa kalustoa. Tämä lujittaisi EU:n roolia palauttamisessa. Vartiostolla olisi myös matalampi kynnys ryhtyä osaltaan ehkäisemään sellaisia ulkorajojen valvontaan liittyviä vakavia puutteita, jotka saattaisivat johtaa kriisiin. Tämä edellyttäisi seitsemän vuoden aikana noin 20–25 miljardin euron budjettia. Tämä olisi noin 1,8–2,3 prosenttia nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen määrärahoista.

Täysin kattava EU:n rajavalvontajärjestelmä edellyttäisi 100 000 EU:n palveluksessa olevaa toimihenkilöä ja merkittävän EU:n kalustoreservin, kuten Yhdysvalloissa tai Kanadassa. Kun otetaan huomioon kaikki rajojen suojeluun liittyvät kansalliset menot, tähän tarvittaisiin seitsemän vuoden aikana noin 150 miljardia euroa. Tämä olisi noin 14 prosenttia nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen määrärahoista, eli se vastaisi yhtä EU:n vuotuista talousarviota. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että pelkästään Yhdysvaltain tulli- ja rajavartiolaitoksen (Customs and Border Protection agency) vuosibudjetti on 13,56 miljardia Yhdysvaltain dollaria ja henkilöstömäärä yli 62 000. Kanadan rajapalveluviraston (Border Services Agency) vuosibudjetti on 2 miljardia Kanadan dollaria ja henkilöstömäärä yli 14 000.

TULEVAN RAHOITUSKEHYKSEN VAIHTOEHDOT

Miten voidaan parhaiten tukea todellista Euroopan puolustusunionia?

Euroopan puolustusrahasto perustettiin kesäkuussa 2017, ja sitä kasvatetaan asteittain. Alkuvaiheessa rahastosta voidaan tukea tutkimusyhteistyötä ja kehittämishankkeita vain rajoitetusti, sillä puolustusalan tutkimukseen on varattu alustavasti 90 miljoonaa euroa ja teollisen kehittämisen ohjelmaan 500 miljoonaa euroa kaudelle 2017–2020 (yhteensä noin 0,05 prosenttia nykyisen rahoituskehyksen määrärahoista).

Millaisen puolustusrahaston haluamme tulevaisuudessa? Todellinen Euroopan puolustusunioni edellyttäisi huomattavia talousarviovaroja.

Kun otetaan huomioon nykyisten puolustusalan tutkimusbudjettien suuruusluokka (Ranska ja Saksa käyttävät kumpikin puolustusalan tutkimukseen yli miljardi euroa vuodessa) ja myös kyberpuolustukseen kelpaavien huipputason puolustusteknologioiden kehittämisen korkeat kustannukset, rahaston tutkimusbudjetin olisi oltava arviolta ainakin 3,5 miljardia euroa koko rahoituskehyksen aikana, jotta siitä olisi merkittävää apua.

Vastaavasti kaudella 2021–2027 tarvittaisiin ainakin noin 7 miljardia euroa puolustusalan teollisen kehittämisen osarahoittamiseen. Tällä tavoin puolustusvalmiuksien kehittämiseen voitaisiin vivuttaa merkittävät kokonaisinvestoinnit, eli ainakin 35 miljardia euroa seitsemän vuoden aikana. Tämä olisi 14 prosenttia puolustusvalmiuksiin osoitetuista kansallisista menoista. Kyseessä olisi merkittävä edistysaskel kohti jäsenvaltioiden Euroopan puolustusvirastossa sopimaa tavoitetta, jonka mukaan 35 prosenttia niiden kalustomenoista käytettäisiin yhteistyöhankkeisiin.

Euroopan puolustusrahastolla on edellytykset vahvistaa merkittävästi EU:n strategista riippumattomuutta ja Euroopan puolustusteollisuuden kilpailukykyä. Perussopimuksista johtuvien rajoitusten vuoksi EU:n talousarviosta ei kuitenkaan voida kattaa kaikkien turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan liittyvien EU:n toiminta-alojen menoja. Erillinen noin 10 miljardin euron rahoitusmekanismi kaudelle 2021–2027 parantaisi merkittävästi EU:n edellytyksiä myöntää rahoitusta puolustukseen liittyviin operaatioihin. Kuluvalla rahoituskaudella tähän tarkoitukseen on myönnetty 3,5 miljardia euroa.

TULEVAN RAHOITUSKEHYKSEN VAIHTOEHDOT

Miten voidaan parhaiten tukea nuorten liikkuvuutta?

Eramus+ -ohjelman avulla on edistetty 30 vuoden aikana yhdeksän miljoonan nuoren työllistymismahdollisuuksia tukemalla opiskelua ja harjoittelua tai opetus- tai vapaaehtoistyötä toisessa maassa. Erasmus+ -ohjelman budjetti kaudella 2014–2020 on 14,7 miljardia euroa (noin 1,3 prosenttia nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen määrärahoista). Näillä varoilla voidaan tarjota oppimiseen liittyviä liikkuvuusmahdollisuuksia alle 4 prosentille Euroopan nuorista.

Yleisen mielipiteen mukaan liikkuvuutta ja vaihto-ohjelmia olisi tehostettava muun muassa lisäämällä tuntuvasti Eramus+ -ohjelman rahoitusta sekä laajentamalla sitä ja tekemällä siitä osallistavampi. Tavoitetasosta riippuen voidaan harkita erilaisia skenaarioita:

Eramus+ -ohjelmaan osallistuvien nuorten määrän kaksinkertaistaminen 7,5 prosenttiin EU:n nuorista edellyttäisi, että seuraavaan monivuotiseen rahoituskehykseen otettaisiin tätä varten 30 miljardia euroa (koko seitsemän vuoden ajaksi).

Jos joka kolmannelle nuorelle tarjottaisiin mahdollisuus osallistua Erasmus+ -ohjelmaan ulkomailla, kaudella 2021–2027 tarvittaisiin noin 90 miljardia euroa.

TULEVAN RAHOITUSKEHYKSEN VAIHTOEHDOT

Miten voitaisiin parhaiten vauhdittaa EU:n digitaalista siirtymää?

EU:n tuki datainfrastuktuurille, yhteenliitettävyydelle ja digiosaamiselle on yhteensä noin 35 miljardia euroa seitsemän vuoden aikana. Varat saadaan Euroopan aluekehitysrahastosta (17 mrd €), tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelmasta (13 mrd €), Euroopan sosiaalirahastosta (2,3 mrd €), Verkkojen Eurooppa -välineestä (1 mrd €) ja Luova Eurooppa -ohjelmasta (1 mrd €).

Jos investoinnit pysyvät nykytasolla tai jopa supistuvat, vaarana on EU:n kilpailukyvyn heikkeneminen keskeisillä teollisuus- ja palvelualoilla, joita ovat esimerkiksi teollisuustuotanto ja koneet, rahoituspalvelut, terveydenhuolto, liikenne, energia ja ajoneuvoteollisuus. Liian vähäinen investointi digiosaamiseen laajentaisi entisestään kuilua asiantuntijoiden kysynnän ja tarjonnan välillä samalla kun automatisaatio korvaa perinteisiä työtehtäviä. Tämä heikentäisi työllisyys- ja kasvunäkymiä ja julkisten palvelujen laatua ja lisäisi alttiutta kyberturvallisuusuhkille.

Kaksinkertaistamalla digitaalitalouden rahoitus noin 70 miljardiin euroon kaudella 2021–2027 edistettäisiin voimakkaasti älykästä kasvua muun muassa laadukkaan datainfrastruktuurin, yhteenliitettävyyden ja kyberturvallisuuden alalla. Sen ansiosta voitaisiin ottaa käyttöön uusia luotettavia ja turvallisia palveluja sähköisen terveydenhuollon, sähköisen hallinnon ja liikkuvuuden alalla. Se varmistaisi EU:n johtoaseman suurteholaskennan, seuraavan sukupolven internetin, tekoälyn, robotiikan ja massadatan alalla. Tämä puolestaan vahvistaisi eurooppalaisen teollisuuden ja liike-elämän kilpailuasemaa digitaalitalouden eri aloilla. Samalla se supistaisi tuntuvasti osaamisvajetta kaikkialla unionissa.

TULEVAN RAHOITUSKEHYKSEN VAIHTOEHDOT

Miten voitaisiin parhaiten edistää kilpailukykyä

tutkimuksen ja innovoinnin avulla?

Euroopan kaltaisissa kehittyneissä talouksissa tutkimuksella ja innovoinnilla on ratkaiseva merkitys tuottavuuden ja kilpailukyvyn parantamisessa. Siksi EU:n tulevan talousarvion on turvattava EU:n edellytykset tehdä investointeja innovoinnin moottoreihin, joiden avulla Euroopan teollisuus voi kasvaa ja kukoistaa. Kaudella 2014–2020 EU:ssa on varattu Horisontti 2020 -tutkimus- ja innovaatiopuiteohjelman rahoittamiseen lähes 80 miljardia euroa. Millainen EU:n tutkimustalousarvion pitäisi olla tulevaisuudessa?

Jos investoinnit pysyvät nykytasolla tai jopa supistuvat, rahoitusvajeen täyttäminen ei onnistuisi. Tämä näkyisi kerrannaisvaikutuksina kansallisissa ja yksityisissä investoinneissa ja heikentäisi mahdollisuuksia saavuttaa Eurooppa 2020 -strategiassa asetettu tavoite, jonka mukaan tutkimus- ja kehittämistoimiin olisi investoitava 3 prosenttia EU:n BKT:sta. EU jäisi entistä enemmän jälkeen maailman johtavista maista tutkimuksen alalla. Tutkimustuki muille EU:n toiminta-aloille vähenisi.

Lisäämällä puiteohjelman rahoitusta 50 prosentilla 120 miljardiin euroon voitaisiin luoda arviolta 420 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2040 mennessä ja kasvattaa bruttokansantuotetta noin 0,33 prosenttia samalla ajanjaksolla. Näin jatkettaisiin EU:n tutkimus- ja innovointimäärärahojen nousevaa suuntausta ja voitaisiin varmistaa rahoitus kohtuulliselle osalle laadukkaista ehdotuksista. Tämä lisäisi unionin houkuttelevuutta maailman huippututkijoiden keskuudessa, ja sen avulla voitaisiin myös tarttua innovointiin liittyviin puutteisiin ja luoda uusia mahdollisuuksia. Näin voitaisiin tukea mm. digitalisaatioon, energiaan, ilmastoon ja terveydenhuoltoon liittyviä painopisteitä.

Kaksinkertaistamalla puiteohjelman rahoitus 160 miljardiin euroon voitaisiin luoda arviolta 650 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2040 mennessä ja kasvattaa bruttokansantuotetta noin 0,46 prosenttia samalla ajanjaksolla. Tämän ansiosta EU voisi nousta maailman johtavaksi suuren mittakaavan aloitteiden toteuttajaksi ja valmistautua hyödyntämään markkinoilla täysimääräisesti mm. akkuihin, tartuntatauteihin, älykkäisiin ja vähäpäästöisiin rakennuksiin ja ajoneuvoihin, hiilidioksidipäästöjen vähentämisteknologioihin, kiertotalouteen, muovijätteeseen sekä internetyhteydellä varustettuihin ja automatisoituihin autoihin liittyviä ratkaisuja.

TULEVAN RAHOITUSKEHYKSEN VAIHTOEHDOT

Miten EU:n talousarvio voi luoda pohjaa

todelliselle talous- ja rahaliitolle?

Komissio esitti joulukuussa 2017 näkemyksensä siitä, miten EU:n talousarvion avulla voitaisiin vahvistaa euroaluetta ja koko unionia nyt ja tulevaisuudessa. Tässä yhteydessä määritettiin neljä tehtävää, jotka olisi toteutettava talousarvion avulla: rakenneuudistusten edistäminen jäsenvaltioissa, jäsenvaltioiden tukeminen niiden edetessä kohti euroalueeseen liittymistä, varautumisjärjestelyn muodostaminen pankkiunionille sekä sellaisen vakautusjärjestelyn luominen, jonka avulla voidaan säilyttää investointien taso laajojen epäsymmetristen häiriöiden yhteydessä yhdistämällä erilaiset EU:n ja euroalueen rahastot ja rahoitusvälineet. Nämä tehtävät edellyttävät uudenlaista ajattelua, jossa ylitetään EU:n talousarvioon liittyvät nykyiset rajoitukset. Tätä varten voitaisiin esimerkiksi hyödyntää synergiaetuja Euroopan investointipankin ja aikanaan perustettavan Euroopan valuuttarahaston kanssa. Vuoden 2020 jälkeen toteutettavalla talousarviolla on kuitenkin tässä oma tehtävänsä:

Uudistusten toteuttamisen tukivälineen ja lähentymisvälineen avulla on voitava antaa vahvaa tukea ja kannustimia monenlaisille uudistuksille eri jäsenvaltioissa. Vähintään 25 miljardin euron määrärahat seitsemän vuoden aikana muodostaisivat tähän tarvittavan kriittisen massan, jonka avulla voitaisiin välttää rahoituksen keskittyminen vain muutamiin jäsenvaltioihin.

Vakautusjärjestely on tarkoitus muodostaa asteittain EU:n talousarviosta taattavien back-to-back -lainojen, Euroopan valuuttarahaston myöntämien lainojen, kansallisiin rahoitusosuuksiin perustuvan vapaaehtoisen vakuutusjärjestelmän sekä EU:n talousarviosta myönnettävän avustuksen pohjalta. EU:n talousarviosta saatavan rahoitusosuuden ei välttämättä tarvitsisi olla kovin suuri, mutta sen pitäisi kuitenkin olla riittävä, jotta sen avulla voitaisiin vähentää lainojen koroista aiheutuvaa rasitusta ja tarjota kannustimia toteuttaa tukijärjestelmä asianmukaisella tavalla.

TULEVAN RAHOITUSKEHYKSEN VAIHTOEHDOT

Kuinka kunnianhimoista ja tehokasta koheesiopolitiikan olisi oltava?

Koheesiopolitiikka on konkreettinen ilmaus solidaarisuudesta taloudellisesti vähemmän kehittyneitä unionin alueita kohtaan. Sen tarkoituksena on lisätä taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta. Euroopan rakenne- ja investointirahastoista myönnettävää tukea voivat tätä nykyä saada kaikki EU:n jäsenvaltiot. Olisiko koheesiopolitiikkaa jatkettava tältä pohjalta vai olisiko tukea myönnettävä jatkossa ainoastaan vähemmän kehittyneille alueille ja/tai jäsenvaltioille? Jos tukea voisivat edelleen saada kaikki, mikä olisi oikea tavoitetaso?

Jos kaikki jäsenvaltiot ja kaikki alueet voisivat edelleen saada tukea Euroopan aluekehitysrahastosta, Euroopan sosiaalirahastosta ja koheesiorahastosta, tuen tehokkuutta voitaisiin parantaa soveltamalla erilaisia tuki-intensiteettejä ja kohdentamalla tuki tarkemmin. Jos menot säilyvät nykytasolla eli noin 370 miljardissa eurossa 4 , joka on lähes 35 prosenttia monivuotisen rahoituskehyksen määrärahoista, investointituella voitaisiin myös jatkossa tukea kaikilla alueilla mm. innovointia, teollisuuden muutosta, siirtymistä puhtaaseen energiaan, ilmastotoimia ja työllistymismahdollisuuksien parantamista.

Jos Euroopan aluekehitysrahastosta ja Euroopan sosiaalirahastosta ei enää myönnettäisi tukea kehittyneemmille ja siirtymäalueille, menot vähenisivät noin 95 miljardilla eurolla koko rahoituskehyksen aikana. Vähennys olisi yli neljäsosa näiden rahastojen nykyisistä määrärahoista ja noin 8,7 prosenttia nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen määrärahoista. Tämän skenaarion mukaan näistä rahastoista ei enää myönnettäisi tukea Alankomaissa, Belgiassa, Irlannissa, Itävallassa, Ranskan Euroopassa sijaitsevilla alueilla, Ruotsissa, Saksassa, Suomessa ja Tanskassa eikä myöskään monilla alueilla Espanjassa ja Italiassa.

Jos tukea myönnettäisiin ainoastaan koheesiomaille, investointeja ei enää tuettaisi myöskään Espanjan, Italian ja Ranskan vähemmän kehittyneillä alueilla. Tämän seurauksena menot vähenisivät noin 124 miljardilla eurolla koko rahoituskehyksen aikana. Vähennys olisi noin 33 prosenttia näiden rahastojen nykyisistä määrärahoista ja noin 11 prosenttia nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen määrärahoista.

Skenaarioissa 2 ja 3 tuki taloudellisten, sosiaalisten ja alueellisten haasteiden ratkaisemiseksi siirtyisi toissijaisuusperiaatteen mukaisesti kansallisten, alueellisten ja paikallisten viranomaisten hoidettavaksi.

TULEVAN RAHOITUSKEHYKSEN VAIHTOEHDOT

Mikä olisi tehokkaan yhteisen maatalouspolitiikan oikea tavoitetaso?

Vuosien 2014–2020 rahoituskehyksessä yhteisestä maatalouspolitiikasta rahoitetaan markkinatoimenpiteitä, viljelijöiden suoria tukia ja maaseudun kehittämisohjelmia noin 400 miljardilla eurolla. Tavoitteena on kestävä maatalous ja elinvoimainen maaseudun elinkeinoelämä. Suorien tukien osuus rahoituksesta on noin 70 prosenttia. Maaseudun kehittämisohjelmilla tuetaan investointeja, koulutusta ja resurssitehokkaampaa maataloustuotantoa. Tähän tarkoitukseen on rahoituskehyskauden aikana varattu noin 100 miljardia euroa. Nämä ohjelmat rahoitetaan yhdessä jäsenvaltioiden kanssa. Yhteisen maatalouspolitiikan kautta unioni pyrkii osaltaan ratkaisemaan maaseudun rakenteellisia ongelmia, kuten houkuttelevien työllistymismahdollisuuksien puutetta ja osaamisvajetta. Tärkeimpiä tavoitteita tältä osin on luoda uusia arvoketjuja, jotka liittyvät esimerkiksi puhtaaseen energiaan ja bioenergiaan, sekä edistää maaseudun maisemallisten arvojen hyödyntämistä.

Keskustelua käydään siitä, miten suoria tukia voitaisiin parhaiten hyödyntää. Keskeinen ehdotus on, että suoria tukia vähennetään ja ne kohdennetaan tarkemmin politiikan tavoitteiden mukaisesti. Nykyään 80 prosenttia suorista tuista menee 20 prosentille viljelijöistä. Keskustelua käydään myös siitä, miten maataloustuen eroja jäsenvaltioiden välillä voitaisiin vähentää. Suorien tukien järjestelmän uudistaminen voisi tarjota tilaisuuden kohdistaa maksut odotettavissa olevien tulosten perusteella. Tällöin voitaisiin tukea kestävää maataloustuotantoa vähemmän kannattavilla tai vuoristoisilla alueilla, siirtää painopistettä pieniin ja keskisuuriin maatiloihin, investoida kestävään ja resurssitehokkaaseen tuotantoon sekä sovittaa suorat tuet paremmin yhteen maaseudun kehittämistoimien kanssa.

Jos yhteisen maatalouspolitiikan varainkäyttö pysytettäisiin noin 400 miljardin euron 5 tasolla rahoituskehyskauden aikana, mikä olisi noin 37 prosenttia nykyisestä monivuotisesta rahoituskehyksestä, olisi mahdollista kohdistaa tuki tarkemmin ja varsinkin pienille ja keskisuurille maatiloille kohdistettavalla tuella olisi tällöin myönteisiä kerrannaisvaikutuksia maaseudulla. 

Jos yhteisen maatalouspolitiikan tuki pienenisi 30 prosenttia, pienennystä vastaava rahamäärä seuraavan monivuotisen rahoituskehyksen aikana olisi noin 120 miljardia euroa. Tämä olisi noin 11 prosenttia nykyisestä monivuotisesta rahoituskehyksestä. Tässä skenaariossa maatilojen keskimääräiset tulot alentuisivat monissa jäsenvaltioissa enemmän kuin 10 prosenttia. Tietyillä maatalouden sektoreilla pudotus olisi ehkä vieläkin suurempi.

Jos yhteisen maatalouspolitiikan tuki pienenisi 15 prosenttia, pienennystä vastaava rahamäärä seuraavan monivuotisen rahoituskehyksen aikana olisi noin 60 miljardia euroa. Tämä olisi noin 5,5 prosenttia nykyisestä monivuotisesta rahoituskehyksestä. Tässä skenaariossa maatilojen keskimääräiset tulot alentuisivat vähemmän mutta – riippuen tehtävistä valinnoista – tietyillä maatalouden sektoreilla vaikutus voisi edelleen olla merkittävä.

Näitä skenaarioita ei voida tarkastella erillisinä. Aina kun suoria maksuja vähennetään, jäljelle jäävät määrärahat olisi samassa yhteydessä kohdennettava paremmin, esimerkiksi siten, että painopistettä siirretään pieniin ja keskisuuriin maatiloihin ja suorat tuet sovitetaan paremmin yhteen maaseudun kehittämistoimien kanssa.

TULEVAN RAHOITUSKEHYKSEN VAIHTOEHDOT

Miten voimme parhaiten ajaa etujamme ulkomailla?

Unionilla on tulevaisuudessa oltava käytössään välineet, joiden avulla se saa aikaan tuloksia, olivatpa tavoitteet tai haasteet vanhoja tai uusia. Vuosien 2014–2020 rahoituskehyksessä ulkoisten toimien määrärahat ovat noin 66 miljardia euroa. Tämä on noin 6 prosenttia nykyisestä monivuotisesta rahoituskehyksestä. Lisäksi Euroopan kehitysrahasto, joka tällä hetkellä ei sisälly unionin talousarvioon, on pääasiallinen rahoitusväline kehitysavun toimittamisessa Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maille sekä merentakaisille maille ja alueille. Yhdennentoista Euroopan kehitysrahaston kokonaisrahoitus on noin 31 miljardia euroa kaudella 2014–2020.

Tulevaisuudessa:

Jos ulkoisten välineiden rahoitusta lisättäisiin siten, että määrärahat olisivat yli 100 miljardia euroa tulevan rahoituskehyksen aikana, EU:n olisi mahdollista saavuttaa nykyiset ja uudet tavoitteensa. Nämä koskevat sellaisia EU:n toiminta-aloja kuin kansainvälinen yhteistyö, muuttoliikkeen hallinta, investoinnit, hyvä hallinto, ihmisoikeudet, oikeusvaltioperiaate, kestävän kehityksen tavoitteet, humanitaarinen apu, kriisinhallinta ja konfliktinesto. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä EU:n strategiaan Länsi-Balkanilla sekä EU:n vakauttamispyrkimyksiin naapurialueilla ja Afrikassa.

Se, että ulkoisia välineitä yksinkertaistettaisiin ja selkeytettäisiin merkittävästi, voisi entisestään lisätä ulkosuhdemäärärahojen käytön tuloksellisuutta ja tehokkuutta. Tällöin esimerkiksi Euroopan kehitysrahasto voitaisiin ottaa osaksi monivuotista rahoituskehystä. Tämä kuitenkin edellyttäisi, että muutos otettaisiin huomioon menojen kokonaiskatossa ja nykyiset joustomahdollisuudet säilytettäisiin.

Ulkosuhteiden talousarviossa olisi otettava huomioon myös se, että EU ja sen jäsenvaltiot ovat sitoutuneet yhdessä käyttämään 0,7 prosenttia bruttokansantulosta viralliseen kehitysapuun vuoteen 2030 mennessä. Sitoumuksen täyttäminen vaatisi noin 40 miljardin euron lisäpanostusta seuraavan monivuotisen rahoituskehyksen eli seitsemän vuoden aikana (määrästä on vähennetty Yhdistyneen kuningaskunnan osuus). Tässä on oletuksena, että EU säilyttäisi nykyisen 20 prosentin osuutensa virallisesta kehitysavusta. 

TULEVAN RAHOITUSKEHYKSEN VAIHTOEHDOT

Enemmän tuloksia vähemmällä – rahoitusvälineitä hyödyntäen?

Komission pohdinta-asiakirjassa EU:n rahoituksen tulevaisuudesta korostettiin, että takaukset ja rahoitusvälineet ovat tärkeitä, kun pyritään tekemään ”enemmän vähemmällä”. Esimerkiksi Euroopan strategisten investointien rahaston odotetaan saavan liikkeelle yli 500 miljardin euron investoinnit. Tämä on merkittävä piristysruiske Euroopan taloudelle. EU:n nykyisten markkinapohjaisten välineiden muodostama kokonaisuus on kuitenkin hajanainen. Keskitetyn hallinnon piirissä on lähes 40 rahoitusvälinettä sekä kolme talousarviotakuuvälinettä ja takuurahastoa. Näiden osuus nykyisestä monivuotisesta rahoituskehyksestä on noin 4 prosenttia. Pelkästään pienten ja keskisuurten yritysten sektorilla on seitsemän keskitetysti hallinnoitua rahoitusvälinettä ja useita satoja yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa hallinnoituja rahoitusvälineitä. Järkeistämiselle ja tehostamiselle on selkeä tarve.

Yksi vaihtoehto, jolla voitaisiin parantaa investointeja tukevien EU:n välineiden tehokkuutta ja vaikutusta, voisi olla niiden yhdistäminen yhdeksi ainoaksi investointitukivälineeksi. Tämä vahvistaisi edelleen Euroopan strategisten investointien rahastoa, ja sillä olisi myönteinen vaikutus investointeihin, talouskasvuun ja työllisyyteen koko EU:n alueella.

Jos rahoitusvälineitä ja talousarviotakuita käytettäisiin tehokkaammin, investointeja voitaisiin saada liikkeelle enemmän kuin kaksinkertainen määrä seuraavan monivuotisen rahoituskehyksen aikana – jopa 2 biljoonaa euroa.

TULEVAN RAHOITUSKEHYKSEN VAIHTOEHDOT

Miten vapautuneita varoja hyödynnetään parhaiten?

Tällä hetkellä varat, jotka on sidottu EU:n talousarviossa mutta joita ei lopulta kuitenkaan käytetä EU:n ohjelmien toteuttamiseen, peruutetaan. Nämä varat pienentävät jäsenvaltioiden bruttorahoitusosuuksia vuotuisissa laskelmissa verrattuna siihen, että talousarviositoumukset pantaisiin täytäntöön kokonaisuudessaan.

Sen sijaan että nämä määrät peruutetaan, niistä voitaisiin muodostaa unionin varaus. Tämän varauksen avulla voisimme edistää yhteisiä painopisteitä sekä vastata yhteisiin haasteisiin. Tämänhetkiset arviot viittaavat siihen, että näin saataisiin seitsenvuotisen kauden aikana käyttöön 21–28 miljardia euroa. Tällä tavoin vapautuneita varoja olisi esimerkiksi vuonna 2015 voitu osoittaa Euroopan strategisten investointien rahastolle ja siten kaventaa rahoituskriisin seurauksena syntyneitä investointivajeita. Näin ei tehty, vaan sen sijaan supistettiin arvokkaita toimintaohjelmia, kuten Horisontti 2020 -puiteohjelmaa ja Verkkojen Eurooppa -välinettä. Vastaavasti tällaista varausta olisi voitu käyttää vuonna 2016 Turkin-pakolaisavun koordinointivälineen perustamiseen. Välineen rahoitus vaati kaiken joustovaran EU:n talousarviosta sekä lisäksi erillisiä rahoitusosuuksia jäsenvaltioilta. Varauksen avulla olisi myös saatu käyttöön enemmän kiireellistä rahoitusta muuttoliikekriisin hoitoon.

Nykypäivän nopeasti muuttuvassa maailmassa odottamattomia tapahtumia sattuu yhä useammin. Unionin varauksen avulla voisimme toimia nopeammin ja määrätietoisemmin tällaisissa tilanteissa. Seuraava rahoituskehys ohjaa toimintaamme vielä lähes kymmenen vuoden kuluttua tästä hetkestä. Tällainen pitkän aikavälin vakaus on voimavara, mutta myös rajoite. Unionin varaus olisi voimakas ja joustava uusi väline, jonka avulla voisimme reagoida odottamattomiin tapahtumiin ja hätätilanteisiin esimerkiksi turvallisuuteen ja muuttoliikkeeseen liittyvissä kysymyksissä.

TULEVAN RAHOITUSKEHYKSEN VAIHTOEHDOT

Olisiko EU:n rahoitukselle asetettava enemmän ehtoja?

EU:n talousarvion mahdollisuuksista saadaan kaikki irti vain jos jäsenvaltioiden talous-, sääntely- ja hallintoympäristö tukee näiden mahdollisuuksien hyödyntämistä.

Tästä syystä kaikkien jäsenvaltioiden ja tuensaajien on nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen puitteissa osoitettava, että varainhoitoa koskeva sääntelykehys on vankka, EU:n lainsäädäntöä sovelletaan oikein ja hallinnolliset ja institutionaaliset valmiudet riittävät varmistamaan EU:n rahoituksen tuloksellisuuden. Lisäksi politiikan ehdollisuus voi edistää jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä aloilla, joilla mittakaavaedut tai ulkoisvaikutukset ovat merkittäviä. Nykyisessä monivuotisessa rahoituskehyksessä on lisäksi otettu käyttöön uusia säännöksiä sen välttämiseksi, että epäterve talous- ja finanssipolitiikka heikentäisi EU:n rahoituksen tuloksellisuutta.

Uusi monivuotinen rahoituskehys tarjoaa tilaisuuden tarkastella, ovatko edellä mainitut periaatteet luoneet lujan perustan tuloksellisuudelle. On aika myös pohtia, miten EU:n rahoituksen ja EU:n perusarvojen noudattamisen välistä yhteyttä voidaan vahvistaa.

EU:n perusarvojen noudattamista varmistavien mekanismien olisi kuitenkin oltava läpinäkyviä, oikeasuhteisia ja oikeudellisesti aukottomia. Vaikka mekanismeja voitaisiin periaatteessa soveltaa kaikkiin politiikkoihin, joissa menoja rahoitetaan EU:n talousarviosta, rahoitukseen liittyvän ehdollisuuden olisi aina oltava täsmällistä ja oikeasuhteista ja ehtojen ja rahoituksen tavoitteen välillä olisi oltava riittävä yhteys. Tässä keskustelussa on lisäksi otettava huomioon, mikä vaikutus sillä, että perusarvoja tai oikeusvaltioperiaatetta mahdollisesti rikotaan kansallisella tasolla, on EU-rahoituksen yksittäisille edunsaajille, kuten Erasmus-opiskelijoille, tutkijoille tai kansalaisyhteiskunnan järjestöille, jotka eivät ole vastuussa tällaisista rikkomisista. 6  

TULEVAN RAHOITUSKEHYKSEN VAIHTOEHDOT

Mitä uudet omat varat toisivat EU:n talousarvioon?

Päästökauppajärjestelmä: Euroopan unionin päästökauppajärjestelmä on EU:n ilmastopolitiikan kulmakivi. Jäsenvaltiot huutokauppaavat tietyn määrän päästöoikeuksia, joita yritykset ostavat kasvihuonekaasupäästöjensä kattamiseksi. Tietty osuus päästöoikeushuutokauppojen tuotosta voitaisiin käyttää EU:n talousarvion rahoittamiseen. Osuus päästökauppajärjestelmän tuotosta voisi tuoda EU:n talousarvioon 7–105 miljardia euroa seitsemän vuoden aikana. Määrä riippuu päästöoikeuksien markkinahintojen kehityksestä.

Arvonlisäveroperusteiset omat varat: Arvonlisävero (ALV) on kulutusvero, joka määritetään kaikkien EU:ssa myytävien tavaroiden ja palveluiden arvonlisästä. Tällä hetkellä ALV-perusteiset omat varat lasketaan erittäin monimutkaisella tilastollisella menetelmällä. Uudistetut omat varat laskettaisiin yksinkertaistetusta arvonlisäveron perusteesta. Tulot nykyisistä ALV-perusteisista omista varoista ovat tällä hetkellä noin 105–140 miljardia euroa seitsemän vuoden aikana, ja määrää voidaan mukauttaa säätämällä ALV-perusteisen oman varan verokantaa vaadittavalle tasolle.

Yhteinen yhdistetty yhteisöveropohja: Suuret yritykset hyötyvät paljon sisämarkkinoista. Yhteinen yhdistetty yhteisöveropohja on yhteisten sääntöjen kokonaisuus, jonka mukaisesti yritysten verotettava tulo lasketaan unionissa. Rahoitusosuus, joka perustuu yhdenmukaistettuun yhteisöveropohjaan ja johon mahdollisesti sisältyy digitaalinen osatekijä, vahvistaisi yhteyttä sisämarkkinoista saatavien etujen ja unionin rahoituksen välillä. Kukin jäsenvaltio voisi edelleen verottaa osuuttaan verotettavasta tulosta oman kansallisen verokantansa mukaisesti. Vero, joka kohdistuisi yhteiseen yhdistettyyn yhteisöveropohjaan, voisi tuottaa EU:n talousarvioon 21–140 miljardia euroa seitsemän vuoden aikana. Määrä riippuu valittavasta verotusmallista ja sovellettavasta veroprosentista. Verotulot, joiden odotetaan kertyvän verovilpin vähenemisen myötä, eivät sisälly määrään.

Rahaverolla (seigniorage) tarkoitetaan tuloa, jonka keskuspankit ja hallitukset saavat rahan liikkeeseenlaskusta. Koska Euroopan keskuspankin rahoitustulo, joka kertyy eurojen liikkeeseenlaskusta, liittyy suoraan talous- ja rahaliittoon, sitä voitaisiin harkita uudeksi omaksi varaksi. EU:n talousarvioon voitaisiin maksaa kansallisena rahoitusosuutena tietty osa euromaiden valtionkassoihin maksettavista nettovoitoista, jotka perustuvat kansallisten keskuspankkien saamiin voitto-osuuksiin euroalueen rahoitustuloista. Samoja periaatteita sovellettiin Euroopan keskuspankin ja kansallisten keskuspankkien tuottoihin, jotka olivat kertyneet Kreikan valtion joukkovelkakirjojen kumuloituneesta kokonaismäärästä: euroryhmän ministerit sopivat vuonna 2012, että määrä, joka vastasi eurojärjestelmän (Euroopan keskuspankin ja kansallisten keskuspankkien) Kreikan valtion joukkovelkakirjoista kerryttämiä tuloja, siirrettiin Kreikalle. Sovellettavasta prosentista riippuen rahaveron arvioitu tuotto vaihtelisi 10,5 miljardin euron (10 %) ja 56 miljardin euron (50 %) välillä seitsemän vuoden aikana.

MIKSI VIIVÄSTYKSILLÄ ON MERKITYSTÄ?

Vuosien 2014–2020 Euroopan rakenne- ja investointirahastojen ohjelmat käynnistettiin merkittävästi myöhässä. Alakohtaisia ohjelmia koskeva lainsäädäntö saatiin valmiiksi vasta joulukuussa 2013, kun sitä ennen oli ensin päästy sopimukseen monivuotisesta rahoituskehyksestä kyseisen vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Tämän seurauksena yksityiskohtaiset säännöt, joita tarvittiin ohjelmien käynnistämiseksi kentällä, vahvistettiin myöhässä. Myös yksityiskohtaisten sääntöjen hyväksymisen jälkeen käydyt neuvottelut, jotka koskivat jäsenvaltioiden kanssa tehtäviä kumppanuussopimuksia, viivästyivät.

Edellä selostetun seurauksena investoinnit samoin kuin tuki kipeästi kaivatuille hankkeille ja uudistuksille viivästyivät. Kaikki tämä tapahtui sen lisäksi, että suuri määrä maksusitoumusmäärärahoja peruutettiin nykyisen kauden alussa.

Maksusitoumusmäärärahojen enimmäismäärien kehitys vuosina 2000–2020 (käypinä hintoina)

Viivästyksillä on todellisia vaikutuksia ihmisiin.

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastoa sekä sisäisen turvallisuuden rahastoa koskevat säädökset hyväksyttiin vasta vuonna 2014. Tämä merkitsi sitä, että toiminnasta vastaavat viranomaiset nimettiin ja ohjelmat hyväksyttiin vasta vuonna 2015. Viivästyksen seurauksena jäsenvaltiot eivät kyenneet käynnistämään hankkeita ajoissa. Tällä oli vaikutusta jäsenvaltioiden vastaanotto- ja majoituskykyyn ja rajaturvallisuuden ylläpitämiseen. Viivästyksen vuoksi Kreikan viranomaisten oli erittäin vaikeaa saada EU:n rahoitusta käyttöönsä valmistautuakseen vuoden 2015 kriisiin. Majoitustilat eivät olleet valmiita. Olosuhteet, joissa pakolaisia vastaanotettiin, olivat kehnot hetkellä, jolloin suojelua tarvitsevia ihmisiä alkoi virrata Kreikan saarille, eli kesäkuun ja syyskuun 2015 välisenä aikana. Samaan aikaan muilla jäsenvaltioilla, kuten Ruotsilla ja Itävallalla, ei ollut käytössään EU-rahoitusta Balkanin reittiä pitkin tulevien ihmisten vastaanottamiseksi. EU:n oli käytettävä hätärahoitusta kyseisten jäsenvaltioiden tukemiseksi noina vaikeina aikoina.

Useita Erasmus+ -ohjelman kansainvälisiä toimia ei voitu toteuttaa vuonna 2014, koska viimeisin rahoituskehys hyväksyttiin myöhässä. Tämä merkitsi sitä, että jäsenmaista ja EU:n kumppanimaista tuleville opiskelijoille ja opettajille tarkoitetuista vaihdoista jäi vuonna 2014 toteutumatta 25 000–30 000 vaihtoa Jos tällainen viivästyminen koskisi koko ohjelmaa, jopa 1 000 000 nuorta menettäisi tilaisuuden Erasmus+ -vaihtoon vuonna 2021.

Jos seuraavan tutkimuksen puiteohjelman täytäntöönpano viivästyy, menetetään noin 5 000 tutkimusalan työpaikkaa kuukaudessa (noin 3–4 % kaikista EU:n tutkimusalan työpaikoista) ja vielä 7 000 työpaikkaa muualla taloudessa. Yli 200 tutkimusjulkaisua jäisi tekemättä tuona aikana, mukaan lukien satakunta hyvin tärkeää artikkelia.

Jos koheesio-ohjelmien hankevalinta, joka toteutetaan ohjelmien alkuvaiheessa, viivästyisi, yli 100 000 hanketta käynnistyisi myöhässä. Haittaa aiheutuisi esimerkiksi sellaisille toiminnoille kuin yritystuki, energiatehokkuus, terveydenhuolto, koulutus ja sosiaalinen osallistaminen.

Viivästykset haittaisivat merkittävästi myös useita suuria infrastruktuurihankkeita. Copernicus- ja Galileo -avaruusohjelmilla on pitkät investointisyklit. Tämän vuoksi niiden hankinnat edellyttävät ennustettavuutta. Useiden Galileo-satelliittien hankintamenettely, joka on parhaillaan käynnissä, on määrä saada päätökseen vuonna 2019, mutta menettely voidaan viimeistellä täysimääräisesti vasta sen jälkeen kun uudet oikeudelliset ja talousarviota koskevat edellytykset ovat kokonaisuudessaan selvillä.

Yksi esimerkki siitä, millaisia kielteisiä vaikutuksia uuden rahoituskehyksen viivästymisellä on, liittyy Rail Balticaan. Hankkeessa rakennetaan raideyhteys Baltian maihin. Kyseessä on erittäin tärkeä hanke, jonka on määrä olla valmis vuosien 2025–2027 aikana. Hankkeessa olisi käynnistettävä keskeiset rakennustöitä koskevat hankintamenettelyt vuonna 2021. Tämä on ratkaisevaa, jotta hanke, jonka avulla Baltian maiden viisi miljoonaa asukasta saavat yhteyden muuhun Eurooppaan, valmistuu. Suurten nopeuksien rautatieyhteys tulee samanaikaisesti palvelemaan tavaraliikennevirtoja laajalla alueella, Suomesta Saksaan ja Benelux-maihin ja Adrianmerelle.

Brennerin tunneli on tarkoitus saada päätökseen viimeistään vuonna 2027, ja rautateiden tekniset työt on määrä aloittaa seuraavan monivuotisen rahoituskehyksen puitteissa. Kyseessä on ensiarvoisen tärkeä hanke. Sen avulla puolet Brennerin moottoritien 2,2 miljoonasta rekasta siirtyy rautatieliikenteen puolelle. Tämä vähentää liikenteen päästöjä Münchenin-Innsbruckin ja Veronan välisissä upeissa laaksoissa.

Seuraavan monivuotisen rahoituskehyksen loppuun mennessä on määrä saada päätökseen myös Fehmarnin salmen yhteys Tanskan ja Saksan välillä, Evoran-Meridan rautatieyhteys, joka viimein yhdistää Lissabonin ja Madridin, sekä Lyonin-Torinon tunneli, joka yhdistää Ranskan ja Italian nopeat rautatieverkot.

Tällaisilla hankkeilla ei ole varaa siihen, että niiden suunnittelu tai hankinnat viivästyvät vain koska seuraava monivuotinen rahoituskehys hyväksytään myöhässä.