Sivun sisältöSivun sisältö Tausta Euroopan komissio on vuodesta 2010 julkaissut vuosittaisen raportin EU:n perusoikeuskirjan soveltamisesta. Vuoden 2020 perusoikeuskirjan soveltamisen vahvistamista koskevan EU:n strategian mukaisesti raporteissa keskitytään erilaisiin strategisesti tärkeisiin aloihin, joita säännellään EU:n lainsäädännöllä. Raporteissa esitetään yleiskatsaus valitulla osa-alueella havaituista saavutuksista ja haasteista.Raporteissa kannustetaan asianomaisia sidosryhmiä, kuten jäsenvaltioita, Euroopan parlamenttia, neuvostoa ja kansalaisyhteiskuntaa, keskustelemaan valitusta aiheesta. Vuoden 2024 raportti Lue vuoden 2024 raporttiVuoden 2024 raportissa keskitytään EU-rahoitukseen, jolla edistetään, suojellaan ja pannaan täytäntöön perusoikeuksia kaikkialla EU:ssa. Toimikaudella 2019–2024 komissio on tehostanut sellaisten aloitteiden rahoittamista, joilla edistetään EU:n arvoja ja suojellaan perusoikeuksia, muun muassa hallinnoimalla kansalaisten, tasa-arvon, perusoikeuksien ja arvojen ohjelman (CERV) merkittävästi kasvaneita määrärahoja. Komissio on myös asettanut jäsenvaltioille perusoikeuskirjan tehokasta soveltamista ja täytäntöönpanoa koskevan horisontaalisen mahdollistavan edellytyksen. Sillä varmistetaan, että EU-rahoitus käytetään perusoikeuskirjaa noudattaen. Raportissa korostetaan, että EU on sitoutunut perusoikeuksien edistämiseen ja suojelemiseen kohdennetun ja alakohtaisen rahoituksen avulla. Erityisesti CERV-ohjelman kautta on myönnetty kohdennettua rahoitusta hankkeille ja organisaatioille, jotka edistävät EU:n arvoja ja perusoikeuksia. Perusoikeuksien soveltamista on tuettu myös alakohtaisten rahoitusohjelmien kautta myönnetyllä EU-rahoituksella. Niitä ovat esimerkiksi oikeusalan ohjelma, Digitaalinen Eurooppa -ohjelma, Erasmus+ -ohjelma ja Horisontti Eurooppa -puiteohjelma. Myös elpymis- ja palautumistukivälineellä on rahoitettu perusoikeuksia koskevia aloitteita. Raportissa esitetään yleiskatsaus perusoikeuskirjan tehokasta soveltamista ja täytäntöönpanoa koskevan horisontaalisen mahdollistavan edellytyksen soveltamisesta. Raportti ja sen liite sisältävät esimerkkejä hyvistä käytännöistä EU:n rahoittamissa hankkeissa, joissa edistetään perusoikeuskirjan soveltamista eri osa-alueilla. Raportissa kuvataan myös jäsenvaltioiden, kansainvälisten yksityisten ja julkisten avunantajien, kansallisten ihmisoikeusinstituutioiden, tasa-arvoelinten ja oikeusasiamiesten toimia, joilla tuetaan perusoikeuksien käytännön soveltamista rahoituksen alalla. Siinä todetaan, että useat jäsenvaltiot ovat perustaneet kohdennettuja hankeavustusjärjestelmiä, joilla tuetaan perusoikeuksien soveltamista.Raportista selviää, että EU ja muut avunantajat ovat kehittäneet mekanismeja, joilla ne huomioivat rahoituksen saajien palautteen rahoitusohjelmiensa suunnittelussa ja toteuttamisessa. Kehityskohteita on toki edelleen. Lisäksi EU ja muut avunantajat jatkavat toimiensa koordinointia. Erityisesti huoli kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksien kaventumisesta on näkynyt EU:n ja muiden avunantajien rahoitustoimissa, ja kansalaisjärjestöt ovat edelleen keskeisiä rahoituksen saajia.Raportissa korostetaan tarvetta varmistaa, että mahdolliset rahoituksen saajat saavat tietoa rahoitusmahdollisuuksista, että rahoitus tavoittaa alue- ja paikallistason rahoituksen saajat ja että rahoitusleikkaukset eivät rajoita kansalaisyhteiskunnan ja perusoikeuselinten valmiuksia edistää avointa ja demokraattista keskustelua. Vuoden 2024 raportti kaikilla EU:n kielilläVuoden 2024 raportin liite Kohdennetut kuulemiset Raportti perustuu komission laadulliseen arviointiin kuulemisissa saadusta palautteesta sekä muihin lähteisiin. Palautetta antoivat jäsenvaltiot, perusoikeuskirjan yhteyspisteet, kansainväliset julkiset ja yksityiset avunantajat, kansallisten ihmisoikeusinstituutioiden eurooppalainen verkosto (ENNHRI) ja tasa-arvoelinten eurooppalainen verkosto (Equinet) sekä niiden jäsenet. Raportti perustuu myös tuloksiin, joita saatiin perusoikeusviraston kansalaisyhteiskuntafoorumin kautta järjestetystä kansalaisjärjestöjen verkkokuulemisesta, ja muihin komission raportteihin, kuten oikeusvaltiokertomuksiin.Vuoden 2024 raportti – Perusoikeusviraston yhteenveto perusoikeustyön rahoitusta koskevasta kansalaisyhteiskunnan kuulemisesta Aiemmat raportit Vuoden 2023 vuosiraportti perusoikeuskirjan soveltamisesta – Tehokas oikeussuoja ja oikeussuojan saatavuusVuoden 2022 vuosiraportti perusoikeuskirjan soveltamisesta – Kukoistava kansalaisyhteiskunta perusoikeuksien puolustamiseksi EU:ssaVuoden 2021 vuosiraportti perusoikeuskirjan soveltamisesta – Perusoikeuksien suojelu digitaalisella aikakaudellaVuonna 2019 ei julkaistu raporttia, sillä komissio hyväksyi EU:n strategian perusoikeuskirjan soveltamisen vahvistamiseksi.Komissio antoi seuraavat raportit EU:n perusoikeuskirjan soveltamisesta edellisen perusoikeuskirjan tehokasta täytäntöönpanoa koskevan Euroopan unionin strategian puitteissa.Vuoden 2018 vuosiraportti perusoikeuskirjan soveltamisestaVuoden 2017 vuosiraportti perusoikeuskirjan soveltamisestaVuoden 2016 vuosiraportti perusoikeuskirjan soveltamisestaVuoden 2015 vuosiraportti perusoikeuskirjan soveltamisestaVuoden 2014 vuosiraportti perusoikeuskirjan soveltamisestaVuoden 2013 vuosiraportti perusoikeuskirjan soveltamisestaVuoden 2012 vuosiraportti perusoikeuskirjan soveltamisestaVuoden 2011 vuosiraportti perusoikeuskirjan soveltamisestaVuoden 2010 vuosiraportti perusoikeuskirjan soveltamisesta